#59 Bebe & Louis Barron – Main Theme from Forbidden Planet (1956)

Spotify
YouTube (vain ääni)

Forbidden Planet soundtrack; alkuperäispainoksen kansikuvaUin vastavirtaan ja kirjoitan Bebe ja Louis Barronin nimet tavasta poiketen. Yleensä Louis mainitaan ensin, mutta en ole löytänyt sille mitään muuta perustelua kuin sen, että hän oli mies. Hän ei siis ollut todistettavasti tärkeämmässä roolissa kaksikon työssä tai mitään sellaista. Louis oli parista se teknisempi, joka tallensi äänilähteitä ja rakensi virtapiirejä, Bebe vastasi ”säveltämisestä” eli magneettinauhojen uudelleenjärjestämisestä. Kun Barronit menivät naimisiin vuonna 1948, elektroninen musiikki tarkoitti vielä käytännössä musique concrète -henkistä nauhamanipulaatiota.

Barronit saivat Louis’n 3M:llä työskentelevältä serkulta häälahjaksi varhaisen nauhurin, jolla he alkoivat tehdä äänikokeiluja yhdessä. He perustivat vuonna 1949 mahdollisesti ensimmäisen elektronisen studion Yhdysvaltoihin ja nauhoittivat siellä New Yorkin avant-garde-piirien taidetta – niin runonlausuntaa kuin musiikkiakin. Studiossaan he valmistivat myös tiettävästi ensimmäisen amerikkalaisen nauhateoksen, Heavenly Menagerien (1950-52). Louis’n 3M-yhteyksien ansiosta Barronit saivat käsiinsä magneettinauhaa muita aikaisemmin ja helpommin, joten hetken aikaa heillä oli monopoli nauhalle äänittämisessä. Raymond Scottilla ja Eric Sidaylla oli kyllä myös omat elektronisen musiikin studionsa kaupungissa.

Barronien studiolla tehtiinkin taidemusiikin historiaa: pariskunta oli mukana David Tudorin kanssa työstämässä John Cagen klassista nauhateosta Williams Mix (1952-53). Barronit vastasivat hyvin pitkälti teoksen teknisestä toteuttamisesta: he tekivät kenttä-äänitykset ja koostivat niistä Cagen ohjeiden mukaisesti, kirjaimellisella leikkaa-ja-liimaa-menetelmällä, yhden musiikkihistorian merkittävimmistä kollaaseista. Työ oli sen ajan teknologialla erittäin hidasta koska jokainen nauhanpalanen oli käsiteltävä manuaalisesti: urakassa meni vuosi ja tuloksena oli reilut neljä minuuttia äänitaidetta. Bebe oli mukana myös koostamassa Cagen Imaginary Landscape No. 5 (1952) -kollaasia, joka ”miksasi” yhteen 42 eri jazz-levytystä. Barronien varhaisiin saavutuksiin kuului lisäksi Anaïs Ninin luennon taustamusiikin tekeminen ja soittaminen San Franciscon taideinstituutissa vuonna 1948.

Huomattavammasti isommalle yleisölle elektroninen musiikki tuli kuitenkin tutuksi 1950-luvulla science fiction -elokuvissa. Tärkeitä olivat myös Alfred Hitchockin teokset: Samuel J. Hoffman (#100) soitti thereminiä Miklós Rózsan Oscar-palkitulla scorella Spellboundissa (1945) ja Oskar Sala loi Lintujen (1963) kuuluisat lintuäänet trautoniumilla; varsinaista elokuvamusiikkiahan siinä ei ollut. Salan omista varsinaisista trautonium-sävellyksistä mainio esimerkki on Concertando Robado (1955).

Tunnetuin Hitchcock-säveltäjä oli kuitenkin Bernard Herrmann, jonka scorella elokuvassa The Day the Earth Stood Still (1951) soi myös Hoffmanin theremin. Tässä elokuvassa oli jo muitakin elektronisia soittimia; Klaatu demonstroi hyvin sitä kuinka uhkaavia äänimaisemia jo tuolloin pystyttiin luomaan. Suomalaisessa elokuvassa elektronisia ääniefektejä – joskaan ei musiikkia – kuultiin ensimmäisen kerran vuoden 1952 komediassa Tervetuloa aamukahville eli tottako toinen puoli.

Kokonaan elektronisen scoren katsojat kuulivat kuitenkin ensi kertaa vuoden 1956 scifi-sovituksessa Shakespearen Myrskystä. Kielletty planeetta (Forbidden Planet) on tieteisklassikko, josta kenties parhaiten muistetaan nykynäkökulmasta melko koominen robotti Robby. Elokuvan musiikeissa Barronit yhdistelivät amerikkalaisen nauhamusiikin perinteen mukaisesti ranskalaisen musique concrèten nauhamanipulaatiotekniikoita saksalaisen elektronische Musik -tradition puhtaasti elektronisiin äänilähteisiin.

Heidän äänitaiteensa elokuvan taustalla hämärsi musiikin ja ääniefektien rajoja, alun MGM:n leijonankarjaisukin menee iloisesti sekaisin alkuperäismusiikin kanssa. Barronien score määritti hyvin pitkälti millaisena suuri yleisö alkoi mieltää avaruuden äänet. Eihän siellä oikeasti mitään ääniä kuulu, mutta länsimainen kollektiivinen mieli on elokuvamusiikkien myötä alkanut mieltää avaruuden soundtrackin eräänlaisena elektronisena ulinana, joka oli tärkeässä osassa myös Barronien scoressa.

Hassua on oikeastaan se, että nykypäivänä Forbidden Planetin musiikki kuulostaa käsittämättömämmältä kuin aikoinaan: on mahdotonta kuvitella että jossain 2000-luvun scifi-leffassa soisi yhtä atonaalista pörinää –  se sopisi nykyään korkeintaan avantgarde-lyhäreihin, joihin Barronitkin aikoinaan tekivät musiikkia enemmän kuin suuriin elokuvaproduktioihin.

Ajatukseen täysin elektronisesta elokuvamusiikista suhtauduttiin 1950-luvullakin sen verran epäilyksellä, että Barronien ansioksi ilmoitettiin ”electronic tonalities” eikä esimerkiksi ”original music”, jotta muusikkojen liitot eivät hermostuisi. Niillähän on ollut pitkä perinne suuttua siitä että rumpukoneet vievät rumpaleilta työt, syntikat vievät orkestereilta työt, tai siis oikeastaan jo levytetyn musiikin keksimisen aikoinaan piti viedä livebändeiltä työt. Uuden teknologian edessä ollaan aina oltu pelokkaita ja pelätty perinteisten töiden edestä. Koska Barronit eivät kuuluneet muusikkojen liittoon, he eivät kelvanneet myöskään Oscar-ehdokkaiksi. He palasivatkin tuon elokuvan jälkeen takaisin taidepiireihin eivätkä säveltäneet musiikkia enää yhteenkään koko illan elokuvaan.

Lue lisää: Henderson (2010): s. 41-42; Kuljuntausta (2002): s. 104-105, 576-578; Brend (2005): s. 52; Prendergast (2000): s. 28-30, 46.

#100 Dr. Samuel J. Hoffman – Moon Moods (1947)

Spotify

Dr. Samuel J. Hoffmanin Music Out of the Moon -albumi (Waves in the Ether -kokoelman raidat 1-6) vuodelta 1947 on luultavasti ensimmäinen populaarimusiikin piirissä tehty levytys, joka sisältää elektronisia soittimia. Pääosin levy on kuitenkin aika Music Out of the Moon; levynkansikammottavaa easy listeningiä: enimmäkseen kuullaan pianovetoista lounge-jatsia ja Havaiji-stereotypioiden mukaista kuorolaulua. Seassa ulisee kuitenkin myös theremin, ensimmäinen käytännöllinen täysin elektroninen soitin. Kappaleet olivat Harry Revelin säveltämiä, orkesteria johti Leslie Baxter, ja Hoffman soitti thereminiä soolosoittimena. Music Out of the Moon onkin julkaistu vuoron perään kunkin kolmen tekijän nimissä, mutta koska Hoffman on se joka tähän levyyn sen elektronisen panoksen toi, käsittelen tätä hänen levynään.

Hoffman oli ihan oikea lääkäri kuten Dr. Albankin, ja toiminta pediatrina veikin paljon aikaa hänen musiikkiharrastukseltaan. Vuonna 1945 hän kuitenkin soitti thereminiä Spellbound-elokuvan soundtrackilla ja sen jälkeen oli ahkerasti Hollywoodin käytössä kun kauhuelokuviin haluttiin thereminin aavemaista ulinaa. Hänen soittoaan kuullaan myös kahdessa legendaarisessa vuoden 1951 scifi-klassikossa: The Thing from Another World ja The Day the Earth Stood Still. Hoffmanin taidot olivat käytössä myös rockin puolella; Captain Beefheartin Safe as Milk -albumi on viimeisiä levytyksiä joilla Hoffman oli mukana, ennen kuolemaansa sydänkohtaukseen vuonna 1967.

Music Out of the Moonia voi pitää myös space age pop -musiikkityylin ensimmäisenä edustajana. Kyseessä oli nimenomaan toisen maailmansodan jälkeen pari vuosikymmentä voimissaan ollut lounge-musiikin muoto, johon sotketut elektroniset soundit loivat mielikuvia siitä että nyt eletään sitä tulevaisuutta. 1950-luvun Yhdysvallat taisi elää juuri sellaista utopistista kehitysuskoa; uuden ihmeellisen kodintekniikan, UFO:jen muotoisten asuintalojen ja muun futurismin aikaa. Nykyaikaisen teknologisissa asunnoissa haluttiin sitten kuunnella rentouttavaa taustamusiikkia, jossa on myös nykyaikaisia ja aallon harjalla olevia soundeja. Genre tunnettiinkin myös nimellä ”bachelor pad music”.

Music Out of the Moon on avaruusajan teknologiautopistista musiikkia. Se kuulostaa juuri joltain somantäyteisen kulutusparatiisin soundtrackilta. Menee melkein muzakin puolelle jo tällainen muniinpuhaltelu. Ihan kamala levy, jota ilman elektroninen populaarimusiikki kuitenkaan tuskin olisi mitä se on nykyään.

Kuuntele myös: Tunnetuin space age popina pidetty kappale on varmaankin The Tornadosin Telstar, vaikka se onkin varsin nopeatempoinen genren edustajaksi. Vuonna 1962 julkaistusta singlestä tuli ensimmäinen minkään brittiyhtyeen listaykkönen Yhdysvalloissa ja Wikipedian mukaan se on edelleenkin historian ainoa instrumentaali joka on ollut ykkösenä sekä Yhdysvalloissa että Isossa-Britanniassa. 1960-luvun edetessä space age pop sitten menikin pois muodista ja koko tyylisuunnan olemassaolo kutakuinkin unohdettiin. Luultavasti yhteiskunnallinen ilmapiiri lakkasi olemasta niin optimistinen.