Ohjaus: Rasmus Försti
Ladattu YouTubeen: 15.6.2012
Katselukertoja: 3 969 029 (2.4.2021)

Kun Paleface vaihtoi laulukielensä suomeksi ja otti mallia vanhan ajan kupleteista, se oli hieno suomalaisen musiikkielämän piristysruiske. Palefacen ajatuksena oli, että rap on nykyajan kansanmusiikkia, joka kommentoi ajankohtaisia tapahtumia. Helsinki – Shangri-Lasta tulikin ehkä tarkoitettuakin enemmän oman ajansa kuva, sillä nyt se tuntuu jotenkin naiivilta ja etäiseltä. Biisin julkaisusta on vuosikymmen, mutta siitä tuntuu olevan ikuisuus. Esimerkiksi Sipilän hallitus ja presidentti Trump olivat silloin vielä kaukaisia painajaisia. Koronapandemiasta nyt puhumattakaan. Tekee mieli matkustaa aikakoneella sanomaan ”voi Karri kun tietäisit…”

Monet vuoden 2010 ajankohtaiset asiat tuntuvat vuonna 2021 täysin yhdentekeviltä, vaikka tärkeitä ne silloin olivatkin. Siksi Helsinki – Shangri-La on pahasti vanhentunut biisi, mikä ei tietenkään ole huono asia tämän listan kaltaisen retrospektiivin yhteydessä. Vaikka Paleface sinänsä onnistui tavoitteessaan luoda 2010-luvun kansanmusiikkia, häneltä unohtui että kansanlauluja käytettiin aikoinaan ajankohtaisten ilmiöiden kommentointiin, koska sähköisiä massamedioita ei vielä ollut keksitty. Uutiset myös vanhenivat paljon hitaammin. Kansanlaulu ehti kiertää maita ja mantuja vuosikausia ilman että se voitiin vain ohittaa olankohautuksella, koska kyllähän nämä tapahtumat ovat jo tulleet tutuksi, ja unohdetuiksikin.

Ajattomimman havainnon, jonka tältä videolta voi tehdä, on oikeastaan se, että siinä on kitara. Kitaran ei pitäisi olla mikään erikoinen näky musiikkivideossa, mutta tällä listalla ei paljon kitaraa soitella. Tässäkin sitä soitetaan räppäämisen taustalla, mikä kertoo toisaalta rockin vallan väistymiseltä: monessa mielessä suomiräp on saavuttanut vastaavan dominointiaseman listamusiikissa. Toisaalta se kertoo siitä, että kitaran soittaminen ei näytä kiinnostavalta. Onhan se toki visuaalisempaa kuin DJ painelemassa nappeja, mutta se rajoittaa liikaa musiikkivideon mahdollisuutta kokeelliseen ilmaisuun. Vapautuminen rock-bändin kahleista on vapauttanut videoiden tekemistä kun niitä ei tarvitse aina lähteä suunnittelemaan siitä näkökulmasta, että missähän se bändi tällä kertaa soittelisi.

Palefacen tapauksessa se soittelumiljöö on graffitein koristeltu urbaani betonihalli; ratkaisu, jolla on selvästikin haettu kontrastia ”orgaaniselle” folk-soundille, ikään kuin kuvauksena siitä miten betoniviidakko on se nykyajan duunarin luonnollinen elinympäristö. Siinä mielessä video myös olisi voitu tehdä ihan hyvin vaikka vuonna 2021, koska siinä ei näy muita ihmisiä kuin Paleface. Turvavälit taisivat ainakin toteutua!

Ikonisuutta mitataan tällä listalla usein parodioiden määrässä, ja totta kai Palefacen provosointi tuotti tulosta, kuten vasemmistolle piikittelevän Suomi – Pispa-lan. Tai  oikeastaanhan tässä tapauksessa kyse ei ole varsinaisesti parodiasta, koska ei Palefacenkaan biisiä voi varsinaisesti originaalina pitää. Se perustuu kansansävelmään, jota on aiemmin käytetty Tapio Rautavaaran kappaleessa Mannakorven mailla (1968) ja, Palefacen kannalta oleellisemmin, S. Albert Kivisen Oikeuden jumalattaressa (1970). Eli parhaan kansanmusiikin hengessä samaa melodiaa käytetään vuosikymmenestä ja -sadastakin toiseen niin, että jokainen tuo omat ajalliset ja paikalliset murheensa siihen omien sanojensa muodossa. 2010-luvulla näitä paikallisia tulkintoja biisistä on Pispalan lisäksi myös ainakin Oulusta ja Kauhajoesta.