Vinyylifetissin metafysiikkaa

Tämä teksti oli alunperin levyarvostelu ”vuoden 2013 puhuttelevimmasta uusintajulkaisusta”, mutta tästä tulikin essee äänitetyn musiikin metafysiikasta. Käytän kuitenkin edelleen esimerkkinä pääasiallisesti tuota levyä – Kuudennen Tunnin Kuinka tänään voit? -LP:tä. Se näki päivänvalon 500 kappaleen painoksena vuonna 1984 ja oli sitten loppuunmyyty harvinaisuus lähes kolme vuosikymmentä – kunnes se viime vuonna julkaistiin uudestaan.

Kuudes Tunti oli yksi legendaarisimmista suomalaisista post punk -mustahuulibändeistä Mustan Paraatin ohella. Joskus kymmenen vuotta sitten Paraatin Peilitalossa (1983) oli ainoa järkevän hintainen laajasti saatavilla oleva albumi tuossa genressä. Kaikki hengenheimolaiset – mm. Kuudes Tunti, Syyskuu ja Dorian Gray – olivat lyhyen uran tehneitä kulttisuosikkeja, joita oli mahdollista kuulla lähinnä goottiklubeilla skenekonkareiden DJ-seteissä, ellei ollut valmis kiertämään divareita ja kyttäämään huuto.netiä, ja maksamaan itseään kipeäksi. Tämä soittolistojen epämääräisyys huipentui mm. vain kolme biisiä urallaan julkaisseisiin Silmät ja Hexenhaus -yhtyeisiin.

Monissa tapauksissa kyse oli oikeastaan enemmän siitä harvinaisuudesta ja epämääräisyydestä; bändit olivat legendaarisia siksi, ettei heidän musiikkinsa ollut helposti saatavilla. Syyskuun Sator-albumin (1984) kuuleminen vuosien kuolaamisen jälkeen oli melkoinen antikliimaksi, sillä musiikin kökköys onnistui kotikuuntelussa rikkomaan kaikki illuusiot bändin erityisyydestä. Kuudennen Tunnin kohdalla viehätys ei kuitenkaan ollut vain harvinaisuuden luomaa myyttisyyttä. Heidän ainokaisensa oli oikeasti alusta loppuun loistava levy, suomalaisen rockin unohdettu klassikko. Synkkä ja epätoivoinen kauhunhuuto kuilusta, johon vain harva bändi on uskaltautunut – Suomessa ehkä vain Musta Paraati ja Mana Mana.

Olin kuitenkin onnekkaassa asemassa, sillä satuin asumaan paikkakunnalla jonka kirjaston valikoimasta Kuinka tänään voit? löytyi. Siellä oli oltu kaukaa viisaita eikä poistettu LP-levyjä kokoelmista 1990-luvulla, kuten valtaosa kirjastoista teki. Löysinkin useita 1980-luvun loppuunmyytyjä kotimaisia vinyylejä, joita ei ole koskaan julkaistu CD-formaatissa. Näistä pidin kestolainassa Kuudennen Tunnin lisäksi Argonin (Organ miinus Mikko Saarela) Kone kertoo -LP:tä.

Palautin levyjä välillä, mutta ei niitä kukaan muukaan ikinä lainannut, joten omin ne hyvällä omatunnolla itselleni. Digitoin ne toki MP3:ksi, mutta silloinen laitteistoni ja osaamiseni oli niin heikkoa, että lopputulos ei kuulostanut kovin tyydyttävältä. Puhumattakaan siitä että silloin ei ollut vielä tarpeeksi kovalevytilaa nykyisen kaltaiselle FLAC-hifistelylleni. Muutin pois ja jätin levyt kiltisti kirjaston hyllyyn – kirjastosta varastaminen ei tullut edes mieleeni, koska kunnioitan yhteistä omaisuutta enemmän kuin yksityistä.

Muutostani lähtien haaveilin albumin uudelleenjulkaisusta enemmän kuin minkään muun levyn koskaan. Viime vuonna toiveeni sitten toteutui, mutta lähinnä puoliksi. Svart Records julkaisi sen jälleen kerran 500 kappaleen vinyylipainoksena, mikä herätti suunnilleen yhtä paljon turhautumista kuin riemuakin. En minä sitä vinyylinä halunnut vaan digitaalisena remasterointina, koska siten se saavuttaisi parhaiten ansaitsemansa isomman yleisön. En edes odottanut sitä CD-uusintapainosta välttämättä aivan perusteettomasti: 2000-luvulla on nähty varsin paljon suomalaista punkia ja post-punkia on pitkästä aikaa saatavilla, pääosin CD:nä (paitsi jos asialla on ollut Svart).

Omassa ajattelussani muinaista ja harvinaista musiikkia julkaistaan uusiksi siksi, että nuorempi ja laajempi kuulijajoukko pääsisi kuulemaan unohdettuja teoksia. Pidän jokseenkin itsestäänselvyytenä että internet-ajalla on täysin haluttavaa, että aikoinaan 500 kappaleen painoksena julkaistu levy voi olla potentiaalisesti kenen tahansa kuultavissa. Ihan riippumatta siitä onko heillä halua, taitoa tai varaa harrastaa vinyyliä. Fyysisten formaattien rajoitukset olivat 1900-luvun ikäviä materiaalisia realiteetteja, joista internet ja tiedostomuotoinen musiikki on meidät pelastanut.

Svartin julkaisupolitiikka noudattaa kuitenkin täysin vastakohtaista ideologiaa: musiikin fetisoimista kulttiesineisiin, joiden arvostus perustuu rajoitetun hyödykkeen omistamiseen eikä sen sisältämään taiteeseen. En tosin tiedä mitään uudelleenjulkaisemisen taloudellisista realiteeteista, joten en myöskään varsinaisesti kritisoi tätä yksittäistä levyä tai Svart Recordsin julkaisupolitiikkaa, koska kysyntäänhän hekin vain vastaavat. Kritisoin enemmän yleistä kuuntelutottumusten rappioitumista kuluttajatottumuksiksi – ja kuuntelemisesta sentään tiedän jotain.

Kuudes Tunti - Kuinka tänään voit?; 1. ja 2. painos

Lue loppuun

Perifeeristä punkia

Kaikesta laadukkaasta eklektismistään huolimatta Svart Records ei vastaa tämän vuoden jännittävimmästä suomalaisesta uusintajulkaisusta. Simon Reynoldsin mainitsema kaiken mahdollisimman obskuurin ug-kaman uudelleenjulkaisubuumi on hitaasti levinnyt viime vuosina myös Suomeen. Asiaan kuuluu jonkin vinyyliaikana julkaistun ja sittemmin unohdetun bändin koko tuotannon kasaaminen yhteen CD-julkaisuun, kaiken maailman demojen ja historiikkien kanssa höystettynä. Paitsi Svartilla, joka julkaisee vain vinyyliä. Etenkin suomalainen punk on ollut vahvasti esillä 2000-luvulla tällaisten CD-uusintajulkaisujen myötä.

Maaseudun Tulevaisuus - Complete; kansikuva Olen ehtinyt kirjoittaa tännekin siitä kuinka hankalaa Maaseudun Tulevaisuus -yhtyettä on kuulla missään, joten olin hyvin iloinen – ja oikeastaan myös epäuskoisen yllättynyt – kun huomasin että Rocket Records on tänä vuonna julkaissut tiukan asiallisesti nimetyn Complete-kokoelman yhtyeen kaikesta levytetystä tuotannosta. Ennen tätä yhtyeeltä oli julkaistu vain yksi kappale digitaalisessa formaatissa, Verenkuva vuoden 2009 Punk ja yäk -boksilla, joten uudelleenjulkaisu oli erittäin tervetullut.

Suomalainen punk keskittyi enimmäkseen Helsinkiin ja Tampereelle, mutta muutama vähemmän genreensä sitoutunut omalaatuisempi yhtye tuli pienemmiltä paikkakunnilta. Näin ainakin jos on uskominen Completen kansilehtistä. Kyllähän nyt ainakin nämä Pihtiputaan (Ratsia), Salon (Vaavi) ja Kyyjärven (Maaseudun Tulevaisuus) punk-bändit olivatkin vähemmän perinteisen punk rock -kaavan orjia ja monessa mielessä olivatkin – Mustan Paraatin ynnä muiden mustahuulien ohella (ks. Eilisen jälkeen -kokoelma, 2010) – suomalaisia vastineita angloamerikkalaiselle post-punkille, joka oli alkuperäistä punkia kokeellisempaa ja ”taiteellisempaa”.

Kansilehtinen ei kyllä ole tässä tapauksessa varsinainen historiikki vaan kronologinen kokoelma anekdootteja Hiljaisten levyjen Jukka Junttilalta. Oli se tosin sen verran valaisevaa tekstiä että sain nyt viimein selville mikä se yhtyeen yhteys Dorian Gray -orkesteriin oli (siinä muuten olisi oivallinen bändi uudelleenjulkaistavaksi!): bändin basisti Juha Kaski korvasi MT:n alkuperäisen basistin bändin toiselle ja viimeiselle albumille, Kylmäojalle (1989).

Maaseudun Tulevaisuus: Jaakko Uusitalo (rummut, vas.), Juissi Vainiola (laulu ja kitara, kesk.) ja Jouni Nieminen (basso, oik.)

Maaseudun Tulevaisuus: Jaakko Uusitalo (rummut, vas.), Juissi Vainiola (laulu ja kitara, kesk.) ja Jouni Nieminen (basso, oik.)

Monelle suomalaiselle (post-)punk-bändille tyypillisesti Maaseudun Tulevaisuus teki hyvin tiiviin ja ytimekkään uran, joka olisi keskeisiltä osiltaan mahtunut kyllä yhdellekin CD:lle: tämän kokoelman ykköslevy sisältää bändin molemmat täyspitkät (Periferia, 1988 ja Kylmäoja) sekä bändin ensimmäisen ja ainoan EP:n (Agrikulture, 1987). Kakkoslevyllä on vain enimmäkseen aiemmin julkaisemattomia demoja sekä bändin joulusingle Adventtilaulu (1987).

Onhan se tietenkin hienoa saada ihan kaikki bändin koskaan levyttämä kerralla CD:lle. Usein nämä kokoelmat jäävät muutamaa kappaletta vajaaksi koko tuotannosta mikä on hyvin turhauttavaa, ja pitää tietysti alkuperäisten vinyylien hinnat pilvissä. Esimerkiksi Vaavilta on julkaistu CD:llä vain singlepainotteinen kokoelma Tytöt hymyilee (1995), vaikka molemmat bändin täyspitkätkin olisivat mahtuneet vaikka sille kakkos-CD:lle jos kokoelmasta olisi tehty tupla.

Ei Complete tietenkään olisi mitenkään edustava, jos mukana ei olisi uhmakasta versiota Adventtilaulusta. Soiton vimma ja laulaja Juissi Vainiolan räkäinen raivo kuulostavat hyvinkin harhaoppiselta tulkinnalta tästä hartaasta laulusta: sen sijaan että uskovaisen hengellisyydellä toivotettaisiin ihmiskunnan pelastaja tervetulleeksi, Maaseudun Tulevaisuus tuntuu lähinnä huutavan pilkallisesti Jumalalle jota ei ole olemassa: en olisi uskonut että ”Hoosianna, hoosianna / saavu jo kuningas luoksemme / täyttämään toivomme” voi kuulostaa näinkin epäkunnioittavalta. Eipä bändi pahemmin mihinkään suuntaan muutenkaan kumarrellut. Olen poikkeava esimerkiksi kertoo nekrofiliasta, sikäli kun Vainiolan laulusta mitään selvää saa. Isoin puute kokoelmalla onkin oikeastaan lyriikoiden puute, koska bändillä oli selvästi paljon sanottavaa.

Kyllä maaseutukin siinä musiikissa kuuluu, ainakin näin kansanperinteestä vieraantuneen kaupunkilaisen stereotyyppisissä mielikuvissa. Rock-bändin Maaseudun Tulevaisuus - Agrikulture-EP; kansikuvaperussoittimisto laajeni yhtyeen viimeisellä Kylmäoja-levyllä: Petteri Kukkonen (kyseessä lienee Kumikamelin ja Eläkeläisten Lassi Kinnunen) vierailee hanuristina parilla kappaleella ja Jimi Tenorkin soittaa koskettimia Ahoilla. Kansitaidekin kuvasi ihmisiä kansanpuvuissa traktorin vieressä. Varmaan kyse oli siinäkin jonkinasteisesta pilkasta, kapinasta kotiseudun perinteitä vastaan. Koska tuosta levynkannesta ei ole säällisen kokoista versiota netissä, täytyy tyytyä EP:n puimurikuvaan.

Bändin viimeisen levyn musiikillinen ilme onkin entistä monimuotoisempi. Kansanmusiikin lisäksi vaikutteita on myös ainakin rockabillystä (Luvattu luola). Kylmäoja onkin yksi omintakeisimmista ja parhaista Suomessa tehdyistä punk-johdannaisista levyistä. Käytän sanaa johdannainen, koska tässä vaiheessa yhtyeen soundi oli siirtynyt jo aika kauas punk rockista. Finnmusicissa bändin genreksi määritellään ”herrasmiespunk”, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Oli korkea aika että tämä unohdettu ja siksi aliarvostettu yhtye suomalaisen punkin historiasta on saanut nyt kunnollisen uusintajulkaisun ja laajan digitaalisen levityksen. Bändi on myös keikkaillut harvakseltaan 2000-luvulla alkuperäiskokoonpanolla, mutta uutta materiaalia ei kai ole tulossa. Ja hyvä niin, ei se voisi tälle 80-luvun tuotannolle pärjätäkään.