Levyarvosteluarvostelu

Palaan jälleen Richard Beckin artikkeliin 5.4, jossa hän kutsuu Pitchforkin arvosanajärjestelmää ”pseudotieteelliseksi”. Sama 101:n mahdollisen arvosanan järjestelmä on käytössä myös ”Suomen Pitchforkilla” eli Nuorgamilla. Tuo normaalia arviointijärjestelmää desimaalin suurempi tarkkuus mahdollistaa melkoisen vallankäytön.

Se korostaa varsinkin huonoimpien arvosanojen ”huonoutta”. Jos joku levy esimerkiksi on huonompi kuin 50 pistettä saanut levy, sille voi ihan hyvin antaa 49 pistettä tai vaikka vain 40 pistettä, mutta sen voi lytätä täydellisesti antamalla sille 11 pistettä. Tällaisella skaalalla se kuulostaa paljon tylymmältä kuin 1/10 pistettä tai 1/5 tähteä. Huonouden olisi voinut ilmaista paljon maltillisemminkin, mutta viisaudessaan erehtymätön musiikkimedia halusi olla julma.

Esimerkiksi Nuorgamissa on seitsemän kautta aikojen alle 30 pistettä saanutta levyä. Tuo arvosanojen alapää on vähäisessä käytössä kun vertaa yläpäähän: vastaavasti seitsemän parasta mahtuu viiden pisteen (94-98) sisään. Tämä tosiaan siis mahdollistaa sen että huonoja arvosanoja säästellään sitä varten kun haluaa todella korostaa jonkin levyn poikkeuksellista paskuutta. Koska pisteiden yläpää on ahkerammassa käytössä, hyvillä arvosanoilla ei ole samanlaista painoarvoa.

Otan esimerkiksi 29 pistettä saaneen Antti Piiraisen arvosteleman Lana Del Reyn Born to Dien. En tajua miksi se muka on huono levy (tämä on tietysti makukysymys) enkä sitä miksi sen huonous on 29:n eikä esimerkiksi 43:n pisteen arvoista. Arvostelija aloittaa kertomalla Del Reyn ympärillä pyörineestä hypestä ja ennakkokohusta ja kaikesta sellaisesta, josta olen onneksi ollut autuaan tietämätön, ja sitten yrittää palauttaa levystä käydyn keskustelun ruotuun: ”Ei kyse ole mistään metakeskustelusta, vaan kylmästi siitä, onko Born to Die musiikillisesti nautittava.”

Piiraisen yksiselitteinen vastaus tähän on että levy ei ole hyvä. Ei tainnut olla kovin hyvä levyarvostelu kun ingressiksikään ei löydetty mitään parempaa kuin ”Onko Born to Die hyvä levy? Ei.” Heti seuraavassa lauseessa Piirainen kuitenkin myöntää että levyssä on musiikillisesti potentiaalia. Mutta ei nautittavaa potentiaalia ilmeisesti. Kuten sanoin, tämä on makuasia enkä minä voi väittää että Piirainen on väärässä. Arvostelussa ei vaan käy missään vaiheessa ilmi mikä tekee siitä nimenomaan vain 29 pisteen arvoisen. Ei oikein kuulosta arvosanalta joka annetaan levylle, jolla on kuitenkin myös potentiaalia.

Lana Del Rey - Born to Die; levynkansi

Lue loppuun