#69 Plastikman – Plasticine (1993)

Spotify
YouTube (vain ääni)

Plastikman - Sheet One; levynkansiAlkuperäinen Bellevillen kolmikon (Kevin Saunderson, Juan Atkins ja Derrick May) Detroit-tekno saavutti suosionsa huipun 1980-luvun lopun Euroopassa. Kotimaassaan Yhdysvalloissa kolmikon jatkuva poissaolo Euroopassa DJ-matkoilla synnytti kuitenkin eräänlaisen musiikillisen tyhjiön, joka tiesi koko skenen kuolemaa. 1990-luvun alussa tuota tyhjiötä tulivat täyttämään toisen aallon teknoartistit, jotka henkilöityvät paljon Richie Hawtiniin.

Hawtin, eli States of Mind, Cybersonik, F.U.S.E. tai Plastikman, asui Detroit-joen toisella puolella, Kanadassa sijaitsevassa Windsorissa. Hänen lukuisat aliakset ja monet hengeheimolaiset levyttivät Hawtinin perustamalle +8-levy-yhtiölle, joka otti nimensä DJ-dekkien sävelkorkeussäädön suurimmasta arvosta. Hän oli kuitenkin monessa mielessä kaikkea sitä mitä alkuperäinen Detroit-tekno ei ollut. Hawtin tuli erilaisesta kulttuurisesta taustasta ja hän oli keskeisessä roolissa teknon omimisessa afroamerikkalaiselta yleisöltä nuorten valkoisten miesten jutuksi.

Hawtinin kuuluminen nuorempaan ja valkoisempaan sukupolveen kuuluu myös hänen musiikkinsa vaikuttimissa: Bellevillen kolmikon inspiraationa toimivat Kraftwerk ja Parliament/Funkadelicin synafunk, Hawtinin sukupolven vaikuteet tulivat electrosta, synapopista, industrialista ja EBM:stä. Vaikka kyllä Hawtinkin altistui nuorella iällä Kraftwerkille ja Tangerine Dreamille. Hänen kehittämänsä variaatio teknosta oli minimalistinen acid housesta ammentava tyyli, jonka nimeksi muotoutuikin luontevasti minimal techno.

Vaikka Hawtin oli mukana tuomassa rave-kulttuuria Yhdysvaltoihin, häntä silti yhdisti alkuperäiseen Detroit-teknoon tietynlainen etäisyyden ottaminen huumeisiin. Tästä huolimatta hänen Plastikman-aliaksen debyyttilevyn, Sheet Onen (1993), kansi on mukaelma LSD-tarran ulkoasusta. Tarinan mukaan joku poliisin pysäyttämä nuorukainen joutui jopa pidätetyksi koska hänellä oli kyseinen CD autossaan ja sitä luultiin oikeasti LSD-tarraksi. Kuulostaa tosin ihan urbaanilta legendalta. Sheet One ei vielä ole yhtä minimalistista kuin hänen myöhempi tuotantonsa ja vaikutteet acid housesta kuuluvat kaikkein selvimmin. Acid-vaikutteet kuitenkin käännettiin tavallaan ylösalaisin koska kyseisen soundin perustus, Rolandin TB-303, toimikin Hawtinin käsissä kylmän ja eristäytyneen minimalismin eikä euforisen biletyksen soundina. Plastikmanin omintakeinen tyyli oli siis vasta muotoutumassa tuolla levyllä.

Minimal technossa on paljon risteämiskohtia myös 1960-luvun taidemusiikin minimalismiin. Molemmat riisuivat musiikin mahdollisimman pelkistetyksi. Minimal techno vain teki niin rytmeille. Se oikeastaan poisti teknosta kaiken perinteisen musikaalisuuden ja jätti jäljellä vain äänityhjiössä kaikuvan kylmän konebiitin. ”Aivoton jumputus” viedään jo niin pitkälle että tanssimisen sijaan hitaasti ja lähes huomaamatta varioiva rytmi sopii parhaiten keskittyneeseen kotikuunteluun. Plasticine on loistava esimerkki siitä miten Hawtin on mestari lumoamaan kuulijansa hyvin vähäeleisellä musiikilla, jonka äärimmäisestä monotonisuudesta ei kaiken järjen mukaan pitäisi tykätä, mutta joka kuitenkin on hyvin hypnotisoivaa.

Paitsi että tämä Hawtinin varhaisempi soundi oli synnyttämässä minimal technoksi kutsuttua genreä, sillä oli myös suuri vaikutus mannereurooppalaisen hardcore technon kehittymiseen gabbaksi (Hollanti) ja tranceksi (Saksa). +8:n kollektiivi oli tosin hyvin huolestunut näiden genrejen huumekeskeisyydestä ja pakkomielteisestä nopeuden tavoittelusta (niin tempossa kuin huumeiden psykogisissa vaikutuksissakin). Toisella Plastikman-levyllä Muzik (1994) BPM laskikin huomattavasti kun Hawtin otti tehtäväkseen palauttaa teknoon ”funkin”, joka tasaiseen junttaukseen perustuvista gabbasta ja trancesta hänen mielestään puuttui.

Lue lisää: Reynolds (2002): s. 212-223; Rubin (2000): s. 118-119.

Kuuntele myös: Hawtinin projektien ohella minimal technon merkkinimiä olivat mm. Basic Channel (Phylyps Trak II/II), Robert Hood (Museum) ja Monolake (Occam). Minimalismia housen puolella edustaa microhouse, mutta Spotify saa kuitenkin nyt pitää tunkkinsa koska ei siellä ole mitään kyllin edustavaa näytebiisiä.

#94 Yellow Magic Orchestra – Rydeen (1979)

YouTube (musiikkivideo)

Yellow Magic Orchestra - Solid State Survivor; levynkansiKoska inspiraatio on vähissä tämän kappaleen suhteen, käytän inhoamaani ilmaisua: Yellow Magic Orchestra on Japanin Kraftwerk. Tai jos Wikipediaa on uskominen, niin oikeastaan Japanin Beatles – niin suuri heidän suosionsa ja vaikutuksensa oli hetken aikaa. Kotimaassaan YMO:n synapoppia kutsuttiin technopopiksi ja heidän kulttuurinen vaikutuksensa kuulemma näkyy yhä japanilaisten liikemiesten kampauksissa.

Yellow Magic Orchestralle ulkoinen olemus ei ollutkaan mitenkään yhdentekevä, ja yhtyeen toisen albumin, Solid State Survivorin (1979), kannessa on selviä Kraftwerk-vaikutteita: punaiset puvut ja mallinuket, aivan kuten The Man Machinen kannessa vuotta aiemmin. Yellow Magic Orchestra oli kuitenkin melodisempi ja popimpi kuin Kraftwerk. He tekivät musiikkia vartavasten mainoksiin ja kappaleissa on selkeästi enemmän sellaista tarttuvuutta, johon saksalaiset kollegat eivät kyenneet, tai edes pyrkineet. Paras esimerkki tästä on kenties albumin toinen singlejulkaisu, Rydeen, joka jää pirullisesti päähän soimaan.

Eroista huolimatta yhtyettä on oikeasti luontevaa verrata Kraftwerkiin, koska molempien yhtyeiden päälle sovitellaan usein täysin samojen genrejen keksijän viittaa: hip hopin, ambient housen tai teknon. Länsimaissa Kraftkwerin vaikutus on varmaan ollut suurempi, mutta j-popin pioneeri YMO nyt ainakin on. Sitä ei Kraftwerkistä varmastikaan voi sanoa. Yhtyeen merkitys angloamerikkalaiselle populaarimusiikille ja etenkin elektroniselle tanssimusiikille on silti kiistaton: Kraftwerkin tapaan myös Yellow Magic Orchestra päätyi electrollaan hip hopia synnyttämässä olleen Afrika Bambaataan samplaamaksi vuonna 1983: Firecracker pääsi osaksi Death Mixiä.

Lisäksi Technopolis-kappaleen on uumoiltu ennakoineen Detroit-teknoa, ainakin nimensä perusteella. Techno on kuitenkin sen verran yleinen yhdyssanojen osa, ettei siitä voi mielestäni päätellä mitään. Sen sijaan teknon pioneeri Juan Atkins on sanonut että se tulee Alvin Tofflerin terminologiasta. Musiikillinen yhteys on kuitenkin helppo kuulla ainakin YMO:n ja Atkinsin varhaisen Cybotron-projektin välillä.

Myös tematiikaltaan yhtye sopii hyvin teknon jatkumoon. Heillä oli myös laulettuja biisejä, joiden englanninkieliset sanoitukset teki yleensä Chris Mosdell. Ne heijastivat usein sen hetken scifi-kirjallisuuden cyberpunk-trendejä. 1970- ja 80-luvun taitteen konemusiikki tuntui muutenkin usein keskittyvän juuri tuollaisiin dystooppisiin tulevaisuuksiin, joissa ihmiset ovat vieraantuneita toisistaan ja omista kehoistaan. Juuri se ankea tulevaisuudenkuva jonka Air (#95) haluaisi kokonaan unohtaa.

Rydeenista tehtiin myös mielettömän hieno musiikkivideo, jonka uraauurtavasta visuaalisesta tyylistä ja elävästä esiintymistyylistä näkee että show oli YMO:lla paljon Kraftwerkiä paremmin hallinnassa, tai heidän visuaaliset pyrkimyksensä eivät ainakaan olleet yhtä minimalistisia. Japanin olisi varmaan kannattanut liittyä EBU:un jotta YMO olisi voinut käydä voittamassa Euroviisut.

Kuuntele myös: Yellow Magic Orchestan lauletuista kappaleista Behind the Mask on ollut suosittu coveroinnin kohde länsimaissakin, joutuen mm. Eric Claptonin ja Michael Jacksonin käsittelyn uhriksi. YMO:n jäsenet ovat tehneet vaikuttavaa jälkeä myös bändinsä ulkopuolella ja esimerkiksi Ryuichi Sakamoton soolokappale Riot in Lagos on Wikipedian mukaan vahvasti electron syntyyn vaikuttanut teos.