Perhemusiikkia pianolle ja viululle

Duo Pohjola -LP (levynkansi)Kun musiikkihaasteessa piti etsiä levy, jolla esiintyy vähintään kaksi saman perheen jäsentä, osuin ihan vahingossa yhteen Suomen tärkeimmistä muusikkiperheista. Oletin aluksi että tällä levyllä soittavassa Duo Pohjolassa on ihan eri Pohjoloita, mutta sisarukset Liisa ja Paavo Pohjola ovatkin Pekka Pohjolan täti ja setä. Liisa on myös kapellimestari Sakari Oramon äiti, eli kyseessä onkin paljon poikkitaiteellisempi ja laajempi musikaalinen suku kuin olin aiemmin tiennyt.

Pianisti Liisa ja viulisti Paavo soittavat tällä vuonna 1974 taltioidulla levyllä nykymusiikkia sekä yksin että yhdessä. A-puolen täyttää György Ligetin (1923-2006) 11-osainen pianoetydien sarja Musica Ricercata ja B-puolen neljä suomalaisteosta: Aulis Sallisen (s. 1935) ja Usko Meriläisen (1930-2004) teokset sooloviululle sekä Aarre Merikannon (1893-1958) ja Leif Segerstamin (s. 1944) teokset molemmille soittimille. Ensimmäisenä mainittu on vuosina 1951-1953 sävelletty Ligetin varhaisteos, joka oli itselleni entuudestaan tuttu oikeastaan vain toisen osan ahkerasta käytöstä Stanley Kubrickin Eyes Wide Shutissa.

Musica Ricercata on varsin teoreettista musiikkia; sana ricercatakin viittaa tässä tutkimiseen ja etsimiseen, ei ricercar-tanssiin. Teoksen ensimmäinen osa käyttää vain kahta säveltä: A- ja D-duuria, useassa oktaavissa tosin. Jokainen tätä seuraava osa ottaa mukaan yhden sävelen lisää: viimeisessä osassa niitä on 12, eli kaikki kromaattisen asteikon sävelet. Teos oli Ligetin yritys luoda omaa, aiemmasta perinteestä irrallaan olevaa sävelkieltään. Säveltäjä itse toteaa levyn erinomaisissa kansiteksteissä, että teos oli nimenomaisesti yritys päästä esiin toisen unkarilaisen, Béla Bartókin (1881-1945), sävelkielen varjoista.

Tästä huolimatta Wikipediassa verrataan Musica Ricercataa nimenomaan Bartókin pianosarjaan Mikrokosmos (1926-1939). Molemmat säveltäjät muuten syntyivät nykyisen Romanian alueella, mutta aloittivat kuitenkin varsinaisen uransa Budapestissa. Sinänsä tämä on ihan ymmärrettävä vertaus, koska 1950-luvun kommunistinen Unkari oli varsin eristäytynyt lännestä eikä Ligeti ollut tietoinen edes toisen wieniläisen koulukunnan kaksitoistasäveljärjestelmästä. Länsimaisen kokeellisuuden perinne ei siis ollut hänen taakkanaan, ja tuollaisessa ympäristössä Bartókin ravistaminen harteilta oli se tärkein inspiraatio oman äänen etsimiseen.

Näihin lähtökohtiin verrattuna kappaleet eivät vaikuta kovin kummoisilta. Miellyttävää kuunneltavaa, mutta ei tästä mikään musiikillinen vallankumous tule mieleen. Lähempänä sydäntäni onkin B-puoli ja nimenomaan ne kaksi kappaletta, jossa Pohjolat soittavat yhdessä. Merikannon ja Segerstamin lyhyet teokset on äänitetty todella taidokkaasti. Viulun ja pianon erilaiset soinnit ja niiden luonteet kaikuvassa tilassa erottuvat näissä kappaleissa poikkeuksellisen hyvin. Kuiva ja ohuempi viulu käy ihanteellista vuoropuhelua kuulaan ja akustista tilaa kokonaisvaltaisemmin hallitsevan pianon kanssa.

Erityisesti minua miellyttää levyn vanhin teos, nuoremman Merikannon myöhäistuotantoon kuuluva Preludio (1943), joka soi kauniin (myöhäis)romanttisesti, poiketen siis säveltäjän pääosin modernistisesta lähestymistavasta. Segerstamin Poem (1965) taas on sitä hitaammin avautuvaa nykymusiikkia ja on kiinnostava lähinnä edellä mainittujen soinnillisten elementtien ansiosta. Sooloteokset pelkälle viululle taas jättävät minut varsin kylmäksi, koska en ole mikään soittimen suurin fani muutenkaan.

Duo Pohjola: Ligeti, A. Merikanto, Sallinen, Meriläinen, Segerstam (BIS, 1974)
Esittäjät: Liisa Pohjola (piano) & Paavo Pohjola (viulu)
29. musahaasterasti: Levy, jolla esiintyy vähintään kaksi saman perheen jäsentä
Mistä: LP kirjastosta (saatavuus yleisten kirjastojen Finna-tietokannassa)

#41 DJ Shadow – What Does Your Soul Look Like? [Part 4] (1994)

Spotify
YouTube

DJ Shadow - What Does Your Soul Look Like?; EP:n kansi (1994)Guinnessin ennätystenkirjan mukaan DJ Shadow’n eli Josh Davisin debyyttialbumi Endtroducing... (1996) on ensimmäinen kokonaan sampleista koostettu levy, mutta mehän tiedämme että se on paskapuhetta, koska esimerkiksi John Oswaldin Plunderphonic julkaistiin jo 1989 (ks. #45). Kyse on tietysti siitä mistä lähtökohdasta asiaa tarkastelee. Hip hopin tai mainstream-popin piirissä DJ Shadow’lle voi mahdollisesti suodakin kyseisen kunnian, ja onhan toki merkittävämpää tehdä jotain ensimmäisenä popin kuin avant-garden piirissä.

Levyn kutsuminen popiksi on silti sekin melko kaukaa haettua, sillä se on kuitenkin pääosin instrumentaali, eikä sisällä kertosäkeistöjä. Endtroducing ei sitä paitsi edes koostu kokonaan sampleista, sillä studiossa äänitettiin ihan levyä varten Lyrics Bornin ja Gift of Gabin vokaaleja. Tärkeintä ei tietenkään ole se kuinka monta samplea käyttää (suhteellisesti tai absoluuttisesti) vaan se miten niitä käyttää, ja Davis käyttää niitä sulavammin kuin kukaan muu. Avain Shadow’n nerouteen on siinä, että biisit eivät kuulosta samplatuilta, vaikka niiden lähteinä ovat toimineet hyvinkin erityyliset levyt.

Shadow liittää erilaisista äänilähteistä pätkiä yhteen niin luontevasti että tulos ei kuulosta lainkaan sirpaleiselta. Hänen hämmästyttävä kykynsä ei ole pelkästään siinä että tuntee kaikki pienet levykaupat joista salaisimmat vinyylilöydöt voi tehdä, vaan siinä että on pistämätön vainu hyville sampleille. Pienimmästäkin äänestä, alkuperäisen kokonaisuuden kannalta ehkä merkityksettömästäkin yhteiskohdasta, hänen onnistui luoda luonteva osa samplekudosta. Levyn crossover-menestykseen vaikutti luultavasti juuri se, että samplet oli poimittu niin eklektisestä levykokoelmasta: mukana oli kaikkea Metallicasta ja T-Rexistä perinteisempään hiphopin samplemateriaaliin kuten Kraftwerkiin, Grandmaster Flashiin ja Grand Wizard Theodoreen. Eksyipä mukaan Pekka Pohjolaakin.

Vaikka Endtroducing onkin koostettu digitaalisella Akai MPC60 -samplerilla, sen voi mielestäni silti mieltää osaksi 1990-luvun analogista vinyylirevivalia. Äänilähteenä samplerilla sitä paitsi oli kaksi DJ-vinyylidekkiä. Levyn kannessakin kuvataan Shadow’n Solesides-levy-yhtiökollegat Lyrics Born ja Chief Xcel vinyyliostoksilla, mikä korostaa Davisin imagoa taiteilijana, jonka taideteos on vähintään yhtä paljon hänen levykokoelmansa kuin itse äänitteetkin.

Hip hop syntyi aikana jolloin ainoa keino ”samplata” oli käyttää vinyylisoittimia ja mikseriä. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa se olikin ollut puhtaasti analogista musiikkia joka perustui lähes täysin MC:n esiintyjänkykyihin ja DJ:n taitoon käyttää dekkejä – ne olivat ne bändin ”soittimet”. Digitaaliset teknologiat, kuten sampleri ja DAT, muuttivat hip hopin luonteen pysyvästi, kun DJ:n asema hip hop -kokoonpanon musiikillisena tähtenä alkoi hiipua. Samalla vinyyli meni pois muodista kuluttajahyödykkeenä CD:n aikakauden koittaessa, mutta nämä artistit ja paatuneimmat levykeräilijät alkoivat suhtautua siihen tietyllä tavarafetisismillä. Hip hopin kokeellisempi laita alkoi 1990-luvun undergroundissa taas arvostaa analogisesti vinyyleitä pyörittävän DJ:n taitoja.

Esimerkiksi vinyylin rahinasta tuli itseisarvoinen ääni, melkeinpä yhtä tärkeä osa kuuntelukokemusta kuin se alkuperäinen samplattava musiikki. Tämä kuuluu vahvimmin kenties trip hopissa. Varsinkin Portisheadin musiikissa tämä anakronistinen vinyylirakkaus on keskiössä. Myös DJ Shadow assosioitiin vahvasti trip hopiin ja ainakin hänen varhaiset sinkkunsa In / Flux (1993) ja What Does You Soul Look Like? (1994) varmasti vaikuttivatkin paljon Bristol-soundin kehittymiseen. Davisin osallistuminen myös UNKLE:n Psyence Fiction (1998) -klassikkolevyn tekemiseen vahvistaa tätä assosiaatiota.

Shadow’n musiikissa ei kuitenkaan ollut samanlaista synkkää särmää ja savuista rahinaa kuin trip hopissa – toisin sanoen se ei ollut tarpeeksi trippailevaa. Sitä voisi kutsua enemmin ambient hip hopiksi. Ainakin Endtroducingin voi ajatella aloittaneen instrumental hip hopiksi kutsutun musiikkisuuntauksen. Se oli ikään kuin ensimmäinen hip hop -kulttuurista tullut hittilevy joka oli tarkoitettu ensi sijassa kotikuunteluun. Ambient hip hopia voi pitää vähän samanlaisena haukkumasanana kuin ambient tai intelligent drum ’n’ bass (ks. #75 & #74). Avain levyn menestykseen rock-piireissä ei ehkä ollut niinkään samplejen lähteissä vaan siinä ettei se sisältänyt räppiä, ollut bilemusaa, vihaisen poliittista hip hopia tai uhoon perustuvaa gangsta rapia, vaan hillitysti nautittavaa sivistynyttä musiikkia. Se oli siis tarpeeksi valkoista.

What Does Your Soul Look Liken neljäs osas osa sisältyi ilman introa ja outroa myös Endtroducing-levylle. Tämä kappale koostuukin hämmentävän pienestä määrästä sampleja: Kraftwerkin todennäköisesti samplatuin biisi Numbers tarjoaa hidastetun ”eins, zwei” -mantran; biisin selkärankana toimii obskuurin jazz rock -bändi Flying Islandin The Vision and the Voice -teoksen rytmiosasto; saksofoni on poimittu vielä obskuurimman soft jazz -bändi The People’s Peoplen Monicasta.

Näiden kahden samplen lähde harvinaisissa 1970-luvun vinyyleissä (nämä kaksi julkaistiin ’76) on juuri tätä ”crate digging” -hiphopin ydintä. Toisin kuin plunderphonicsissa, tarkoitus ei ole kommentoida menestynyttä pop-musiikkia tunnistettavasti, tai yksinkertaisesti tehdä samplenbongailusta viihdettä kuten mash-upeissa (#50), vaan nimenomaan kaivaa niistä divareiden halpislaareista ne omituisimmat sekundalevyt ja sitten ottaa niistä ne parhaat pari sekuntia uuden teoksen ytimeksi. Kyse on taiteenmuodosta joka pelastaa unohdettuja antiklassikkoja ajan kanssa hitaasti tuhoutuvilta vinyyleiltä. Keskinkertainen jazz rock tai soft jazz saavat uuden elämän uusissa teoksissa. Davisin kaltaisille vinyylifriikeille mikään musiikki ei ole niin surkeaa etteikö levyltä lyötyisi edes jotain pientä käyttökelpoista kohtaa.

DJ Shadow - Endtroducing...; levyn etu- ja takakansi

Lue lisää: Henderson 2010: s. 268-269; Berk (2000): s. 196; Prendergast (2000): s. 445-447; Reynolds (2011): s. 322-324.

Kuuntele myös: Endtroducing-levyn läheisin henkinen sukulainen lienee, ainakin myynti- ja arvostelumenestyksen perusteella, The Avalanchesin Since I Left You vuodelta 2000 (Frontier Psychiatrist).

Vinyyli- ja DJ-revivalin vei pisimmälle 1990-luvulla syntynyt ns. turntablism-genre, joka perustui yksinomaan DJ:n taitoihin. Tyylissä on tarkoitus että kaikki musiikki luodaan vain vinyylidekeillä ja mikserillä. Niiden muodostamaa kokonaisuutta alettiinkin joissain piireissä kutsua ”analogiseksi sampleriksi”. Pääosassa tyylissä ovat skrätsäyksen ja beat jugglingin kaltaiset DJ-tekniikat, jotka turntablistit jalostivat aivan omiksi taiteenlajeikseen.

Alan pioneereina toimivat DJ:t Krush (Kemuri), Q-Bert (Demolition Pumpkin Squeeze Music Track 6) sekä avantgardeen ja jazziin enemmän kallellaan oleva Spooky (Galactic Funk samplaa mm. Jean-Jacques Perreyn E.V.A.-psykedeliaklassikkoa). 2000-luvulla menestyivät mm. Kid Koala (Drunk Trumpet) ja Cut Chemist (The Garden).

Spotify: 270/500.