Ohjaus: Matthew Cullen
Ladattu YouTubeen: 20.2.2014
Näyttökertoja: 2 585 067 996 (7.6.2019)

Jatketaan vielä vähän kulttuurisesta appropriaatiosta. Harva YouTube-ajan artisti on harrastanut sitä yhtä systemaattisesti kuin Katy Perry. Hän on mm. pukeutunut geishaksi ja käyttänyt afroamerikkalaista hiustyyliä. Dark Horsessa ”inspiraation” lähteenä on muinainen Egypti, mutta onko edes mahdollista approprioida kulttuuria jota ei ole enää olemassa? Voi tietysti ajatella että sekin on nyky-Egyptin kulttuurista perintöä, eikä vapaata riistaa länsimaalaisille.

Tietyllä tapaa video on aineeton versio siitä kuinka eurooppalaiset ryöväsivät egyptiläisiä muinaismuistoja omiin museoihinsa. Eivät ne olleet osa silloista elävää egyptiläistä kulttuuria, mutta eivät ne ainakaan eurooppalaisille silti kuuluneet. Egyptologit ovat kyllä kehuneet tätä videota historiallisista yksityiskohdista ja mahdollisesta Egypti-innostuksen herättämisestä, mutta toisaalta hekin ovat olleet amerikkalaisia.

Biisissä ja videossa olisi tarkoitus olla voimaannuttava teema, ja kyllä minullekin tulee aina kylmiä väreitä kun Perry nousee biisin kliimaksissa pyramidin huipulle ja levittää siipensä kuin Egyptin Isis-jumalatar. Yritys kritisoida patriarkaattia kääntyy kuitenkin valkoisen ihmisen kulttuurisen etuoikeuden pönkittämiseksi. Perryn esittämän ”Katy Patran” olisi tarkoitus olla itsenäinen nainen, joka ei tarvitse miestä elääkseen täyttä elämää, mutta tässä kontekstissa tämä viesti ei välity lainkaan ongelmattomasti.

Kaikki videon kilpakosijat ovat rodullistettuja ja stereotyyppisen itämaisesti pukeutuneita. Heidän lahjansa eivät ole päähenkilölle mieleisiä, minkä vuoksi hän muuttaa heidät hiekaksi ja itseään enemmän miellyttäviksi esineiksi ja eläimiksi. Kaikkein ajattelemattominta videossa oli erään kosijan käyttämä kaulakoru, jossa oli Allahin nimi arabiaksi. Monet muslimit kokivat kyseisen kosijan tuhoamisen islaminvastaisena, ja koru poistettiin videosta jälkikäteen digitaalisesti.

Katy Patran kosijoiden muuttamisen esineiksi voi nähdä jatkona länsimaiselle orientalismin kyseenalaiselle perinnölle, jossa itämaisia asioita pidetään eksoottisina objekteina, jotka ovat olemassa valkoisen ihmisen viihdyttämiseksi. Perry on ainoa valkoihoinen näyttelijä videossa, ja tietenkin hän näyttelee kuningatarta. Hän ei siis vaikuta voimakkaalta naiselta vaan voimakkaalta länsimaalaiselta, ja siinä on ratkaiseva ero. Video esittää hänet valta-asemassa muihin kulttuureihin nähden, eikä siis asemassa jossa hän itse tarvitsee emansipaatiota.

Perry on täydellinen esimerkki siitä miksi intersektionaalista feminismiä tarvitaan, eli miksi pitäisi huomioida muutkin kuin sukupuoleen liittyvät syrjinnän muodot. Hän tekee valkoisen naisen voimaantumisbiisejä; toistuva muiden kulttuurien hyväksikäyttö kertoo siitä, ettei hänelle tule edes mieleen että hän voisi tehdä jotain väärin. Koska Perry on suhteellisesti etuoikeutetussa asemassa, hänen ei tarvitse miettiä koko asiaa omassa elämässään. Dark Horsekin vaikuttaisi vähemmän epäilyttävältä jos Perryllä ei olisi niin huono maine asian suhteen jo valmiiksi.

Perrystä muodostuu kuva artistina joka ottaa pinnallisia elementtejä vieraista kulttuureista ja siirtyy heti seuraavaan, koska ei ole kiinnostunut todella käymään vuoropuhelua niiden kanssa. Jokainen kulttuuri kiinnostaa vain sen verran, mitä siitä voi varastaa visuaalisia elementtejä omiin tarpeisiin. Ei-länsimaiset kulttuurit ovat olemassa siksi, että länsimaiset artistit voivat saada visuaalisesti mielenkiintoista vaihtelua omiin tuotteisiinsa. Dark Horsenkin teema on valikoitunut erittäin pinnallisista syistä: video sijoittuu Memfisiin, koska biisissä fiittaava Juicy J on kotoisin Tennesseen Memphisistä. Biisissä on myös elementtejä musiikkityylistä, jonka nimi on Memphis rap.

Jos tämä video on kerran niin ongelmallinen, niin miksi se sitten on tällä listalla? No siksi, että olen valkoinen mies enkä osaa itsekään aina ajatella asioita muiden näkökulmasta. Major Lazerin tapaan tämä oli ensimmäisissä listan luonnoksissa paljon korkeammalla, koska molemmat videot ovat visuaalisesti todellisia YouTube-ajan mestariteoksia. Tulin ajatelleeksi näitä ongelmia vasta siinä vaiheessa kun rupesin tekemään taustatutkimusta ja kirjoittamaan tekstejä. Voin silti sanoa, että nämä kaksi videota ovat varsin lieviä tapauksia verrattuna törkeimpiin appropriaatioihin joihin aikamme musiikkivideoissa on syyllistytty.