Avainsana-arkisto: Warp Records

#71 Radiohead – Idioteque (2000)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Spotify
YouTube (fanivideo)

Radiohead - Kid A; levynkansiRadioheadin Idioteque, tai oikeastaan koko Kid A -albumi, oli sitä 2000-luvulle mitä Beatlesin Tomorrow Never Knows (1966) oli 1960-luvulle: sen hetken suurimman rock-bändin ennakkoluuloton siirtymä kokeellisen elektronisen musiikin pariin. Beatles toi musique concrèten ja nauhamanipulaation populaarimusiikin piiriin, Idioteque on teknoa indiehipstereille. Molemmat kappaleet olivat ratkaisevia tekijöitä tuodessaan sen ajan uusimman teknologian osaksi rockin hyväksyttävää välineistöä.

Vastapuolena voisi pitää kaupallisempaa poppia, joka hyväksyy uuden teknologian nopeammin koska se ei välitä niin paljon ”uskottavuudesta” (ks. #79 Madonna – Ray of Light). Itse pidän tietysti rajaamista ”uskottavaan” rockiin ja ”kaupalliseen” poppiin harhaanjohtavana, mutta se nyt vain tuntuu olevan aika monen ennakkoasenne. Radiohead rikkoikin monia näitä elektroniseen musiikkiin kohdistettuja ennakkoluuloja.

Merkittävä ero Radioheadin ja monien muiden elektronisen musiikin kanssa flirttailleiden rock-yhtyeiden välillä on se, että Radiohead ei ottanut trendikkäistä musiikkityyleistä pelkästään mausteita omaan musiikkiinsa, kuten esimerkiksi Beatles, vaan sukelsi rohkeasti syvälle tuntemattomiin vesiin. OK Computerin (1997) ja Kid A:n (2000) välillä Radiohead teki suuren muodonmuutoksen indie rockin suurimmasta nimestä kokeellisen elektronisen musiikin airueksi.

Radiohead hyödynsi koko 1990-luvun ”älykkään” teknon perinnettä eikä Kid A sinänsä tarjonnut hirveästi mitään uutta, paitsi lähinnä sen että tuon kaliiberin rock-bändi omaksui niin täydellisesti elektroniset äänet osaksi soundiaan. Levyn vahvuus ei kuitenkaan ole mielestäni innovatiivisuus vaan vahva tunnelma, Radioheadin kyky omaksua täysin uudenlainen teknologia oman musiikillisen kielensä ilmaisukanavaksi.

Kuuntele myös: Radioheadin vokalisti Thom Yorke piti kovasti johtavan IDM-levymerkin, Warp Recordsin, julkaisuista. Se myös kuuluu vahvasti Kid A:lla. En osaa sanoa tarkemmin mistä biiseistä Yorke piti, mutta hyvää Warp-IDM:ää tekivät mm. Autechre (Eutow) ja Plaid (Black Dogin sivuprojektin kappale Lilith, jolla on mukana myös Björk). Warpin merkittävimpiä julkaisuja saattavat silti olla Artifical Intelligence -kokoelmat. Radiohead ei muutenkaan tullut ihan pystymetsästä elektronisen musiikin pariin. Yorke oli tehnyt jo aiemmin yhteistyötä mm. UNKLE:n (trip hop -balladi Rabbit in Your Headlights, 1998) ja Björkin (I’ve Seen It All, 2000) kanssa. Myös Yorken soolotuotanto on vahvasti kiinni elektronisessa tanssimusiikissa (Skip Divided – Modeselektor Remix).

Lue lisää: Intelligent dance musicista #74 Boards of Canada – Telephasic Workshop.

#74 Boards of Canada – Telephasic Workshop (1998)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

YouTube (fanivideo)

Melko pian rave-kulttuurin synnyn jälkeen alkoi kehkeytyä sellaisia johdannaisgenrejä, joiden tehtävä ei ollutkaan tanssittaa ihmisiä vaan olla ihan vain kuunneltavaa musiikkia. Ensimmäiseksi ehti klubien chill out -huoneissa ja raveista palaavien ihmisten kodeissa soiva ambient house. Tanssilattian vaatimuksista ja funktionaalisuudesta vapautuminen avasikin Boards of Canada - Music Has the Right to Children; levynkansielektroniselle musiikille aivan uusia mahdollisuuksia luovuuteen. Kääntöpuolena tässä oli se että ajan kuluessa osasta tällaista ”kuuntelumusiikkia” tuli elitististä ja sitä alettiin jotenkin pitää tanssittavaksi tehtyä musiikkia parempana ja älykkäämpänä – siitä kertoo jo genrelle keksitty nimikin, Intelligent Dance Music (IDM). Tosiasiassa siitä tuli lopulta aivan yhtä jäykkien sääntöjen määrittämää kaavamaista genremusiikkia jollaista sen kritisoima tanssimusiikkikin on.

Lue loppuun →

#82 LFO – LFO (1990)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Spotify
YouTube (vain ääni ja sekin väärällä nopeudella)

LFO - LFO; singlen kansiLontoon ja Manchesterin jälkeen merkittävin englantilainen kaupunki elektronisen musiikin kannalta lienee Sheffield. Monien muiden Pohjois-Englannin kaupunkien tapaan se kärsi 1970-luvulla pahasta rakennemuutoksesta ja työttömyydestä. Populaarikulttuurin puolella tähän reagoitiin punkilla ja industrialilla ja Sheffieldiin kehittyi legendaarinen musiikkiskene johon kuului kaikkea Cabaret Voltairen industrialista Def Leppardin hard rockiin. Elektronisen musiikin historiaan kaupungin kuitenkin liittää etenkin  Human League ja muu synapop.

1980- ja 1990-lukujen taitteen rave-kulttuurille Sheffield hylättyine tehdashalleineen oli hyvin otollista maaperää. Laittomille bileille löytyi paljon tapahtumapaikka ja kun poliisit alkoivat ratsata varastoraveja, ne siirtyivät kaupungin ulkopuolelle hylättyihin kaivoksiin. Kaupungista tulikin yksi merkittävimmistä keskuksista kun Englantiin syntyi ihan omat tekno- ja housemusiikin genrensä. 1980-luku mentiin pitkälti tuontikaman voimin mutta sitten vuonna 1989 perustettiin esimerkiksi Sheffieldin Warp Records, josta tuli yksi merkittävimmistä brittiteknoa ja IDM:ää julkaisevista levymerkeistä koko maailmassa.

Hardcore techno on vaikeasti määriteltävä termi, koska sitä on käytetty eri aikoina niin erilaisesta musiikista. Ensimmäistä kertaa sitä käytettiin juuri Warp Recordsin ensimmäisistä julkaisuista, joista suurimmaksi hitiksi nousivat LFO:n nimikkosingle ja debyyttilevy Frequencies (1991). Mark Bellin ja Gez Varleyn perustama LFO eli Low- Frequency Oscillation oli nimensä mukaisesti kiinnostunut matalista taajuuksista. Heidän musiikkinsa oli electrosta voimakkaasti vaikutteita ottavaa minimaalista teknoa, jossa tärkeintä oli mahdollisimman voimakas ja fyysinen basso. Heidän musiikkiaan kutsuttiinkin myös nimellä ”bleep-and-bass”. Bassossa oli tarkoitus mennä niin matalalle, että sen tehoa ei enää voinut kuulla vaan osa sen vaikutuksesta tuli yksinomaan fyysisistä tuntemuksista.

Lue lisää: Reynolds (2008): s. 97-104. Sam Inkinen (1994: s. 135-136) käsittelee kappaleen rakennetta teoksessa Tekno – Digitaalisen tanssimusiikin historia, filosofia ja tulevaisuus.

Kuuntele myös: Muita Warpin bleep-and-bass-hittejä olivat mm. Unique 3:n 7 A.M, Forgemastersin Track With No Name ja Nightmares on Waxin Aftermath. LFO julkaisi 1990-luvun kuluessa hiljakseltaan uusia levyjä, mutta duon puolikas Mark Bell taisi kuitenkin olla enemmän pinnalla tuotanto- ja remix-työnsä ansiosta. Hän tuotti Björkin Homogenicin (1997), jota yleisesti pidetään yhtenä maailman parhaista elektronisista albumeista. Bellin vaikutus kuuluu varmaankin parhaiten kappaleessa All Neon Like, mutta levyn paras biisi on silti Howie B:n tuottama herkkä päätösbiisi All Is Full of Love.