57. ikonisin video: Katy Perry – Dark Horse (2014)

Ohjaus: Matthew Cullen
Ladattu YouTubeen: 20.2.2014
Näyttökertoja: 2 585 067 996 (7.6.2019)

Katy Perry - Dark Horse (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Jatketaan vielä vähän kulttuurisesta appropriaatiosta. Harva YouTube-ajan artisti on harrastanut sitä yhtä systemaattisesti kuin Katy Perry. Hän on mm. pukeutunut geishaksi ja käyttänyt afroamerikkalaista hiustyyliä. Dark Horsessa ”inspiraation” lähteenä on muinainen Egypti, mutta onko edes mahdollista approprioida kulttuuria jota ei ole enää olemassa? Voi tietysti ajatella että sekin on nyky-Egyptin kulttuurista perintöä, eikä vapaata riistaa länsimaalaisille.

Tietyllä tapaa video on aineeton versio siitä kuinka eurooppalaiset ryöväsivät egyptiläisiä muinaismuistoja omiin museoihinsa. Eivät ne olleet osa silloista elävää egyptiläistä kulttuuria, mutta eivät ne ainakaan eurooppalaisille silti kuuluneet. Egyptologit ovat kyllä kehuneet tätä videota historiallisista yksityiskohdista ja mahdollisesta Egypti-innostuksen herättämisestä, mutta toisaalta hekin ovat olleet amerikkalaisia.

Biisissä ja videossa olisi tarkoitus olla voimaannuttava teema, ja kyllä minullekin tulee aina kylmiä väreitä kun Perry nousee biisin kliimaksissa pyramidin huipulle ja levittää siipensä kuin Egyptin Isis-jumalatar. Yritys kritisoida patriarkaattia kääntyy kuitenkin valkoisen ihmisen kulttuurisen etuoikeuden pönkittämiseksi. Perryn esittämän ”Katy Patran” olisi tarkoitus olla itsenäinen nainen, joka ei tarvitse miestä elääkseen täyttä elämää, mutta tässä kontekstissa tämä viesti ei välity lainkaan ongelmattomasti.

Kaikki videon kilpakosijat ovat rodullistettuja ja stereotyyppisen itämaisesti pukeutuneita. Heidän lahjansa eivät ole päähenkilölle mieleisiä, minkä vuoksi hän muuttaa heidät hiekaksi ja itseään enemmän miellyttäviksi esineiksi ja eläimiksi. Kaikkein ajattelemattominta videossa oli erään kosijan käyttämä kaulakoru, jossa oli Allahin nimi arabiaksi. Monet muslimit kokivat kyseisen kosijan tuhoamisen islaminvastaisena, ja koru poistettiin videosta jälkikäteen digitaalisesti.

Katy Patran kosijoiden muuttamisen esineiksi voi nähdä jatkona länsimaiselle orientalismin kyseenalaiselle perinnölle, jossa itämaisia asioita pidetään eksoottisina objekteina, jotka ovat olemassa valkoisen ihmisen viihdyttämiseksi. Perry on ainoa valkoihoinen näyttelijä videossa, ja tietenkin hän näyttelee kuningatarta. Hän ei siis vaikuta voimakkaalta naiselta vaan voimakkaalta länsimaalaiselta, ja siinä on ratkaiseva ero. Video esittää hänet valta-asemassa muihin kulttuureihin nähden, eikä siis asemassa jossa hän itse tarvitsee emansipaatiota.

Perry on täydellinen esimerkki siitä miksi intersektionaalista feminismiä tarvitaan, eli miksi pitäisi huomioida muutkin kuin sukupuoleen liittyvät syrjinnän muodot. Hän tekee valkoisen naisen voimaantumisbiisejä; toistuva muiden kulttuurien hyväksikäyttö kertoo siitä, ettei hänelle tule edes mieleen että hän voisi tehdä jotain väärin. Koska Perry on suhteellisesti etuoikeutetussa asemassa, hänen ei tarvitse miettiä koko asiaa omassa elämässään. Dark Horsekin vaikuttaisi vähemmän epäilyttävältä jos Perryllä ei olisi niin huono maine asian suhteen jo valmiiksi.

Perrystä muodostuu kuva artistina joka ottaa pinnallisia elementtejä vieraista kulttuureista ja siirtyy heti seuraavaan, koska ei ole kiinnostunut todella käymään vuoropuhelua niiden kanssa. Jokainen kulttuuri kiinnostaa vain sen verran, mitä siitä voi varastaa visuaalisia elementtejä omiin tarpeisiin. Ei-länsimaiset kulttuurit ovat olemassa siksi, että länsimaiset artistit voivat saada visuaalisesti mielenkiintoista vaihtelua omiin tuotteisiinsa. Dark Horsenkin teema on valikoitunut erittäin pinnallisista syistä: video sijoittuu Memfisiin, koska biisissä fiittaava Juicy J on kotoisin Tennesseen Memphisistä. Biisissä on myös elementtejä musiikkityylistä, jonka nimi on Memphis rap.

Jos tämä video on kerran niin ongelmallinen, niin miksi se sitten on tällä listalla? No siksi, että olen valkoinen mies enkä osaa itsekään aina ajatella asioita muiden näkökulmasta. Major Lazerin tapaan tämä oli ensimmäisissä listan luonnoksissa paljon korkeammalla, koska molemmat videot ovat visuaalisesti todellisia YouTube-ajan mestariteoksia. Tulin ajatelleeksi näitä ongelmia vasta siinä vaiheessa kun rupesin tekemään taustatutkimusta ja kirjoittamaan tekstejä. Voin silti sanoa, että nämä kaksi videota ovat varsin lieviä tapauksia verrattuna törkeimpiin appropriaatioihin joihin aikamme musiikkivideoissa on syyllistytty.

70. ikonisin video: Major Lazer – Lean On (2015)

Vierailevat artistit: DJ Snake & MØ
Ohjaus: Tim Erem
Ladattu YouTubeen: 22.3.2015
Näyttökertoja: 2 513 347 320 (28.2.2019)

Major Lazer - Lean On (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Yhdysvaltalainen, trinidadilainen, jamaikalainen, ranskalainen ja norjalainen matkustivat Intiaan kuvaamaan musiikkivideota. Näin ei ala rasistinen vitsi vaan oppitunti kulttuurisesta appropriaatiosta. Ilmiöstä on puhuttua tällä vuosikymmenellä varmasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Normaalina pidetyt asiat ovat joutuneet kyseenalaisiksi eikä mikään ole enää itsestäänselvää.

Musiikkivideotkaan eivät ole jääneet sivuun tästä keskustelusta. Lean On on tässä suhteessa suhteellisen vaaraton esimerkki. Iggy Azalean Bounce on tähän verrattuna kammottavaa katseltavaa, sillä siinä artisti pukeutuu perinteiseen intialaiseen asuun ja esittää vielä hindujumalaakin. Suurimman kohun taisi kuitenkin nostaa Coldplayn Hymn for the Weekend, jota kritisoitiin Intian pelkistämisestä köyhyyden ja hengellisyyden stereotyyppeihin. Kaiken lisäksi se tehtiin tavalla, joka asetti valkoiset eurooppalaiset paikallisen holi-juhlan keskipisteeksi.

Lean Onin tapaus on huomattavasti epäselvempi ja Major Lazer myös esimerkki siitä, miten syytöksiä kulttuurisesta appropriaatiosta heitellään ilmaan myös melko kevyin perustein. Jotkut tietämättömät ihmiset ovat kritisoineet yhtyettä karibialaisen musiikin piirteiden omimisesta. Väite on erittäin omituinen kun ottaa huomioon että 2/3 yhtyeestä on syntynyt Karibialla. Yhtye on kuitenkin henkilöitynyt ilmeisesti niin vahvasti yhdysvaltalaiseen Diploon, että ihmiset kuvittelevat tässä olevan kyse vain valkoisen miehen sikailusta. Ja vaikka yhtye olisikin kokonaan valkoinen, kulttuuristen vaikutteiden ottaminen ei ole sama asia kuin kulttuurin omiminen. Näiden kahden erottaminen toisistaan on toisaalta hyvin vaikeaa, varsinkin kun on itse siinä kulttuurisesti etuoikeutetussa asemassa.

Pohjimmiltaan kyse on kulttuurisen valta-aseman väärinkäytöstä. Kulttuurivaihdosta asia eroaa siis epäsymmetrisyytensä vuoksi: valtakulttuurin edustaja hyötyy, mutta vähemmistökulttuurin edustaja ei. Kapitalistisessa ympäristössä tämä ilmenee useimmin siten, että enemmistökulttuurin edustaja hyödyntää taloudellisesti vähemmistökulttuurin kollektiivista immateriaaliomaisuutta. Osin tämän on mahdollistanut yksilökeskeinen tekijänoikeuskulttuuri, jossa kansa ei voi laillisesti omistaa kulttuurisia elementtejä.

Se ei tietenkään ole vielä kulttuurista omimista että matkustaa länsimaiden ulkopuolelle kuvaamaan musiikkivideota. Lean Onin keskeisin ongelma onkin enemmän kulttuurinen misrepresentaatio, sillä Coldplayn tavoin sekin pelkistää Intian karikatyyreihin: slummeihin ja Bollywood-tanssiin isoissa palatseissa. Ulkomaalaiset tulevat hakemaan tuotteeseensa eksotiikkaa sen sijaan että todella haluaisivat perehtyä paikalliseen kulttuuriin ja antaa jotain takaisin. Major Lazerin ansioksi on laskettava se, että videon kuvauspaikka valittiin kunnianosoituksena Intialle sen jälkeen kun bändi oli tehnyt kiertueen maassa. Paikalliset tanssijatkin olivat varmaan mukana vapaaehtoisesti ja saivat maksun työstään, eli paljon huonomminkin olisi voinut mennä.

Toisaalta täällä huomautetaan, että mistään ei voi tietää onko oikeasti kyse paikallisista tanssijoista. Lisäksi Diplon lausunto ”India feels like some kind of special creature with one foot in history and one firmly in the future” on oppikirjaesimerkki nolosta romantisoivasta yksinkertaistuksesta joihin länsimaalaiset aivan liian usein sortuvat. Intia ei ole mikään eksoottinen ”olento” vaan ihan oikea maa muiden joukossa, ja vieläpä erittäin suuri ja monimuotoinen, joten sitä ei voi pelkistää yksittäisiin kliseisiin. Lisäksi maalla on juuret kolonialismissa, mikä tekee paikallisen kulttuurin esittämisestä länsimaisen linssin läpi erityisen ongelmallista.

Ihan hyvää tässä siis tarkoitettiin, mutta kulttuurista appropraatiota tehdäänkin todella harvoin tarkoituksellisesti. Melkein aina kyse on etuoikeutetusta ajattelemattomuudesta. Siitä, että valtakulttuurin edustajan ei tarvitse murehtia vähemmistökulttuuriin kuulumisen huonoista puolista kuten syrjinnästä, vaan voi milloin tahansa halutessaan palata omaan norsunluutorniisa jatkamaan kulttuurista dominointia. Nämä artistit voivat mennä slummeihin kuvaamaan videoitaan, mutta heti kuvausten loputtua unohtaa köyhyyden olemassaolon. He voivat jättää kohdemaan oman onnensa nojaan koska ovat jo saaneet siitä irti sen mitä halusivat.

Lopulta videossa on kuitenkin varsin neokolonialistinen asetelma: länsimaalaiset tanssivat keskellä ja välillä ihan vain poseeraavat laiskasti; siirtomaalaisten rooli on vain olla huomaamattomasti taustalla tukemassa heitä. Edelleen on tervettä verrata Coldplayhin joka teki tämänkin paljon huonommin: heidän videossaan Chris Martin menee intialaiseen elokuvateatteriin katsomaan Bollywood-elokuvaa, jonka pääosaa esittää kappaleessa feattaava Beyoncé. Tässä videon sisäisessä elokuvassa esiintyy myös oikea Bollywood-tähti Sonam Kapoor, mutta vain sivuosassa. Kulttuurisesti kunnioittavaa olisi ollut laittaa oikea Bollywood-tähti pääosaan, jolloin intialainen kulttuuri olisi ollut läsnä enemmän omilla ehdoillaan.

Lean Onissa on sama ongelma, vaikkakin lievempänä. Jos Major Lazer olisi todella halunnut kunnioittaa ja juhlistaa intialaista kulttuuria, he olisivat voineet päästää videonsa pääosaan intialaiset tanssijat ja käyttää monipuolisempia kuvauspaikkoja. Nyt Lean On on ikävän perinteinen video, jossa kaiken on toimittava tähden/tähtien näkyvyyden maksimoimiseksi. Videon länsimaisista lähtökohdista kertoo sekin, että bändi ei itse tanssi intialaista tanssia, eikä biisi itsessään liity Intiaan tavalla joka luontevasti oikeuttaisi videon sijoittamisen sinne. Lisäksi kritiikeissä on kiinnitetty huomiota norjalaislaulaja MØ:n seksuaalisiin lantioliikkeisiin vähissä vaatteissa, mikä on hyvin vierasta intialaiselle kulttuurille.

Lean On on kieltämättä visuaalisesti hyvin näyttävä ja mieleenpainuva video, eikä tavallaan ole mikään ihme että se on YouTuben historian 15. katsotuin. Mutta hyviin puoliin keskittymisen sijaan on ehkä tärkeämpää lopettaa siihen toteamukseen että tämä turistivideo on vain yksi monista esimerkeistä siitä, kuinka huolettomasti muita kulttuureita edelleenkin käytetään länsimaisen popmusiikin näkyvyyden ja tuottavuuden maksimoimiseksi.