#26 New Order – Blue Monday (1983)

Spotify
YouTube (pelkkä audio)
YouTube (huonolaatuinen VHS-rippi alkuperäisestä musiikkivideosta)

New Order - Blue Monday; singlen tappiollinen pakkausKraftwerk-historioitsija David Buckley kutsuu Blue Mondayta ”maailman kraftwerkiläisimmäksi biisiksi”, eikä syyttä. New Order noudatti 1980-luvulla aivan samanlaista julkisuudesta vetäytynyttä anti-promootiostrategiaa kuin Kraftwerk: paitsi että New Order, kuten edeltäjänsä Joy Divisionkin, kieltäytyi pitkään haastatteluista, he myös Kraftwerkistä poiketen jättivät bändikuvat pois levyjensä kansista Low-Lifeen (1985) asti.

New Order vihasi encorejen soittamista, joten he halusivat tehdä biisin jonka he voisivat soittaa encorena vain painamalla nappia; tämäkin vertautuu ajatuksena luontevasti Kraftwerkiä lavalla esittäneisiin mallinukkeihin. Molempien yhtyeiden musiikki oli epäpersoonallista ja etäännytettyä. Tästä encore-automaatiksi tarkoitetusta biisistä tuli lopulta Blue Monday. New Orderin kiinnostus elektroniikkaan ei ollut uusi juttu, vaikka heidän punk-taustansa valossa Blue Mondayn mekaaninen tanssittavuus voikin vaikuttaa hieman yllättävältä. Mutta New Orderille elektroninen musiikki oli looginen seuraava askel punkista: alkeellisia syntetisaattoreita oli paljon helpompi rakentaa ja soittaa kuin perinteisiä soittimia. Elektroniikka oli matalan kynnyksen DIY:tä. Punkin opetus kitaristi Bernard Sumnerille, rumpali Stephen Morrisille ja basisti Peter Hookille oli se, ettei ole väliä miten soittaa, vaan se, mitä soittaa.

Yhdessä laulaja Ian Curtisin kanssa Joy Divisionina levyttäessään kolmikko oli jo käyttänyt Sumnerin itse valmistamia syntetisaattoreita (Isolation ja Decades ovat leimallisimmat esimerkit). Myös tuottaja Martin Hannett oli tehnyt studiosta oman instrumenttinsa: hän teki kaiun käytöstä ja tilantunnun luomisesta aivan oman taiteenmuotonsa. Morrisin hän laittoi soittamaan jokaisen rumpusettinsä rummun eri raidalle, pelkistäen hänet käytännössä lihalliseksi rumpukoneeksi. Joy Divisionin levyjen nykivästä ja mekaanisesta rytmistä on hyvin pitkälti kiittäminen tätä ratkaisua.

Kun Curtis teki itsemurhan, yhtye löysi uudesta nimestä ja elektronisesta musiikista täytteen karismaattisen tekstittäjä-laulajan jättämään aukkoon. Ensimmäinen merkittävä muutos oli se, että Gillian Gilbertistä tuli bändin neljäs jäsen ja täysipäiväinen kosketinsoittaja. New Orderin ensimmäinen levy, Movement (1981), oli vielä oman äänen etsimistä ja aukinaisten narujen sitomista yhteen. Samana vuonna julkaistut, rumpukonetta hyödyntäneet Temptation ja Everything’s Gone Green, antoivat jo vihjeitä elektroniikan ja tanssimusiikin kasvavasta merkityksestä. Blue Monday oli kuitenkin se biisi, jolla New Order lopulta muuttui puhdasveriseksi koneyhtyeeksi.

Lue loppuun

#40 NYC Peech Boys – Don’t Make Me Wait (1982)

YouTube (Original)
Spotify (Remastered 1999)

NYC Peech Boys - Don't Make Me Wait; vinyylin suojapaperiOtsikosta huolimatta tämä on ensi sijassa kertomus Don’t Make Me Waitin tuottaneesta DJ-legenda Larry Levanista, ja siinä samalla siitä kuinka DJ:stä tuli juontajan ja play-napin painajan lisäksi myös uutta musiikkia luova artisti. Levan oli kenties tärkein yksittäinen DJ, joka vaikutti discon selviytymiseen 1980-luvulle, ja sen mutatoitumisessa elektroniseksi tanssimusiikiksi. Tuottajapuolelta vastaavan kunnian saa luonnollisesti Giorgio Moroder, josta lisää myöhemmin listalla.

Klubi-DJ:n historia alkaa kutakuinkin samalla kuin nykyaikainen klubikulttuurikin, eikä modernia tanssimusiikkia olisi ilman DJ:tä. Valtaosaa elektronisen tanssimusiikin genreistä luonnehtiikin se, että ne ovat syntyneet siitä kun tiskijukat ovat yhdistelleet olemassaolevia genrejä innovatiivisilla tavoilla, ”livenä” klubitilanteessa. Ensimmäinen näin syntynyt genre oli disco ja sitä seurasivat hip hop, house, hardcore, jungle ja lukemattomat muut. Säveltäjät luovat uutta yhdistelemällä olemassaolevia ideoita, DJ:t tekevät samoin yhdistelemällä olemassaolevia levyjä.

Disco ei pääasiallisesti ollut vielä elektronista musiikkia, mutta siitä on silti puhuttava tässä yhteydessä. Se oli suora Chicagon housen ja New Yorkin garagen edeltäjä ja keskeinen niin toisteisen rytmimusiikin kuin DJ-kulttuurinkin synnyn kannalta. Varhaisin varsinainen disco-DJ oli Francis Grasso, ensimmäinen levynpyörittäjä joka käytti uutta luovaa otetta vinyylien soitossa. Hän soitti New Yorkin Sanctuary-klubilla 1970-luvun alussa nopeatempoista funkia ja soulia sekä sotki keitokseen mm. afrikkalaista kansanmusiikkia ja Led Zeppelinin Robert Plantin korkeita huudahduksia. Etenkin James Brownin tuotannon toisteisin ja bassovoittoisin ääripää oli discon synnyn kannalta olennainen. Myös philadelphialainen ”Philly Soul” oli tärkeä käännekohta soulin muutoksessa discoksi. Näistä aineksista syntyi Grasson omintakeinen musiikkisekoitus, jota levyttävät artistit alkoivat jäljitellä. Kun DJ oli ensin luonut tanssilattialla uuden soundin ja luonut sille yleisön, levyteollisuus alkoi viiveellä vastata kysyntään.

Disco olikin ensimmäinen kuluttajien aloitteesta syntynyt musiikkityyli: he päättivät tanssikäyttäytymisellään millaista musiikkia heille alettiin myydä. Sama syntyprosessi on ollut ominaista lukemattomille elektronisenkin tanssimusiikin genreille. Tiskijukka oli välittäjä yleisön ja artistien välissä; ilman heitä yleisö ei olisi saanut yhtä hyvää klubikokemusta eikä musiikkiteollisuus olisi osannut ryhtyä tekemään musiikkia vartavasten tanssilattian tarpeisiin. DJ ei siis vain passiivisesti soittanut mitä ääniteteollisuus hänelle tarjosi vaan oli aktiivisesti muokkaamassa bisneksen rakennetta ja musiikkityylien syntyä. Ajan kanssa DJ:t alkoivatkin saada yhä enemmän valtaa levyteollisuudessa, sillä he tiesivät oman kokemuksensa kautta millaiselle tanssimusiikille on menekkiä.

Larry Levan mainostaa itseään

Lue loppuun