Kirjoittajan arkistot:Melomaanikko

85. ikonisin video: QT – Hey QT (2015)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: Bradley & Pablo
Ladattu YouTubeen: 25.3.2015
Näyttökertoja: 1 628 109 (6.9.2018)

QT – Hey QT (kuvankaappaus musiikkivideosta))

2010-luvun post-postmodernissa populaarikulttuurissa on väistämätöntä että syntyy PC Musicin kaltaisia ilmiöitä. Levy-yhtiö julkaisee popmusiikin karikatyyrejä: estetiikka on korostetun konsumeristista ja musiikki luonteeltaan överin söpöä. Pastellivärejä, korkealle pitch-shiftattuja vokaaleja ja lapsenkasvoisia artisteja, jotka ovat enemmän brändejä kuin laulajia. Musiikillisesti näistä projekteista voi olla vaikea löytää taiteellisia arvoja, mutta kyse ei olekaan musiikki- vaan performanssitaiteesta.

PC Musicin kantavia periaatteita on käsitellä jokaista artistiaan niin kuin kyseessä olisi iso mainstream-tähti, vaikka takana olisi vain yksi biisijulkaisu. Budjetit ovat kuitenkin aina varsin vaatimattomia, mikä käy hyvänä osoituksena siitä että nykyään halvallakin saa kalliin näköistä. Feikkiä ja aitoa on lähes mahdotonta erottaa toisistaan, eikä tarvitsekaan. PC Music ohittaa koko kysymyksen, samoin kuin toisen vanhentuneen vastakkainasettelun: kysymyksen hyvästä ja huonosta taiteesta.

Tarkemmin perehtymättä tätä musiikkia voisi luulla vain konsumeristisen popmusiikin parodiaksi tai satiiriksi, mutta se on turhan yksinkertaistava selitys, johon vasemmistolaisuuteen kallellaan olevan musiikkijournalismin on helppo sortua. Esimerkiksi Vicen Angus Harrison käyttää tästä QT:n videosta sanaa ”dystooppinen”, mikä on jo melkoinen mielikuvituksen loikka ja äärimmäisen subjektiivinen tulkinta, jolle on vaikea löytää mitään varsinaisia perusteita itse teoksesta.

PC Music on ajatusleikki, jossa musiikin tuotteistaminen viedään loogiseen ääripisteeseensä. Sen artistit ovat rehdisti fiktiivisiä ja yksi keskeisimmistä mysteereistä on kysymys siitä onko kyseessä oikeasti vain A. G. Cookin eri projektit, joissa ainoastaan keulakuvana oleva henkilö vaihtelee. Siitä ei kuitenkaan ole kovin helppo löytää mitään piikikästä tai ivallista, vaan kaikki viittaa siihen että kyse on ennemminkin konsumerismin juhlistamisesta. Tietenkin sitä voi sekä juhlistaa että kritisoida samanaikaisesti, mikä onkin se järkevin tarkastelukulma ilmiöön.

Paras esimerkkiartisti lienee Hannah Diamond, koska hänen biisinsä ovat riittävän huonoja. Esimerkiksi Hi sisältää kömpelösti rytmitettyä puhelaulua muovisilla digitaustoilla. Leimallisinta on kuitenkin kappaleen epämääräinen rakenne: PC Music -biiseissä ei ole selkeää säkeistö-kertosäkeistö-rakennetta ja niistä jää aina vähän keskeneräinen fiilis. Ne eivät kuulosta kokonaisilta pop-biiseiltä vaan lyhyitä videoinserttejä varten tehdyiltä aihioilta.

Biisinä toimivinta PC Musicia on ehkä LIZ:in When I Rule the World, mutta yhtiön kokonaisvaltaisen vision tiivistää kuitenkin parhaiten Hey QT, yksi YouTube-ajan onnistuneimmista tuotteistamisperformansseista. QT on energiajuoma ja artisti, joita ei voi erottaa toisistaan. QT-artisti on olemassa vain promotoimaan DrinkQT-juomaa, joka on Wikipedian mukaan ”semifiktiivinen”; varsinaista juomaa on siis tuotettu pieniä määriä promotarkoituksiin, mutta ei koskaan myyntiin. QT:n universumissa tämä juoma on tislattu suoraan artistin sisimmästä olemuksesta; prosessi, joka musiikkivideossakin näytetään.

Videon alkupuoliskossa kuvataan futuristista laboratoriota, jossa QT säätää juomansa kaavaa täydellisyyteen; jälkipuoliskolla matkitaan Gapin mainoksia. Tuotteistamiseen kuuluu YouTube-aikana luonnollisesti myös Beats-kuulokkeiden näkyvä esittely. Tämä Dr. Dren kuulokemallisto on muodostunut 2010-luvulla tärkeäksi tyylitietoisuden symboliksi, joka on esiintynyt todella tiuhaan musiikkivideoissa. Merkki on saanut osakseen aikamme anteliaimmat product placementit. Tällä listalla jo mainituista esittäjistä Die Antwoord ja Musta Barbaari ovat esitelleet sitä videoillaan, ja paljon on tulossa vastaan myöhemminkin.

PC Music on niitä harvoja musiikkeja, joista voi ihan rehellisesti käyttää sanaparia ”kaupallista paskaa”, koska se kuulostaa ja näyttää tarkoituksella sekä kaupalliselta että huonosti tehdyltä. Tavallaan tämä on harmi, koska ajattelisin että parhaiten nämä performanssit toimisivat, jos musiikki olisi niin hyvin tehtyä, että vaikkapa Hannah Diamondista olisi voinut tulla oikea pop-tähti, tai jos DrinkQT:sta olisi oikeasti voinut tulla suosittu energiajuoma.

Nyt PC Music oli tuomittu jäämään pienen piirin huviksi, Nuorgamin kaltaisen pop-älymystön lemmikiksi. Suurin osa tällaisesta metapopista jääkin performanssina puolitiehen, koska massasuosiota ei voi kunnolla käsitellä olematta massojen suosiossa. Toistaiseksi paras esimerkki tästä tällä listalla on ollut Kanye West, josta on ihan vahingossa tullut täydellinen YouTube-ajan metajulkkis.

Kenties QT-projektin osuvin pointti tuli kuitenkin artistin ohimenevyydestä; HeyQT:lle ei koskaan tullut jatkoa. Kuten asiaan kuuluu, DrinkQT:lle tehtiin myös oikea nettisivu, ja aivan yhtä paljon asiaan kuuluu ettei sitä ole enää olemassa nyt, vain kolme vuotta myöhemmin. Myös QT:n some-tilit hiljenivät jo 2016. Ehkä PC Musicin tarkoitus onkin nimenomaan tehdä mahdollisimman lyhytjänteisiä artisteja. Tuotteita, jotka ovat niin valmiita, etteivät ne voi ensimmäisen julkaisunsa jälkeen tehdä enää mitään muuta kuin kadota julkisuudesta.

86. ikonisin video: Musta Barbaari – Salil eka salil vika (2013)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: Eino Manner
Ladattu YouTubeen: 20.8.2013
Näyttökertoja: 6 123 282 (28.8.2018)

Musta Barbaari – Salil eka salil vika (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Cheek ja Musta Barbaari edustavat hyvin erilaista suomalaista maskuliinisuutta. Cheekille se on naisia, ryyppäämistä ja kallista luksuselämää; Mustalle Barbaarille se on salilla käymistä ja itsensä fyysistä kehittämistä. Myös Mustan Barbaarin sosioekonominen status on hyvin erilainen kuin Cheekillä: luksusauton ja smokin tilalla on sossun jono.

Suomalainen hyvinvointivaltio onkin luonut hyvin erikoiset rap-maailmat: huumekaupasta ja muista rikoksista räpätään Suomessa lähinnä vitsillä tai ainakin reilusti karrikoiden. Huipulla rahaa hankitaan Cheekin ja Elastisen puhtoisella oikeistoyrittäjyydellä, mutta karummissa oloissa arjessa tapellaan sosiaali- ja TE-toimistoja vastaan. Ei siis kilpailevia jengejä, kuten isossa maailmassa.

Mustan Barbaarin pitää bodata, että skinit eivät uskalla hyökätä kimppuun, ei siksi että kilpaileva huumediileri pelkäisi häntä. Cheek edustaa etuoikeutettua valkoihoista heteromiestä, Musta Barbaari ennakkoluulojen kohteeksi jatkuvasti joutuvaa vähemmistöä. Kuten biisissä räpätään, hänellä on Suomen vaikein duuni, olla musta mies.

Olisi mahdotonta kuvitella tällaista musiikkivideota Cheekin tai kenenkään muun valkoihoisen räppärin tekemäksi, vaikka kuinka bodaamisesta räpättäisiinkin. Siinä tanssii paidattomia miehiä niin lähellä toisiaan, että homofobia voisi varmaan iskeä konservatiivisemmassa henkilössä. Ajatellaan nyt perinteistä suomalaista ”maskuliinista” miestä: Pate Mustajärvi, Jouni Hynynen ja muut vastaavat suomirock-äijät ovat niin kaukana tästä kuin mahdollista.

Naisoletetun näkökulmasta tällainen macho-mieslauma voi varmaan olla hyvinkin uhkaava. Lopun yläosaton kohtaus kun muistuttaa aika paljon Grimesin Oblivionia, jossa hento artisti on bileissä, jossa paidaton miesjoukko tönii toisiaan ”huvikseen”, eli tavalla joka biisin kontekstissa on todella ahdistava. Toisaalta Mustan Barbaarin videossa juuri se konteksti on hyvin erilainen: on tietenkin eri asia tehdä tällainen video kulttuurisesti kaikkein etuoikeutetuimmasta asemasta (Cheek) kuin etnisen vähemmistön omanarvontunnon nostamisen näkökulmasta. Tässä biisissä ei myöskään sanota sanaakaan mitään seksuaalista, eikä Barbaari esineellistä riimeissään naisia muutenkaan samassa mittakaavassa kuin monet muut uhoamiseen ilmaisunsa perustavat räppärit. Ero Skandaalin Salikissa-videoon on melkoinen.

Mustan Barbaarin videoista Kuka pelkää pimeet olisi kyllä ollut visuaalisesti hienompi, ja se myös käsittelee rodun ja pakolaisuuden teemoja tehokkaammin. Sillä ei kuitenkaan ole biisinä riittävästi kulttuurista painoarvoa, että olisin voinut ottaa sen hyvällä omatunnolla mukaan tälle listalle. Artisti jäi kuitenkin lopulta yhden hitin ihmeeksi jääneeksi tähdenlennoksi, joten valinta ei voinut olla mikään muu kuin Salil eka salil vika.

87. ikonisin video: Cheek – Sokka irti (2012)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ladattu YouTubeen: 15.4.2012
Näyttökertoja: 7 506 300 (23.8.2018)

Cheek – Sokka irti (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Cheek on kiistatta yksi YouTube-ajan ikonisimmista suomalaisista artisteista. Siksi olinkin ihan varma että häneltä pitäisi valita mukaan listalle useampi video, mutta jouduin jälleen pettymään Cheekiin. Haluaisin pitää hänen musiikistaan pelkästään siksi, että siitä ei saa pitää omassa kulttuurisessa kuplassani. Siis ihan vaan kiusallani. Yritykseni kuitenkin kaatuvat aina siihen, kuinka huono Cheek on. En ihan oikeasti haluaisi sitä, mutta niin se vain on.

En yleensä pidä sanasta ”huono” musiikin yhteydessä, enkä tässäkään tarkoita sillä esteettistä huonoutta;  ihan sama kuinka feikiltä tai ”kaupalliselta” Cheek kuulostaa, se ei minua kiinnosta. Ongelmani on siinä kuinka amatöörimäistä hänen musiikkinsa on teknisesti. Cheekillä ei ole hyviä riimejä eikä hyvää flow’ta, ja biisien taustat kuulostavat halvoilta ja muovisilta. Hänen musiikkinsa nyt vaan kuulostaa paljon huonommin tehdyltä kuin kenelläkään muulla suomalaisella valtavirran rap-artistilla. Petri Nygårdkin on taidokkaammin tehtyä, vaikka se on pelkkää huumorimusiikkia.

Edellinen kuulosti ehkä haukkumiselta, mutta ei se ollut sitä. Cheek ei ole oikeasti rap-artisti vaan punkkari. Tekee kaiken tosi huonosti, mutta uskoo omaan ylivoimaisuuteensa kaikesta huolimatta horjumattomasti (ei nyt sotketa tähän Cheek vs. Jare -kriiseilyä). Hän on rakentanut uransa tyhjästä itse, kuten kunnon kokoomuslainen, eikä välitä heittereistä pätkääkään. Siksi hän on varmaan hyvä idoli, ja jotenkin tosi suomalainen sellainen. Tee mitä teet, vaikka ihan huonosti, mutta pidä itseäsi silti aina parhaana.

Sama huonosti tekemisen meininki pätee Cheekin musiikkivideoihinkin. Niissä ei ole mitään mieleenpainuvaa, ei mitään mitä voisin hyvällä tahdollakaan kutsua ikoniseksi. Esimerkiksi Timantit on ikuisia selvästi yrittää tosi paljon tavoitella suuren maailman fiilistä, mutta näyttää Aurinkomatkojen mainokselta. Kun Cheekin videossa on smokki, se näyttää vuokratulta. Jos siinä on timanttikoru, se näyttää jäljennökseltä. Kaikki viestii menestyksen esittämistä, ei menestystä. Niinhän sen kuuluu mennäkin: menestys ei ole mikään objektiivinen arvo vaan kulttuurinen konstruktio. Jos ihminen uskoo olevansa menestynyt, hän on jo sitä.

Löysin lopulta yhden luontevan näkökulman Cheekin visuaalisuuteen: Sokka irti -musiikkivideossa käytetyn aavikkosodankäynnin estetiikan. Aina Desert Stormista lähtien sota ja aavikko ovat olleet kiinteästi yhteydessä toisiinsa globaalissa mediamaisemassa. Viimeistään 2000-luvun ”terrorismin vastaisen sodan” aikana siitä on tullut myös populaarikulttuurin kiinteä osa. Tematiikkaa on käytetty musiikkivideoissa runsaasti, mutta harvoin yhtä tökerösti kuin tässä videossa.

Biisi käyttää ahkerasti väkivaltaa ryyppäämisen vertauskuvana. Cheekin tyylitajuttomuudesta kertoo ehkä parhaiten se, että alunperin siinä piti olla laini ”pimee kuin Breivik, viilee kuin James Dean”. Nyt siinä vain verrataan shotin vetämistä Kurt Cobainin itsemurhaan. On toki mukana myös viittaus Tuntemattomaan sotilaaseen, koska koti, uskonto ja isänmaa. Videossa ajellaan maasturilla pitkin hiekkaa ja väistellään kämäisiä räjähteitä. Kyydissä Cheekillä on tietenkin vähäpukeisia naisia ja mustavalkoinen lippu, josta tulisi ihan ISIS mieleen, ellei siinäkin olisi povekkaan naisen siluetti. Onneksi autovalintakin on Jeep eikä Toyota Hilux tai Land Cruiser.

88. ikonisin video: FKA twigs – Two Weeks (2014)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: Nabil
Ladattu YouTubeen: 24.6.2014
Näyttökertoja: 25 572 911 (21.8.2018)

FKA twigs – Two Weeks (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Tälläkin kertaa valitsen artistilta videon sieltä helpoimmasta päästä. Myös FKA twigs on kunnostautunut kokeellisten, jopa abstraktien, musiikkivideoiden julkaisemisessa. Sekä musiikillisesti että visuaalisesti haastava ja kiehtova kokemus on esimerkiksi Glass and Patron. Se sisältyy myös lyhytelokuvaan M3LL155X, joka on esimerkillinen YouTube-ajan pitkämuotoinen musiikkivideo. Listalle pääsi kuitenkin artistin katsotuin ja tunnistettavin video Two Weeks.

Video on minimalismin mestarinäyte. Siinä on vain yksi kuva, minkä ansiosta se on niin mieleenpainuva ja ikoninen. Kamera ei liiku koko videon aikana, ainoastaan zoomaa ulos saumattomasti. Tästä huolimatta videossa kuitenkin tapahtuu paljon ja se sisältää runsaasti yksityiskohtia joita ei ensinäkemällä huomaa. Ohjaaja Nabilin ideana oli tehdä liikkuva maalaus, ja sen taustaksi saatiinkin Twigsin ystävän videota varten tekemä maalaus, jonka edessä artisti esiintyy 15:nä kopiona.

Jostain syystä videosta näyttää tulevat katsojille melko universaalisti jotenkin ”egyptiläinen” fiilis, vaikka mitään tiettyä kulttuuria ei siinä yritettykään matkia. Ohjaajan mukaan tavoitteena oli haaremi, jonka keskellä se isoin FKA twigs hallitsee suvereenina kuningattarena. Ainakin kuningatar-twigsin kruunusta tulee mieleen ihan Aaliyah Queen of the Damned -elokuvan vampyyrikuningatar Akashana.

Two Weeks toimii hyvänä esimerkkinä eräästä aiemmin mainitsematta jääneestä YouTuben edusta perinteiseen musiikkivideomediaan verrattuna: siinä sanotaan ”fuck” eri muodoissaan vaikka kuinka monta kertaa, mutta siitä ei ole silti tarvinnut tehdä sensuroitua versiota. Silloin 1990-luvulla kun kiroilu mainstream-musiikissa kunnolla löi läpi, musiikkivideoiden alkuperäisiä versioita piti odottaa jonnekin keskiyölle, koska MTV ei suostunut soittamaan niitä aikaisemmin.

YouTube on ensimmäinen johtava musiikkivideokanava, jolla sensuroimaton versio on aina se ensisijainen versio. Toisin kuin televisiossa, nyt valtaosa videon katsojista näkee sen juuri sellaisena kuin tekijät ovat tarkoittaneet. Toki esimerkiksi Vimeossa on mahdollista julkaista YouTubea graafisempia musiikkivideoita, joten ei tässä millään sensuurivapaalla vyöhykkeellä kuitenkaan olla.

89. ikonisin video: Die Antwoord – Ugly Boy (2014)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: NINJA
Ladattu YouTubeen: 4.11.2014
Näyttökertoja: 127 282 513 (17.8.2018)

Die Antwoord - Ugly Boy (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Koko musiikkivideoiden historian ajan on ollut olemassa kahdenlaisia bändejä: tavallisia bändejä joiden musavideot ovat onnekkaita poikkeuksia lukuunottamatta puolipakolla tehtyjä mainoksia, ja sitten on erityisiä musiikkivideobändejä. Jälkimmäisillä on toistuvasti selkeä käsitys siitä miten ne haluavat esittää itsensä visuaalisesti, ja jokainen uusi bändin video on Tapaus. Yksi tärkeimmistä tällaisista videobändeistä YouTuben aikakaudella on olut eteläafrikkalainen Die Antwoord, jonka videoita luonnehtii katsojan hämmentäminen, ellei jopa shokeeraaminen. Muistan erittäin elävästi oman WTF-ensikontaktini yhtyeeseen Evil Boy -videon kautta vuonna 2010. Se on aika hyvin, ottaen huomion kuinka tiuhaan tahtiin internetiä selaillessa tulee vastaan WTF-hetkiä.

Yhtyeen videoissa on yleensä pimeää ja likaista, ja niissä esiintyy usein ihmisiä joilla on fyysisiä epämuodostumia, joiden vuoksi he eivät sovi valtavirtamedian kauneusihanteisiin. On vaikea sanoa, onko kyse hyväksikäytöstä vai erilaisuuden esilletuomisesta ja juhlistamisesta. High Snobietyssä on jokseenkin olennainen lista Ranking Die Antwoord’s Videos From Least to Most Disturbing. Antwoordista tekee keskeisen YouTube-bändi juuri se, että he kiinnittivät aluksi valtavirran suosion nimenomaan häiritsevillä visuaaleilla. Niillähän sitä saadaan viraalisuutta ja paljon klikkauksia!

Tälle listalleni yhtyeeltä kuitenkin päätyi uudempia videoita, joissa näkyy jo kasvavan globaalin menestyksen mukanaan tuoma kesyyntyminen. Valintani ovat siis tavallaan konservatiivisia; koska kyse on ikonisista musiikkivideoista, Antwoordin videografiasta listalle valikoituivat mukaan visuaalisesti harkituimmilta ja taiteellisesti kunnianhimoisimmilta vaikuttavat teokset. Kuten alussa sanoin, pelkällä shokkiarvolla ei listalle päästä.

Ugly Boyssa on silti kaksi nimenomaan YouTube-ajalle ominaista piirrettä: erityinen fiksaatio julkkiksista ja voimakkaat värit. Onhan se nyt helppo klikata videota jossa tietää olevan tuttuja henkilöitä: Jack Black, Marilyn Manson, Flea, Dita Von Teese ja Cara Delevingne heiluvat sinä yhdessä NINJAN ja Yo-Landin sekä vähemmän tunnettujen näyttelijöiden kanssa. Jälkimmäisiä edustavat mm. Spring Breakersissa esiintyvät ATL Twinsit sekä pian kuvausten jälkeen ammuttu tatuointiartisti Trigger, jolle video on myös omistettu.

Videota luonnehtivat voimakkaat kontrastit ja selkeät värikokonaisuudet. Musta, valkoinen, punainen ja kultainen esiintyvät upeasti rakennetuissa kuvissa. Ero on siis varsin merkittävä esimerkiksi kaksi vuotta varhaisempaan I Fink U Freekyyn, jonka mustavalkoisessa videossa on varsin saastainen tunnelma. Mutta mitä siihen kauneusnormeista poikkeamiseen tulee, lienevät nämä molemmat videot ja kappaleet kuitenkin varsin empaattisia asian suhteen. Lauletaanhan niissä mm. ”I fink u freeky and I like u a lot”, ”I love my ugly boy” ja ”ugly on the skin / but you’re lovely from within”.

Ugly Boyssa viesti ehkä tulee kuitenkin visuaalisesti yksiselitteisemmin esille, koska se on visuaalisesti niin kaunis; se ei aseta erilaiselta näyttäviä ihmisiä epäilyttävään ympäristöön. Huomionarvoinen on myös esimerkiksi Blackin hahmo, jonka kasvoista puolet on maskeerattu arpiseksi. Useimmilla videon hahmoista on myös tatuointeja ja kehomaalauksia, eli kai tässä ihan hyvällä asialla ollaan, vaikka toteutus nyt ei varsinaisesti olekaan tehty niiden ”rumien” ihmisten ehdoilla vaan etuoikeutettujen artistien PR:n lähtökohdista.

Antwoordin videoissa on paljon samaa kuin Aphex Twinin 1990-luvun ”tarkoituksellisen rumissa” teoksissa. Erityisen helppoa yhteys on havaita juuri Ugly Boyssa, koska sen kantava melodinen elementti on sample Aphex Twinin kappaleesta Ageispolis, ja Aphex Twinin logokin esiintyy videossa ahkerasti. Video synnytti myös melko korkealentoisen salaliittoteorian siitä että itse Richard D. James esiintyisi siinä blackfacessa. Foliohattu päässä voi ruveta tulkitsemaan myös videon numerologiaa: 6, 8, 23, 27 – mitä tämä kaikki tarkoittaa?