Aihearkisto: Ikoniset musiikkivideot

Lista sadasta YouTube-ajan ikonisimmasta musiikkivideosta.

98. ikonisin video: Haloo Helsinki! – Pulp Fiction (2015)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: Herra Ylppö
Ladattu YouTubeen: 9.6.2015
Näyttökertoja: 8 972 123 (7.6.2018)

Kuvankaappaus Haloo Helsingin musiikkivideosta Pulp Fiction

Jos pitää nimetä YouTube-ajan keskeisin suomalainen soittovideobändi, ei kyseeseen voi tulla kukaan muu kuin Haloo Helsinki! Yhtye on puhaltanut henkeä upeasti maailman väsyneimpään musavideokonseptiin, biisiään soittavaan rock-bändiin. Mielestäni tähän on kolme pääasiallista syytä: jokainen yhtyeen jäsen on hyvin karismaattinen esiintyjä, bändi kuvaa videonsa suomalaisittain eksoottisissa paikoissa, ja bändin musiikki on riittävän epäbändimäistä.

Vaikka yhtyeen videot ovatkin yleensä peformanssin näkökulmasta hyvin samasta puusta veistettyjä, niissä on usein nokkelia ristiriitoja. Bändin soundiin kuuluu paljon muutakin kuin perinteiset rock-soittimet, ja yksi yleisimmistä yhtyeen suorittamista huijauksista onkin näyttää Jukka Soldan soitamassa perinteistä rumpusettiä kun musiikista vastaan rumpukone. Ratkaisu on yleensä melko kevyesti naamioitu, sillä videoissa käytetty rumpusetti on usein hyvin riisuttu. Tärkeintä on mielenkiintoinen visuaalinen esiintyminen, ei aidolta vaikuttava soittamisen teeskentely. Koska teeskentelyähän kaikki soittovideot ovat. Myös Ellin taipumus räppäämiseen luo tavanomaiseen esiintymiskonseptiin oman visuaalisen lisäelementtinsä.

Yksi minimalistisimmista, mutta silti toimivimmista bändin soittovideoista on vuoden 2015 hitti Pulp Fiction. Videon teho perustuu vahvasti sen spontaaniuteen. Sillä ei ollut käskirjoitusta vaan se kuvattiin Kuussa tulee -videon kuvaussessioiden jämäajalla kun Espanjan matkan pääasiallinen tarkoitus oli jo täytetty. Muistaako kukaan enää Kuussa tuulee -videota? Ainakin sillä on vain vähän yli kolmasosa Pulp Fictionin näyttökerroista. Tässäkin siis erinomainen esimerkki siitä, että YouTube-täysosumaan ei tarvita isoa budjettia ja suuria suunnitelmia.

Herra Ylpön ohjaus, mustavalkoinen välimerellisessä uima-altaassa kuvattu video, kanavoi Anton Corbijnin henkeä täydellisesti. Belgialaisohjaajan tyyliin on toki lisätty sitten myös Ylpölle hyvin ominaista alleviivaavaa kirjaimellisuutta: kun Elli laulaa katoamisesta, hän katoaa kuvasta; kun hän sanoo ”vain me kaks”, kuvassa näkyy numero 2; jne. Kuvaan lisätyt animaatiot ja tekstikatkelmat eivät ole mikään uusi YouTube-ajalle ominainen ilmiö, mutta kirjasintyypin valinta ja sulkeutuvien ympyröiden latausanimaatiota muistuttava design juurruttavat videon selkeästi 2010–luvun puoliväliin.

99. ikonisin video: Tuure Boelius – Lätkäjätkä-Ville (2018)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: @patrickjesse & @roulamo
Ladattu YouTubeen: 3.5.2018
Näyttökertoja: 1 407 402 (6.6.2018)

Kuvankaappaus Tuure Boeliuksen musiikkiivideosta Lätkäjätkä-Ville

YouTube on kasvaessaan luonut aivan uuden julkkistyypin: tubettajan. Palvelusta on tullut jatkuvasti päällä oleva kykyjenetsintäkanava, jonne esiintyjän urasta haaveilevat lataavat omia ”työnäytteitään”, vlogeja joiden sisältö ei ole välttämättä rajattu mihinkään yksittäiseen taiteenlajiin. Monille pelkästä tubettamisestakin on tullut varteenotettava ammatti, ainakin hetkellisesti, mutta yleensä se on vain toiminut ponnahduslautana kestävämmällä pohjalla olevalle viihdyttäjän uralle. Justin Bieberistä lähtien yhä kasvava määrä nuoria on esimerkiksi saanut levytyssopimuksen YouTubeen lataamiensa lauluesitysten ansiosta.

Suomessakin heitä on ollut jo useita: ainakin Saara Forsberg, Arttu Lindeman, Vilma Alina ja Tuure Boelius. Tubettajan elämä on ankaraa ja harvasta on lyhyttä tähdenlentoa pitkäjänteisempään uraan. Siksi esimerkiksi Tuure Boeliuksen pysyvää vaikutusta suomalaiseen populaarikulttuurin voi ainoastaan arvailla, ja toivoa parasta. Kuukausi sitten Kaiku Entertainment kuitenkin julkaisi videon, joka herätti sen verran voimakasta huomiota, että todennäköisesti – ja toivottavasti – Boelius muistetaan vielä pitkään. Ainakin tän listan olisi tarkoitus auttaa siinä asiassa!

Vuonna 2001 syntynyt Boelius avasi YouTube-kanavansa 14-vuotiaana kesällä 2015. Ensimmäistä kertaa hän iski mielensäpahoittajien hermoon tulemalla kaapista syksyllä 2016 ja saamalla sen ansiosta Vuoden homo -palkinnon vuoden 2017 QX Gay Gaalassa. Samoihin aikoihin mm. Turun kaupunginteatterissa nuorta Touko Laaksosta näytellyt Boelius teki levytyssopimuksen Kaiku Entertainmentin kanssa. Ensimmäinen single Eikö sua hävetä nousikin singlelistan kärkeen eikä kakkossingle Oh Boekaan mitenkään huonosti menestynyt. Nämä kuitenkin olivat varsin kertakäyttöisiä kappaleita, nopeasti ohi suhahtavia viraalihittejä, joista ketään ei vuosien päästä muisteta. Vasta kolmantena singlenä julkaistu Lätkäjätkä-Ville on potentiaalisesti ikimuistoinen kappale.

Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa vuonna 1995, maamme oli niin valmistautumaton menestykseen, että juhlabiisi Den glider inkin piti varastaa naapurista. Siitä viisastuneena A-Tyyppi rupesi samplaamaan Antero Mertarannan selostuksia ja syntyi ”lätkäbiisien” perinne. Jokakeväisten Suomen maajoukkueen epävirallisten kannatuslaulujen määrä lähti lopullisesti käsistä kun Suomi voitti toisen mestaruutensa 2011 ja Pojun Poika saunoo toimi tunnarina. Vuonna 2018 jääkiekossa voittamisesta kertovat reippaat tanssipoppikappaleet olivat jo muuttuneet niin väsyneeksi kliseeksi, että enää ei edes keksitty parempia otsikoita kuin Kuha Ruotsi häviää. Tältä keskinkertaisuudelta meidät pelasti Tuure Boelius!

Lätkäjätkä-Ville tarttui yhteen yhteiskunnamme suurista tabuista: homoseksuaalisuuden ja urheilun suhteeseen. Miesten joukkueurheilussa kun mitä ilmeisemmin vallitsee systeeminen homofobia, jossa ”poikkeava” seksuaalisuus koetaan jotenkin uhkaksi jääkiekon machokulttuurille silloinkin kun laajemmassa yhteiskunnassa ollaan huomattavasti suvaitsevampia. Edellisen kerran asiasta kohuttiin neljä vuotta sitten kun Juhani Tamminen väitti ettei SM-liigassa pelaa homoseksuaaleja. Nostamalla tärkeän yhteiskunnallisen näkökohdan lätkäbiisin aiheeksi, Boelius myös samalla laajensi genren yleisöä huomattavasti niiden stereotyyppisten lätkäfanien ulkopuolelle. Urheilu kuuluu ihan kaikille!

Pelkällä biisillä ei ehkä vielä olisi saanut aikaan täydellistä somemyrskyä, mutta biisin YouTube-video piti siitä huolen, koska siinä Tuure pussaa ”Villeä” leijonapaidassa jäähallin pukuhuoneessa. Seurasi ennalta-arvattava reaktio: vihapuhetta ja tappouhkauksia, jotka alleviivasivat kappaleen tärkeyttä. Jos joku aihe on näin arka, siitä todellakin pitää tehdä biisejä ja herättää keskustelua! Monen lätkäfanin suurin murhe maailmassa tuntui olevan silloin se, että Tuure oli ”häpäissyt” leijonat.

Mutta miksi ihmeessä kaksi leijonapaidassa suutelevaa poikaa häpäisisi sen? Juuri siksi veteraanimme taistelivat talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan, että suomalaisilla olisi vapaus tehdä niin. Jos ei halua sellaista katsella, tulisi ehkä ennemmin kannattaa Venäjän maajoukkuetta. Kun Suomi voittaa jääkiekko-ottelun, se edustaa länsimaisen liberaalin demokratian ja vapauden voittoa. Kun Venäjä voittaa, se edustaa totalitarismin, vihan ja pelon voittoa.

Jokaisen suomalaisen tulisi olla syvästi ylpeä Boeliuksesta, sillä hänen sisunsa edustaa kaikkea mikä maassamme on kaunista ja puolustamisen arvoista. C Moren kisasloganina oli ”On uusien sankarien aika”. MM-kaukaloista sellaisia ei tällä kertaa löytynyt, mutta Tuure Boeliuksesta saimme sellaisen. Ja hän todella on kunniaksi leijonapaidalle, sillä hänen rohkeutensa nousee aidosta leijonansydämestä.

100. ikonisin video: OK Go – Here It Goes Again (2006)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: Trish Sie & Ok Go
Ladattu YouTubeen: 26.2.2009 (alkup. 31.7.2006)
Näyttökertoja: 42 181 741 (5.6.2018)

OK Go: Here It Goes Again (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Kun YouTube perustettiin 2005, se oli vallankumous videojulkaisussa. Se oli mediapalvelu, jonka nimikin asetti vallan ja vastuun käyttäjille. SinäTuubi, vastakohtana passiiviselle vanhalle tv-tuubille. Aluksi kuka tahansa pystyi pystyttämään blogin nettiin ja jakamaan ajatuksensa koko maailman kanssa. Nyt sama radikaali julkaisuvapaus levisi videomuotoon. Alkuvuosina palvelua dominoivatkin kaikenlaiset hauskat ja inspiroivat pienen budjetin viraalivideot, eivät niinkään musiikkivideot.

Musiikki oli silti vahvasti mukana alusta lähtien, sillä kaiken muun DIY-meiningin seassa YouTube tarjosi myös erinomaisen uuden kanavan aloitteleville muusikoille. Lukematon määrä bändejä kuvasi halvalla omia musiikkivideoita ja uploadasi ne YouTubeen ilman levy-yhtiön välikättä. Ja myös ilman niiden laatufiltteriä. Tästä joukosta erottui varsin pian yksi arkkityyppinen YouTube-bändi: chicagolainen rock-yhtye OK Go.

OK Go on bändi, joka tunnetaan ensisijaisesti kekseliäistä, yllättävän halvalla tehdyistä yhden otoksen musiikkivideoistaan, jotka usein ovat n. 100 kertaa kiinnostavampia kuin heidän biisinsä. YouTuben historian aikana he ovat ylittäneet itsensä toistuvasti räjäyttämällä katsojien tajunnan yhä uudelleen ja uudelleen, oli kyse sitten optisista harhoista, nollapainovoimasta tai superhidastuksista.

Tästä kaikki kuitenkin alkoi: ”Treadmill Videosta” eli yhtyeen ensimmäisestä YouTube-hitistä Here It Goes Again. Siihen tiivistyy täydellisesti varhaisen YouTube-videotuotannon henki: huono kuvanlaatu, halvat lavasteet, yksi inspiroiva idea. Käytännössä se voisi ihan hyvin olla jonkun satunnaisen biisin tahtiin tehty kotivideo jossa on hieno ja hyvin treenattu koreografia. Liikkeiden suunnittelusta vastaa kyllä ihan ammattikoreografi, Trish Sie, eikä suoritusta voi missään nimessä pitää helppona. Yhtye treenasi sitä Wikipedian mukaan viikon verran ennen kuvausta.

Here It Goes Again ei ole ollut yhtäjaksoisesti YouTubessa mutta yhteensä eri uploadien yhteenlaskettu katselumäärä noussee reilusti yli 100 miljoonan. Video voitti vuoden 2006 YouTube Award luovimmasta videosta ja vuoden 2007 Grammyn parhaasta lyhytmuotoisesta musiikkivideosta. Tämä siitäkin huolimatta, että videossa ei ole teknisesti mitään hurraamista: se näyttää helvetin rumalta nykyään katsottuna.

Se ei kuitenkaan ole se pointti, vaan se, että bändi sai yhdellä hyvällä idealla itselleen valtavasti näkyvyyttä tavalla, joka olisi ollut ennen YouTubea täysin mahdotonta. Viraalisella aikakaudella ei tarvita hienoa videota (tai edes erityisen hyvää biisiä), tarvitaan vain yksi tarttuva konsepti. OK Gon esimerkki oli tärkeä ennakkotapaus YouTuben merkityksestä musiikkivideoformaattina. Sen suosio osoitti, että tämän uuden median merkitystä ei pidä väheksyä. Etenkään aloittelevien artistien.

On tosin muistettava, että tämän videon breikatessa OK Golla oli takana jo kaksi isolle levy-yhtiölle tehtyä albumia. Videoita ei käsittääkseni tehty levy-yhtiön rahoilla vaan täysin bändijohtoisesti, mutta ei yhtye silti mitkään itsenäinen toimija ole ollut. Kaikilla muillakin tämän llistan artisteilla on taustalla merkittävä levytyssopimus. Täysin omavaraisista musavideotuotannoista olisikin pitänyt tehdä oman listansa, koska niistä ei varsinaisesti voi tulla ikonisia, ainakaan siinä mielessä mitä tässä yhteydessä sanalla tarkoitan. Lyödäkseen läpi valtavirran populaaritietoisuuteen, videoiden taustalle tarvitaan edelleen musiikkiteollisuuden koneistoa.

YouTubesta on kuitenkin tullut tärkeä ponnahduslauta lukuisten uusien aktien uralle, joten palvelua voi ehkä pitää jonkinlaisena nykyaikaisena demokasetin vastineena. Tästä saammekin hyvän esimerkin seuraavalla sijalla!

YouTuben-ajan 100 ikonisinta musiikkivideota

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Aloitan (taas) uuden projektin, koska inspiraation jumalat vievät mihin suuntaan haluavat: on aika listata sata YouTube-ajan ikonisinta musiikkivideota!

Mitä sitten tarkoitan ikonisella? Se on sanana sopivan monipuolinen ja ilmaisee vaikeasti määriteltävää kulttuurista merkitystä, sitä kuinka leimallisia nämä videot ovat ajalleen. Toisin sanoen, ikonisen videon täytyy olla melko suosittu ja tunnettu, mutta sillä on myös oltava oma tunnistettava visuaalinen tyylinsä ja mielellään myös siinä määrin YouTube-ajalle ominaista estetiikkaa, että sitä ei olisi voitu tehdä minään muuna aikana. Sen täytyy olla siis video jota ei katsota pelkästään siksi että biisi kuulostaa hyvältä vaan myös siksi että se näyttää hyvältä. Näiden kahden kriteerin tasapainosta pitäisi siis löytyä jokin yhdistelmä kaupallisia ja taiteellisia meriittejä.

Videoiden suosiota olen mitannut lähinnä sillä, että olen ottanut harkintaan vain videoita jolla on yli miljoona näyttökertaa YouTubessa – poikeuksena tietenkin videot jotka eivät ole olleet yhtäjaksoisesti (tai ollenkaan) saatavilla siellä. YouTube-aika ei tarkoitakaan tässä automaattisesti sitä, että näiden videoiden olisi pitänyt olla YouTubea varten tehtyjä tai edes siellä julkaistuja. Kyse on siitä, että YouTube toi mukanaan selvärajaisen oman aikakautensa musiikkivideoiden historiassa.

Kuvankaappaus Psyn musiikkivideosta Gangnam Style.

Lue loppuun →