Vertailen tässä kahta kohtalaisen uutta cover-EP:tä keskenään: suomalais-amerikkalaisen Vukin Rakkauden liekistöä ja ruotsalaisen Coph Nian Qliphothic Phantasmagoriaa.

Aloitetaan niistä eroavaisuuksista. Vuk on valinnut coveroinnin kohteeksi yhden ainoan yhtyeen – Maj Karman, joka itse otti vastaavaan käsittelyyn Mustan Paraatin joitakin vuosia sitten. Suurin osa kappaleista on levyn alaotsikon vastaisesti ajalta jolloin yhtye oli vielä Maj Karman Kauniit Kuvat. Tämän julkaisun suhde on näistä kahdesta huomattavasti läheisempi alkuperäisyhtyeeseen: Karman Herra Ylppö on tehnyt kansitaiteet ja saman yhtyeen Häiriö laulaa taustoja kahdella kappaleella. Coph Nia sen sijaan on ottanut coveroinnin kohteensa maantieteellisesti ja historiallisesti kauempaa: englantilaisilta ja amerikkalaisilta 1970- ja 80-lukujen heavy metal ja space rock -bändeiltä. Vaikka jokaisen kappaleen on alunperin esittänyt eri yhtye, on niissä silti paljon temaattista yhtenäisyyttä, lähes yhtä paljon kuin Maj Karman kappaleissa.

Sekä Vuk että Coph Nia ovat kokeneita coverkappaleiden esittäjiä. Vuk on käsittääkseni esittänyt Maj Karmaa jo pitkään livenä ja Coph Nialta on nopean laskutoimituksen mukaan julkaistu tähän mennessä yhdeksän coverkappaletta. Molempien tapa muokata toisten kappaleita oman estetiikkansa ja äänimaailmansa mukaiseksi onkin jalostunut hyvin pitkälle. Vuk tekee harmoonivoittoisia ja alkuperäistä hiljaisempia, hieman abstraktejakin versioita Karman kappaleista. Coph Nian coverointikaava on oikeastaan vieläkin tutumpi ja turvallisempi: tempo pudotetaan ainakin puoleen, Aldenon Satorial mörisee hitaasti ja matalalta, taustalla humiseen synkkä ambient ja välillä kokonaisuutta maustetaan kuorosampleilla ja martial-henkisellä rummutuksella.

Molemmat yhtyeet ovat parhaimmillaan juuri sitä mitä hyviltä covereilta mielestäni vaaditaan: kappaleet uskalletaan vetää läpi tarpeeksi persoonallisella ja omalla otteella, joka liittää toisten teokset saumattomasti artistien omaan tuotantoon. Rakkauden liekistö ja Qliphothic Phantasmagoria ovat molemmat hyvin toimivia ja eheitä kokonaisuuksia, mutta on toisaalta lähtömateriaalikin ollut melko homogeenistä. Vukin kappaleita yhdistää luonnollisesti sama säveltäjä/sanoittaja, Coph Nian esittämiä covereita lähinnä okkultistiset ja esoteeriset teemat.

Koska musiikki ei ole kilpailu, tuntuu tarpeettomalta päättää kumpi näistä EP:istä voittaa ”kaksintaistelun”, mutta jos valinta olisi pakko tehdä, se olisi kuitenkin melko helppo. Levyjen päätöskappaleet ovat tässä ratkaisevassa asemassa. Vukin EP:n päättää paras veto, Valaiden laulu, jossa on mukavasti kieroa groovea torvisovituksen kruunatessa kokonaisuuden. Coph Nia taas päättää oman EP:nsä harmittavan ennalta-arvattavasti ja tylsästi: versioinnin kohteena on tälle bändille luultavasti itsestäänselvin valinta – Ozzy Osbournen Mr. Crowley. Kaiken lisäksi suurin osa kappaleesta menee itse Aleister Crowleyn puheen kuuntelemiseen. Kukaanhan ei ole koskaan aiemmin samplannut Crowleytä, mihinkään. Parhaimmillaan kappale on melko mahtipontinen, mutta kokonaisuutena jotenkin turhan hajanainen ja yllätyksetön.