Roger Deanin ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Osibisa - Woyaya (levynkansi)Erityisen hienoa levynkantta etsiessäni selailin viimeksi mainitsemiani kirjoja. Short listilleni näistä kirjoista pääsivät Quatermassin Quatermass, Mickey Hartin Rolling Thunder, Betty Davisin They Say I’m Different ja Osibisan Woyaya. Valitsin lopulta viimeksi mainitun koska se oli saatavilla kirjastosta LP:nä eli kaikkein isoimmassa koossa. Eduksi oli myös se, että levyn kansitaiteesta vastaa alan todellinen legenda Roger Dean, mistä saa mukavasti kulmaa kirjoittamiseen.

Enimmäkseen progelevyjen kansikuvien suunnittelijana tunnettu Dean teki ikimuistoiset kannet myös ghanalaisen afrobeat-bändi Osibisan ensimmäisille levyille. Oli luonnollista valita tämä yhtye haasteeseen, koska Yes, Asia, Uriah Heep ynnä muut Deanin tunnetuimmat yhteistyökumppanit olivat jo ihan tuttuja bändejä. Pidän kyllä enemmän Osibisa-debyytin (1971) kannesta, mutta sitä minun ei ollut mahdollista hankkia katseltavaksi yhtä isona. Tuo kansi olikin Deanin uran kannalta käänteentekevä, sillä sen luoman huomion ansiosta hänestä tuli Yesin hovitaitelija. Lukuisten levynkansien lisäksi myös Yesin klassinen logo on Deanin käsialaa.

Deanin kansitaiteet liikkuvat enimmäkseen fantasiamaailmoissa ja ovat yleensä gatefold-kokoisia laajakuvateoksia, jotka siis todellakin pääsevät oikeuksiinsa vain LP-formaatissa. Fantasiateemat sisältävät usein myös myyttisiä olentoja, Gentle Giantin jättiläismustekalasta Osibisan kansissa esiintyviin hyönteissiipisiin ja karvattomiin mammutteihin. Myös lohikäärmeet ovat yleisiä havaintoja, erityisesti Asian kansissa. Fantasiaeläinten lumosta kertovat myös Deanin omien kustannusyhtiöiden, Dragons Dreamin ja Paper Tigerin, nimet.

Ylipäänsä Dean tuntuu olevan kiinnostunut ennen kaikkea lentävistä asioista, sillä eläinten lisäksi myös lentokoneita löytyy useista taiteista. Toisaalta hänen kiinnostuksensa luontomaisemiin ja arkkitehtuuriin näkyvät siinä, että kansissa on usein myös massiivisia rakennelmia – joko luonnollisia tai keinotekoisia. Science fictioninkin on siis usein vahvasti läsnä, mutta leimallisinta Deanille ovat silti Tolkien-henkiset fantasiamaisemat, joissa on myös vaikutteita art nouveau -lastenkirjojen kuvituksesta.

Osibisan kansissa Dean tavoitteli vaikutelmaa afrikkalaisesta satumaisemasta, mikä nyt  vaikuttaa aika epäilyttävän kulttuuri-imperialistiselta. Oletan kuitenkin, että ei tässä ole mitään vaikutteita oikeasta ghanalaisesta kansanperinteestä vaan kaikki on brittisedän mielikuvitusta. Ihan niin kuin Afrikan valtioiden rajatkin! Mutta jos nyt yritetään lopuksi keskittyä siihen musiikkiin.

Osibisan musiikki yhdistelee fuusiojazzia, jazz-rockia ja progea länsiafrikkalaiseen popmusiikkiin, etenkin funkahtavaan afrobeatiin ja ghanalaiseen highlifeen. Originaalimateriaalin lisäksi mukana on cover Roland Kirkin jazz-sävellyksestä Spirits Up Above, joka sopii sekaan saumattomasti. Levyn instrumentaatio vastaa aika hyvin ennakkoluuloja siitä miltä nämä länsimaiset genret kuulostaisivat afrikkalaisen suodattimen läpi, sillä musiikkia luonnehtivat runsaat lyömäsoittimet ja voimakas rytmi. Levyllä onkin erinomainen ja vastustamaton groove. Taidankin pitää fuusiojazzistani juuri tällaisena, voimakkaan funkahtavana. Jazzia ja progea keitoksessa on ehkä yhtä paljon kuin funkia, mutta juuri tuo groove on se joka pitää musiikin lukuisat ainesosat kasassa.

Osibisa - Woyaya (gatefold-kansikuva)

Osibisa: Woyaya (MCA, 1971)
26. musahaasterasti: Erityisen hieno levynkansi
Mistä: LP kirjastosta (saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa)
Kuuntele Spotifysta

Vuoden 2013 rumimmat levynkannet

En perustanut tätä blogia haukkuakseni inhokkilevyjäni, enkä voi edes väittää enää sananmukaisesti inhoavani mitään musiikkia. En muutenkaan hirveästi painota musiikin arvottamista omien mieltymysteni mukaan, kuten uudesta Melomaanisesta manifestistanikin käy ilmi. Vuosilistat ovat kuitenkin heikko kohtani. Enimmäkseen olen listannut suosikkilevyjäni, mutta viime vuosi tuntui olevan erityisen huono suomalaisen pop-lyriikan kannalta, joten en voinut olla listaamatta kuutta kauheinta suomiriimiä. Tämä vuosi taas vaikutti poikkeuksellisen kamalalta levyjen kansitaiteiden suhteen.

Olen aina suhtautunut skeptisesti vuosilistoihin, jotka julkaistaan ennen kuin vuosi on edes loppu, mutta varsinkin tässä tapauksessa se on ihan perusteltua: vaikka kaikkia vuoden 2013 levyjä ei ole vielä julkaistu, niin niiden kansitaiteet kuitenkin todennäköisesti on. Vuosi alkoi niin räväkän epäesteettisesti, että aluksi näytti että listasta voisi tulla vaikka kuinka pitkä. Onneksi graafiset suunnittelijat ryhdistäytyivät vuoden loppupuolella, joten tästä tuli nyt vain Top 7. Tosin kriteereitäni lieventämällä tästä olisi tullut helposti se klassinen kymmenen kärki.

En ole nimittäin laskenut mukaan omasta mielestäni rumia kansia, joiden visuaalinen tyyli kuitenkin ilmiselvästi kuuluu bändin imagoon tai sen edustaman genren estetiikkaan (esim. Stratovarius tai Ministry). Vastaavasti monet levynkannet ovat kyllä perinteisessä mielessä amatöörimäisen tai muuten vain kökön näköisiä, mutta vaikuttavat kuitenkin mielestäni taiteellisesti perustelluilta ratkaisuilta (esim. The Knife). Shaking the Habitualin värit kuitenkin sattuvat silmiin vähemmän painettuna, jollaisena kansitaide tietysti pitäisi aina kokea.

Otinkin tehtäväkseni vähintäänkin hypistellä listan levyjä kaupassa, että osaan arvioida niiden epäesteettisyyttä muutenkin kuin vain Googlen kuvahaun perusteella. Mahdollisuuksien mukaan tutkailin myös kansilehtisen sisäsivuja jos vaikka niiden taiteesta löytyisi jokin avain kansikuvan ymmärtämiseen. Kuuntelin myös jokaisen näistä levyistä, jotta osasin suhteuttaa kansitaiteet musiikkiin.

Vaikein rajatapaus oli Puscifer, joka on kuitenkin tavallaan huumoribändi, jonka kansikuvat ovat aina olleet tarkoituksellisen kaameita. Donkey Punch the Night -EP kuitenkin on käsittämättömyydessään jollain ihan omalla tasollaan. Loppujen lopuksi listan tärkeimmäksi kriteeriksi kuitenkin päätyi varsin subjektiivinen ja vaistonvarainen WTF-ensireaktio, eikä Puscifer aiheuttanut sellaista. Jotain tuollaista olikin odotettavissa Maynard James Keenanin sivuprojektilta.

Tällä listalla on siis levynkansia, joita en ensinäkemältä uskonut oikeiksi levynkansiksi: luulin kaikkia näitä levyjä aluksi kannen perusteella joksikin epävirallisiksi kokoelmiksi. Edellä mainitsemani esimerkit olivat kyllä yllättäviä kansikuvia, mutta niihin en reagoinut järkytyksellä tai epäuskolla. Mitä korkeammille sijoille tällä listalla mennään, sitä enemmän kannet alkavat näyttää siltä kuin joku yli-innokas fani olisi juuri hankkinut Photoshopin ja tehnyt sillä kannen johonkin epämääräiseen bootleg-julkaisuun.

Bubblin' under: tavallaan rumia, mutta kuitenkin asiaankuuluvia kansia

Lue loppuun