Aihearkisto: Ikoniset musiikkivideot

Lista sadasta YouTube-ajan ikonisimmasta musiikkivideosta.

63. ikonisin video: Teflon Brothers – Maradona (Kesä ’86) (2014)

Julkaistu , kirjoittanut
1

Ohjaus: Hannu Aukia
Ladattu YouTubeen: 4.7.2014
Näyttökertoja: 12 704 546 (24.4.2019)

Teflon Brothers - Maradona (Kesä '86) (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Teflon Brothers edustakoon sitten Suomea huumorivideoiden saralla. Maradona (Kesä ’86) on paitsi yksi YouTuben historian katsotuimmista suomalaisista musiikkivideoista, se myös tiivistää aikamme retromanian täydellisesti. Tärkeintä tässä menneiden tyylien kierrätyksessä ja nostagiassa on sen epäautenttisuus: kukaan ei halua muistaa 1980-lukua tai mitään muutakaan vuosikymmentä sellaisena kuin se tapahtui. Menneisyys halutaan muistaa kokoelmina erilaisia ajankuvaan assosioituja symboleita.

Kun Teflon Brothers laulaa kesästä 1986, se ei laula todellisesta vuodesta koska se ei ole dokumentti. Biisi kertoo vertauskuvallisesta vuodesta joka pelkistää useina eri ajankohtina tapahtuneet asiat yhdeksi narratiiviksi jossa on järkeä ihmisten muistojen ja nostalgiannälän kannalta, mutta ei faktuaalisesti.

Aloitetaan ihan perusmatikasta: biisi on sanoitukseltaan (ja video juoneltaan) hyvin klassinen teiniromanssitarina, Teflon Brothersin tapaan tietysti hyvin pikkutuhma sellainen. Biisissä on minä-kertoja, mutta bändin jäsenet olivat kesällä 1986 2-5-vuotiaita. Looginen vertailukohta löytyy Arttu Wiskarin Mökkitiestä, joka sekin sijoittuu vuoteen 1986. Hän oli silloin vasta 1,5-vuotias, eikä voi siis muistaa tuon kesän tapahtumia. Lyyrinen minä ei kuitenkaan ole sama henkilö kuin biisin sanoittaja; nämä ovat fiktiivisiä tarinoita, eivät biisintekijöiden henkilökohtaisia tilityksiä.

Vuoden 1986 valinta molempiin biiseihin on puhdasta sattumaa mutta kertoo populaarimusiikin perinteiden mullistuksesta. Sen sijaan että nuorisomusiikkia laulettaisiin omista kokemuksista suunnilleen samanikäisille kuulijoille (kuten esim. Sanni ja Vilma Alina), 2010-luvun pop-tähdet voivat tehdä musiikkia myös itseään selvästi vanhemmille ihmisille. Nämä esimerkkinä käyttämäni biisit on siis tehty ennemmin jonkun toisen viihdyttämiseksi kuin omien tunteiden ilmaisuun, vaikka eivät nämä lähestymistavat tietenkään sulje toisiaan pois.

Se taas ei liene sattumaa, että molempien biisien yksiselitteisimmät viittaukset tiettyyn aikakauteen liittyvät urheiluun: Wiskari laulaa toukokuussa ’86 menehtyneestä rallikuski Henri Toivosesta ja Teflon Brothers kesäkuussa jalkapallon MM-kisoissa maailmaa ällistyttäneestä Diego Maradonasta. Urheilu onkin korostetun tapahtumakeskeinen kulttuurin ala: Toivonen kuoli vain kerran ja MM-kisatkin järjestetään ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Musiikki taas on temporaalisesti paljon epämääräisempi ilmiö: biisejä julkaistaan jatkuvasti ja osa niistä soi radiossa vuosia tai vuosikymmeniä myöhemminkin. Teflon Brothers tarjoaa tästäkin hyvän esimerkin viittauksillaan:

”Oli soundtrack elämän
Stock Aitken ja Waterman
olit Sabrina uimalan altaassa”

Tuottajakolmikko Stock Aitken Waterman on historiallisesti korrekti viittaus: Bananaraman Venus oli heidän ensimmäinen tuotantonsa, joka oli hitti myös Suomessa. Se nousi singlelistalle kesäkuussa 1986, eli juuri MM-kisojen aikaan. Se oli siis vuoden ’86 suurimpia kesähittejä myös Suomessa, vaikka nousikin listaykköseksi vasta elokuussa. Sen sijaan Sabrina on puhdas anakronismi koska Boys (Summertime Love) julkaistiin vasta toukokuussa 1987.

Tämä epätarkkuus saa epäilemään muitakin viittauksia: myytiinkö L’Orealin ja Lacosten tuotteita Suomessa todella jo 1986? Nuo videon käsieleet nyt ainakin vaikuttavat olevan ihan väärästä ajasta! En voi luottaa mihinkään mitä biisissä sanotaan! Mutta siksi sitä kutsutaankin epäluotettavaksi kertojaksi. Eikä sillä edes ole merkitystä: lyriikka saa ihan perustellusti olla yhtä epäluotettava kuin ihmisen muistot, koska tärkeintä biisissä on sen välittämä nostalgian tunne.

64. ikonisin video: DJ Snake – Turn Down for What (2014)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vieraileva artisti: Lil Jon
Ohjaus: Daniels
Ladattu YouTubeen: 13.3.2014
Näyttökertoja: 849 596 710 (23.4.2019)

DJ Snake feat. Lil Jon - Turn Down for What (kuvankaappas musiikkivideosta)

Listan alustuksen mukaisesti vitsivideoita ei pitäisi olla mukana, mutta DJ Snaken Turn Down for What on jo aika lähellä sellaista. Tämä hypermaskuliinisuuden parodia on överiydessään kuitenkin niin hyvin aikaamme osuvaa yhteiskuntakritiikkiä, että se pitää paikkansa myös ihan vakavastiotettavana taideteoksena.

Toinen videon ohjaajista – Daniels-elokuvantekijäduon puolikas Daniel Kwan – esittää miestä jonka koomisen voimakkaasti sykkivä fallos viettelee/tuhoaa kaiken mikä vastaan tulee. Video kuvaa hänen matkansa kerrostalon katolta maan tasalle, keräten joka kerroksesta mukaan lisää peniksensä käännyttämiä ihmisiä. Lopuksi pidetään hurjat bileet, joihin hälytetty poliisikin lähtee mukaan. Videon lopussa juhlakansa on poikki, mutta penis jatkaa itsepintaista sykettään vaikka elimen kantajaltakin on jo taju kankaalla.

Video tekee oivallisesti pilaa siitä, että jotkut kuvittelevat omistavansa koko maailman vain koska heillä on penis. Videon kuvaaman mieskarikatyyrin harhaisuudesta kertoo sekin, että hän on pukeutunut hyvin likaisiin ja rumiin vaatteisiin. Ei kai sitä ulkonäkönsä eteen mitään vaivaa tarvitse nähdä, jos penis pitää huolen siitä että on joka tapauksessa lähtökohtaisesti kulttuurisessa etulyöntiasemassa verrattuna ihmiseen jolla ei ole penistä.

Videota katsoessa tunnen oloni vanhaksi: tekee mieli sanoa ettei tämä ole musiikkia ollenkaan! Trap on itselleni niin vieras genre etten osaa arvioida onko tämä tehtyä hyvin vai ei, ja on helppo pitää teoksen ainoana meriittinä sen musiikkivideota. Tämä toki kertoo siitä, että video laajentaa biisin kuulijakuntaa huomattavasti genren kohdeyleisöä laajemmaksi. YouTuben ajalla musiikkigenrejä on enemmän kuin koskaan, mutta toisaalta genrerajoilla ei ole koskaan ollut yhtä vähän merkitystä. YouTuben universaalius mahdollistaa paitsi maantieteellisten, myös alakulttuuristen rajojen ylittämisen ennennäkemättömällä tavalla.

65. ikonisin video: Iggy Azalea – Black Widow (2014)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vieraileva artisti: Rita Ora
Ohjaus: Director X & Iggy Azalea
Ladattu YouTubeen: 13.8.2014
Näyttökertoja: 539 040 264 (9.4.2019)

Musiikkivideo on postmoderni taiteenmuoto, joka viittaa ahkerasti muihin teoksiin. Artistien sijoittaminen katsojille tuttujen tarinoiden ja kuvien keskelle on aina ollut suosittu ratkaisu, koska formaatti on narratiivisesti haasteellinen. Pop-biisin kesto on lyhyt aika kertoa tarina, varsinkin jos dialogia ei ole. Tämä ei tietenkään ole estänyt tekemästä biisejä pidempiä videoita joissa puhutaan musiikin päälle, mutta suosittu ratkaisu on myös luoda niin tuttu premissi, että populaarikulttuuria tunteva katsoja ymmärtää välittömästi mistä on kyse.

Iggy Azalean Black Widow hyödyntää molempia keinoja, sillä pastissimaisella tarinalla on myös musiikiton kehyskertomus. Video on viittauksissaan erityisen monikerroksellinen, koska se ottaa voimakkaasti vaikutteita Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvista, jotka itsessäänkin ovat suurelta osin pastissia.

Azalea esittää ravintolan tarjoilijaa, jonka työpaikalle saapuu fiittaaja Rita Oran ja Tarantinon vakionäyttelijä Michael Madsenin esittämä pariskunta. Madsen näyttelee samaa hahmoa kuin aina, eli on niin kusipäinen asiakas, että salaattia pilkkova Azalea alkaa haaveilla kostosta.

Kostofantasian alussa ollaan japanilaisissa maisemissa kuten Kill Bill, Vol. 1:ssä. Azalea treenaa miekkamestarin kanssa kun Ora pelaa toisaalla pokeria Paul Sorvinon ja räppäri T.I.:n kanssa. Molemmille tulee viesti, jossa tuntematon taho antaa heille tehtäväksi murhata Madsenin hahmon. Seuraa anime-vaikutteinen siirtymä moottoripyörällä, joka muistuttaa myös Kanye Westin Strongerista. Tätä fotorealismia välttelevää tapaa kuvata moottoripyöräilyä, samoin kuin Japanin eksotisointia/estetisointia, voikin pitää selvinä YouTube-ajan visuaalisina trendeinä.

Videon jälkimmäinen puolisko sijoittuu Amerikkaan ja sisältää Madsenin hahmon murhan – aivan kuten Kill Bill, Vol. 2.  Yhteys on selvä siinäkin, että Kill Billissä Madsenin näyttelemä Budd murhataan mustamamban avustuksella, tässä mustalesken. Keltaiseen haalariin pukeutuvan Morsiamen sijaan katanaa heiluttavat valkoiseen haalariin pukeutuva Fox ja punaista haalaria käyttävä Ora, mutta yhteys ei voisi olla enää yhtään alleviivatumpi. Koska kyseessä ei tässä ole kuitenkaan yksittäinen hahmo, ”Mustat lesket” kuulostaa ennemminkin salamurhaajien seuralta.

Black Widow ei silti ole ainoastaan kunnianosoitus esikuvilleen, jolla pelkästään myytäisiin tuotetta tuttuuden avulla. Se myös sopii hyvin biisin lyriikkaan, jossa voimaannutaan ja lähdetään onnettomasta ihmissuhteesta. Voi ajatella, että videossa näytellään biisin sanoja yllättävän suoraan. Oran ja Madsenin hahmojen suhde ei selvästikään ole hyvällä tolalla, minkä Foxkin huomaa. Kostofantasiassa ei siis ole pohjimmiltaan kyse ikävälle asiakkaalle suuttumisessa vaan siitä että Fox haluaa auttaa toista ihmistä pääsemään irti myrkyllisestä suhteesta.

66. ikonisin video: Jay-Z – On to the Next One (2009)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vieraileva artisti: Swizz Beatz
Ohjaus: Sam Brown
Ladattu YouTubeen: 31.12.2009
Näyttökertoja: Vain 32. asteen vapaamuurareiden tiedossa

Jay-Z - On to the Next One (kuvankaappaus musiikkivideosta)

Ke$han lisäksi käsittelyssä on vielä toinen ”Illuminati-video”. Se miksi juuri tämä on näistä kahdesta se ikonisempi, johtuu kahdesta syystä: Jay-Z on isompi artisti ja On to the Next One on omituisempi biisi. Näin minimalistisen ja aavemaisen äänimaiseman ei äkkiseltään ajateltuna pitäisi kuulua maailman isoimman räppärin sinkkubiisiin, mikä voi tarkoittaa vain kahta asiaa: joko tämä on Jay-Z:n taiteellisen kunnianhimon huipentuma tai sitten tämä on globaalin eliitin salaliitto jolla saatananpalvonnasta yritetään tehdä salonkikelpoista.

Tämä on yksi harvoista listan videoista, joista olen jo aikaisemmin kirjoittanut, mutta tämä yhdeksän vuotta vanha postaus lähinnä hävettää minua nykyään. Miten ennakkoluuloinen sitä ihminen voikaan olla! Uskoin tuolloin että lähtökohtaisesti 2010-luvulla ei tehdä enää hienoja musiikkivideoita, mutta se oli varmaan tyhmin asia mitä olen tähän blogiin koskaan kirjoittanut! Toiston vaaraa ei siis ole, ja nyt iän tuoman viisauden valossa osaan suhtautua tähänkin videoon eri tavalla. Tai oikeastaan yksi asia ei ole muuttunut: pidin tästä silloin ja pidän edelleenkin. On tuossa vanhassa kirjoituksessa muutenkin esillä jo ne elementit joiden vuoksi tämä on ikoninen musiikkivideo.

Jay-Z:n kokoluokan artisti saa musiikkivideoilleen poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä, minkä vuoksi kaikista okkulttista symboliikkaa sisältävistä videoista sen memeettinen voima oli suurin: viimeksi aiheesta kirjoittaessani YouTubesta oli helpompi löytää analyysejaä videosta kuin itse videota. Jostain syystä video oli poistettu suhteellisen pian YouTubesta ja nykyään se on virallisesti saatavilla vain Vimeossa. Nyttemmin myös analyysivideot ovat pääasiallisesti kadonneet, joten tästä ilmiöstä ei ole jäljellä enää paljon muuta kuin muistoja.

Tässä analyysivideoiden tulvassa oli jo melkein mahdotonta tietää mikä oli aitoa salaliittoparanoiaa ja mikä sen parodiaa. Onnistuin kaivamaan DailyMotionista ja YouTubesta kuitenkin omat esimerkkini yhdeksän vuoden takaa: tämä vaikuttaa tosissaan tehdyltä, tämä taas on erinomainen parodia. Vigilant Citizenkin luonnollisesti käsittelee aihetta, mutta asiallisempi on ote Peter Bebergalin kirjasta Season of the Witch: How the Occult Saved Rock and Roll (2014). Edellisestä löytää tälläkin kertaa yksityiskohtaisimman kuvaston erittelyn, jälkimmäisestä rationaaliset johtopäätökset.

Bebergalin mukaan tällainen runsas kuvasto stimuloi katsojan mielikuvitusta kuten parhaiden aistielämysten kuuluukin, ja monitulkintainen ”mystiikka” on mukana luomassa kohua ihan vain siksi, että se parantaa tuotteen menekkiä. Paras esimerkki videon monitulkintaisuudesta on ylläkin nähtävä kuva mustetahratestiä muistuttavasta otoksesta, jossa jotkut ovat nähneet paholaisen kuvan. On vaikea keksiä ilmiselvempää todistetta siitä miten ihmiset näkevät abstrakteissa kuvissa tasan sen mitä toivovat/pelkäävät näkevänsä.

67. ikonisin video: Ke$ha – Die Young (2012)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ohjaus: Chris Applebaum & Darren Craig
Ladattu YouTubeen: 8.11.2012
Näyttökertoja: 139 868 430 (26.3.2019)

Kesha - Die Young (kuvankaapaus musiikkivideosta)

Okkulttisen symboliikan esiinmarssi valtavirran pop-musiikissa ei ole missään yhtä selvää ja alleviivattua kuin Ke$han videossa Die Young (2012). Illuminati-symboliikkaa täyteen ahdettu video kertoo artistin johtamasta salaseurasta/kultista, joka matkustaa jonnekin Meksikoon bailaamaan. Jotkut puhuvat orgioista, mutta se nyt on melkoista liioittelua. Kolmiot, kaiken näkevät silmät, pentagrammit, pietarinristit ja Baphometia esittävä Tarot-kortti kuuluvat kaikki illan kuvastoon. Myös uhraamiseen liittyvää symboliikkaa löytyy erityisesti kohdissa, joissa kuvat parittelevista susista esitetään lähellä kuvia Ke$hasta lampaannahkaan (juuri ja juuri) pukeutuneena.

Tämän kuvaston näkyvä esiintyminen populaarikulttuurissa on tietenkin merkki symbolien merkityksen katoamisesta, mutta salaliittoteoreetikoiden mielestä asia on juuri päinvastoin: se, että salaseuroista legendaarisimpaan liitetty kuvasto on salailematta esillä mainstream-videossa, ei tietenkään ole paradoksaalista. Vigilant Citizenin (lue omalla vastuulla!) mukaan kyse on tietenkin siitä, että globaali uusi maailmanjärjestys on jo niin pitkällä, että on tullut aika totuttaa aivottomat massat salaiseen sybmoliikkaan. Sitten kun globalistinen eliitti viimein ottaa vallan avoimesti, kukaan ei ymmärrä enää vastustella.

Lisää pontta salaliittoteorioihin saatiin kun biisi vedettiin radioista Sandy Hookin kouluammuskelun seurauksena: seurauksena Ke$ha twiittasi järkyttyneenä että hänet ”pakotettiin” laulamaan Nate Ruessin sanoittama kertosäkeistö. Kaikki siis sopi täydellisesti vainoharhaisten tahojen ennakko-oletukseen pop-tähdistä Illuminatin tahdottomina sätkynukkeina. Ja se, että twiitti poistettiin jälkikäteen, oli tietenkin lisätodiste eikä esim. merkki siitä että artisti katui itse omaa sanavalintaansa.

Miksi sitten edes annan palstatilaa tällaisille harhoille? Koska nekin ovat kiinteä osa YouTube-aikaa: ”totuuden jälkeisessä” ajassa on väistämätöntä, että musiikkivideoihin ladataan monia kilpailevia merkityksiä joista osa ei ole lainkaan terveitä. Vigilant Citizeniin linkittäminen oli sikälikin perusteltua, että minun ei ole mitään järkeä käydä videota läpi kuva kuvalta kun joku muu on jo tehnyt niin. Erityislaatuista Die Youngissa onkin juuri se kuinka naurettavan täynnä erilaisia symboleita se on. Sen valossa pitäisi olla kaikille selvää, että mikään niistä ei tarkoita mitään. Niitä käytetään puhtaasti esteettisinä elementteinä, tai korkeintaan aiheuttamaan provosoitumista.