Avainsana-arkisto: renessanssi

1001 klassista levytystä: Instrumentaalimusiikin synty

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

1001 klassista levytystä -projektini töksähti omaan perfektionismiini. Ajattelin, etten voi siirtyä laulumusiikista instrumentaalimusiikin pariin ennen kuin teen jonkun laajemman kirjoituksen siitä miten laulusta itsenäinen soitinmusiikki syntyi. Keskiaika oli 1001:ssä levytyksessä varsin huonosti edustettuna, minkä vuoksi kirjoitin siitä paljon tänne ja Facebookiin. Renessanssi sen sijaan on varsin hyvin mukana, joskin painottuen laulumusiikiin; soitinmusiikkia tuntuu olevan mukana lähinnä satunnaisena otantana.

Tämän vuoksi koin velvollisuudekseni perehtyä aiheeseen tarkemmin. Olen ehkä asettanut itselleni turhan kunnianhimoisen tavoitteen: pyrin samanaikaisesti sekä laatuun (perehtynyt kuuntelu) että määrään (1001 levytystä). Tosin onhan se nyt selvää että ensin mainitun tulee olla kaikissa hölmöimmissäkin projekteissa se pääasia. Kyllä minulle on tärkeämpää nauttia kuulemastani ja oppia lisää musiikista, kuin saavuttaa joku mielivaltaisesti asetettu kvantitatiivinen tavoite. Jatkan siis tällä määrän ja laadun linjalla, eli projekteihini tulee kuukausien taukoja jos on tullakseen.

Mutta eiköhän tämä selittely jo riitä, mennään asiaan. Tässä bloggauksessa esittelen soitinmusiikin kehitystä renessanssin aikana ja nostan erityisesti esille neljä levytystä jotka kuuluvat 1001 Classical Recordings -projektiin. Hypin siis laulumusiikin yli ja palaan niihin levytyksiin myöhemmin.

Tässä ensin muistutuksena tähän mennessä käsitellyt levytykset:

1. Carmina Burana (anonyymi, 1100-luku)
Clemencic Consort (1975)

2. Hildegard von Bingen: Antifonit (1100-luku)
Sequentia: Canticles of Ecstacy (1994)

3. Guillaume de Machaut: Balladet (1300-luku)
Early Music Consort of London: The Art of Courtly Love (1973)

4. Francesco Landini: Ballatat (1300-luku)
Anonymous 4: The Second Circle – Love Songs of Francesco Landini (2000)

5. Guillaume Dufay: Isorytmiset motetit (1420-1442)
Huelgas-Ensemble: O gemma lux (2000)

6. Antoine Busnois: Motetit (1400-luku)
The Binchois Consort: Missa L’homme arme (2002)

7. Johannes Ockeghem: Alma redemptoris mater (1400-luku)
The Clerks’ Group: Missa Mi-mi (1994)

8. John Browne: Stabat mater (1490-luku)
The Tallis Scholars: Music from the Eton Choirbook (2005)

9. Josquin des Prez: Missa Pange lingua (1514)
The Tallis Scholars: Missa Pange lingua (1986)

10. John Taverner: Western Wynd Mass (1530-luku)
The Tallis Scholars: Western Wind Masses (1993)

11. Nicolas Gombert: Motetit (1530-1550)
Henry’s Eight: Eight-Part Credo (1996)

12.  Cristóbal de Morales: Motetit (1545-1547)
Ensemble Plus Ultra: Morales en Toledo (2005)

Lue loppuun →

1001 klassista levytystä: Cristóbal de Morales

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Morales en Toledo; levynkansi12. klassinen levytys

Cristóbal de Morales:
Motetit (1545-1547)

Ensemble Plus Ultra
Michael Noone, johtaja

Morales en Toledo  (2005)
Glossa GCD 922001

Kuuntele/osta
Asperges me (YouTube)
Presto Classical

Espanja tuntuu olleen aina vähän matalamman profiilin eurooppalainen musiikin suurvalta. Ei sentään mikään takapajula, sillä onhan siellä on sävelletty merkittäviä teoksia 1200-luvun Cantigas de Santa Maria -koodeksista 1900-luvun kansallisromantiikkaan. Englannissa, Alankomaissa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa on kaikissa kuitenkin ymmärtääkseni tehty suurempia musiikillisia innovaatioita kuin Espanjassa tai Portugalissa – sillä poikkeuksella, että suuri osa klassisesta kitararepertuaarista on kotoisin Iberian niemimaalta.

Tämä ei silti tarkoita sitä, että espanjalainen taidemusiikki olisi huonompaa. Kyse on vain muita maita enemmän tainnut olla siitä, että uusien muotojen kehittämisen sijaan viilataan vallitsevia muotoja. Ja koska Espanja oli renessanssin ja barokin aikaan ennen kaikkea johtava siirtomaavalta, he myös veivät klassisen musiikin Euroopan ulkopuolelle – eli olivat ensimmäisiä kulttuuri-imperialisteja.

Espanjalainen 1500-luvun musiikki otti vaikutteita etenkin alankomaalaisesta tyylistä, koska maiden välillä oli myös kuninkaallisia perhesiteitä. Kuuluisin tämän alankomaalaistyylisen espanjalaisen polyfonian säveltäjä oli Cristóbal de Morales (n. 1500-1553), jonka esikuvia olivat etenkin Josquin ja Gombert.

1001 Classical Recordings -kirja ei ole aina kauhean informatiivinen siitä, mitä teoksia se varsinaisesti suosittelee. YouTubessa, Spotifyssa – tai Moralesin tapauksessa Presto Classicalista ostamassani FLAC-paketissa – ei lue mitään genretietoja, joten en tiennyt mitkä Morales en Toledo -levyn kappaleista ovat niitä motetteja. Ongelma ei koske pelkästään tätä levyä. Läheskään aina lukijalle ei ole itsestäänselvää, mitä itseasiassa olisi tarkoitus kuunnella. Esimerkiksi Busnoisn’n motetteja suositellaan levyltä, jonka nimi on Missa L’hommé arme, joka sisältää myös messun ja muita sävellyksiä. Kansilehtisetkään eivät aina auta tässä asiassa, Morales-tiedostojen mukana ei tullut edes niitä.

All Music Guide onneksi kertoo, että kaikki tämän levyn teoksista ovat motetteja, mutta itse kirja ei kerro tätä eksplisiittisesti. Siinä ei esimerkiksi vaivauduta kertomaan näiden motettien nimiä. Tässä tapauksessa ratkaisu toimii, koska levyllä ei ole muita sävellyksiä. Minä tietysti pidän tällaisesta ylimääräisestä salapoliisityöstä ja selvitän levytysten taustat joka tapauksessa.

Niihin taustoihin perehtyessäni olen alkanut suhtautua skeptisesti tämän kirjan pakkomieteelle moteteista. Ne tuntuvat olevan yliedustettuna renessanssilevytyksissä: vuosina 1450-1550 sävellettyjä teoksia on kirjassa mukana 8, joista puolet ovat ”motetteja” (eivät siis yksittäisiä motetteja vaan epämääräisiä motettien joukkoja). Tämä oli eittämättä motetin kulta-aikaa, mutta silti painotus tuntuu väärältä: messuja on vai 2/8, vaikka monet asiantuntijat (ja minä) pitävät sitä aikakauden tärkeimpänä genrenä.

Ainakin nautin motettien kuuntelemisesta selvästi vähemmän kuin muiden teosten. Tähän vaikuttaa varmaan ainakin se, että aikana jolloin lauletuista sanoista ei useinkaan saa selvää, messuissa on kuitenkin aina liturgisesti vakioitu teksti jonka tunnen hyvin. Mutta kyllä siinä musiikissakin on jotain. Esimerkiksi sekä Moralesilla että Gombertilla on teoksia, joista pidän valtavasti, mutta yksikään motetti ei lukeudu niihin. Morales-suosikkini on Officium Defunctorum Jordi Savallin johtaman La Capella Reial de Catalunyan esittämänä.

1001 klassista levytystä: Englanti ennen uskonpuhdistusta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Alankomaisten koulukuntien ohella myös Englanti oli tärkeä renessanssimusiikin keskus. Näillä alueilla olikin tuohon aikaan läheiset suhteet – jopa siinä määrin, että englantilaissäveltäjä John Dunstablea (tai Dunstaple, n. 1390-1453) voi melkein pitää burgundilaisen, eli ensimmäisen alankomaisen, koulukunnan perustajana. Hänen puuttumisensa 1001 Classical Recordings -kirjasta on yksi sen suurimmista puutteista renessanssin osalta, joten hän ansaitsee tulla tässä mainituksi.

Dunstable esimerkiksi sävelsi yhden ensimmäisistä cantus firmus -messuista, Missa Rex seculorumin, joka tosin ei ole säilynyt nykyaikaan asti. Keskiajan läheisyydestä kertoo se, että hänen tunnetuin motettinsa (Veni creator spiritus/Veni sancte spiritus) käytti kolmea eri tekstiä joita laulettiin päällekkäin, menettelytapa joka katosi renessanssin aikana tyystin.

Ennen 1500-lukua sävelletystä englantilaisesta musiikista on kuitenkin jäänyt nykypolville varsin sirpaleinen kuva, sillä uskonpuhdistuksen yhteydessä suuri osa katolisen liturgian musiikista hävitettiin. Tuosta vanhasta lauluperinteestä on säilynyt otteita etenkin manner-Euroopassa; englantilaiset lähteet ovat harvinaisempia, minkä vuoksi Dunstablen kaltaiset ulkomailla vaikuttaneet laulajat tunnetaan paremmin.

Parhaiten, joskaan ei täydellisesti, säilynyt nuottimuotoinen lähdeaineisto on kuitenkin vuoden 1500 tienoilla Englannissa koottu Eton Choirbook. Alunperin siinä oli mukana 93 teosta (myös Dunstaplea), mutta kolmasosa niistä on kadonnut. Säilyneessä aineistossa parhaiten edustettuna on John Browne (n. 1453-1500).

8. klassinen levytysBrowne: Music from the Eton Choirbook; levynkansi

John Browne:
Stabat mater (1490-luku)

The Tallis Scholars
Peter Phillips, johtaja

Music from the Eton Choirbook (2005)
Gimell 036

Osta/kuuntele:
YouTube

Browne on ensimmäinen 1001-kirjan säveltäjistä, joka on melko tuntematon – häntä ei mainita yhdessäkään musiikinhistorian kirjassa, jonka olen lukenut. Brownen elämästä ei tiedetä juuri mitään, ja häneltä on säilynyt nykyaikaan vain kymmenen sävellystä, kaikki Eton Choirbookin ansiosta.

Brownea edustaa tässä projektissa Stabat mater, joka on varmaan messun ohella ahkerimmin sävelletty teksti länsimaisen taidemusiikin historiassa. ”Stabat mater dolorosa” (”Seisoi äiti tuskissaan”) on katolinen hymni 1200-luvulta, jonka on todennäköisesti kirjoittanut italialainen munkki Jacopone da Todi (1236-1306). Se käsittelee Marian kärsimystä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikana, ja siihen ovat säveltäneet musiikin Brownen lisäksi mm. Vivaldi, Pergolesi, Haydn ja Rossini. 1001 klassiseen levytykseen sisältyy kuusi stabat materia.

10. klassinen levytysTaverner: Western Wind Masses; levynkansi

John Taverner:
Western Wynd Mass (1530-luku)

The Tallis Scholars
Peter Phillips, johtaja

Western Wind Masses (1993)
Gimell CDGIM027

Osta/kuuntele:
Naxos Music Library

Tähän asti länsimaisen musiikin historiaa on sävyttänyt uskonnollinen yhtenäisyys: lähes kaikki 1001-kirjassa toistaiseksi käsitellystä musiikista on ollut peräisin katolisen kirkon piiristä. 1500-luvulla länsimaisen kristikunnan yhtenäisyys alkoi kuitenkin rakoilla; uskonpuhdistuksilla ja vastauskonpuhdistuksilla oli valtava merkitys myös vuosisadan musiikille. 1001-kirjassa on tuolta ajalta ainoastaan katolista ja anglikaanista kirkkomusiikkia, mutta tärkeät traditiot muodostuivat myös luterilaisille ja kalvinisteille.

Kahdesta viimeksi mainitusta ei nykyään pahemmin puhuta varmaan siksi, että kyseisten suuntausten ideana oli musiikin laulaminen yhdessä seurakunnan kanssa. Sen vuoksi sävellyksien oli oltava mahdollisimman yksinkertaisia, mikä oli katolisen renessanssipolyfonian täysi vastakohta. Tosin kyllä näistä protestanttien psalmeista ja koraaleista tehtiin moniäänisiäkin versioita kirkkomenojen ulkopuolella.

Kun englantilainen John Taverner sävelsi tämän messun 1530-luvulla, mitään musiikillista kristikunnan pirstaloitumista ei ollut kuitenkaan vielä tapahtunut. Henrik VIII (vallassa 1509-1547) kyllä irrotti Englannin kirkon Roomasta ja paavin vallasta tuon samaisen vuosikymmenen aikana, mutta taustat olivat puhtaasti politiikkaan ja kuninkaan rakkauselämään liittyviä. Teologinen ero alkoi kehittyä vasta myöhemmin, jolloin latina korvattiin englannilla myös musiikissa, ja messumusiikin tilalle sävellettiin anthem- ja service-nimisiä teoksia.

Tältä levytykseltä löytyy kolme samaan sävellykseen perustuvaa messua: kansansävelmä Westron Wynde oli Englannissa melkein yhtä suosittu cantus firmus kuin L’homme armé mantereen puolella. Tavernerin sävellyksen lisäksi tältä levyltä löytyvät myös Christopher Tyen ja John Sheppardin Westron Wynde -messut. Niissä on kaikissa vain neljä osaa, koska ennen uskonpuhdistusta englantilaiset eivät yleensä säveltäneet messukokonaisuuksiinsa Kyrietä. Tämäkin siis muuttui pian näiden säveltäjien jälkeen.

Tätä nimenomaista suositeltua levytystä ei löydy Spotifysta tai YouTubesta, joten muistutan Naxos Music Libraryn olemassaolosta. Kaikilla Suomen suurimmilla kirjastokimpoilla on lisenssit NML:ään, klassista, jazzia ja kansanmusiikkia tarjoavaan ”kirjasto-Spotifyhin”, johon pääsee kirjautumaan omalla kirjastokortin numerolla. Siis jos samanaikaisia kuuntelijoita ei ole liikaa suhteessa kunkin kimpan lisenssien määrään.

Naxosiin linkkaaminen on kuitenkin harmillisen hankalaa, sillä suoria kiinteitä linkkejä teoksiin ei ole. Avuliainta on lähinnä sanoa että kirjautumisen jälkeen levy löytyy seuraavan kaltaisesta osoitteesta (tai hakemalla kataloginumeroa CDGIM027):
https://kirjastonnimi.naxosmusiclibrary.com/catalogue/item.asp?cid=CDGIM027.

1001 klassista levytystä: Alankomaiset koulukunnat

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

Kun keskiaika saatiin hoidettua pois alta, on aika siirtyä renessanssimusiikin pariin. On tietenkin täysin tulkinnanvaraista, mihin keskiajan ja renessanssin rajaviiva asetetaan. Renessanssi ei ollut kuitenkaan nimensä mukainen tyhjyydestä noussut uudelleensyntymä (re + naissance = uusi- + syntymä), vaan osa samaa kulttuurista jatkumoa kuin keskiaika.

Nykytutkimuksen vallitseva käsitys on kuitenkin se, että vuosien 1400-1600 (tai 1450-1600) musiikki eroaa siinä määrin vanhemmasta (keskiaika) ja uudemmasta (barokki), että se on luontevaa määritellä omaksi aikakaudekseen. Toki edelleen on myös teoreetikkoja, joiden mielestä keskiajan ja barokin välissä ei ollut mitään merkittävää erillistä tyylikautta, tai niitä joiden mielestä jo 1300-luvun ars nova oli renessanssimusiikkia.

Keskiaikaa luonnehtivat melko selkeästi maantieteellisesti rajatut alueelliset tyylit, mutta renessanssi oli kansainvälisen eurooppalaisen sävellystyylin aikaa. Vanhojen ranskalaisten, saksalaisten ja italialaisten musiikin keskusten lisäksi innovaatioita syntyi niin Englannissa kuin nykyisten Benelux-maidenkin alueella. Säveltäjät matkustivat paljon ja toimivat elämänsä aikana lukuisissa hoveissa ja kirkoissa ympäri maanosaa.

Silti vielä 1400-luvun musiikkityyliä kuvataan useimmin maantieteellisillä määreillä ranskalaisflaamilainen tai alankomainen koulukunta. Näitä koulukuntia/sukupolvia oli laskutavasta riippuen 3-5, joista jokainen omalla tavallaan dominoi aikansa eurooppalaista musiikkielämää. 1001 Classical Recordings -kirjassa näitä koulukuntia edustavat levytykset 5, 6, 7, 9, 11 ja 15. Jokaisella sukupolvella on siis oma edustajansa, toisella sukupolvella kaksi.

Ensimmäisestä sukupolvesta käytetään usein tarkentavaa termiä burgundilainen koulukunta. Tämän uuden musiikillisen keskuksen, Burgundin herttuakunnan, taustat olivat Englannin ja Ranskan välisessä satavuotisessa sodassa (1337-1453), jonka myöhäisvaiheissa (vuodesta 1415 lähtien) Englanti miehitti suurta osaa nykyaikaisesta Ranskasta. Ajan tunnetuin poliittinen ja uskonnollinen henkilö on Jean d’Arc (n. 1412-1431), joka taisteli ranskalaisten itsenäisyyden puolesta.

Väkivallan lisäksi Englannista tuotiin manner-Eurooppaan kuitenkin myös musiikillisia vaikutteita, jotka henkilöityvät parhaiten säveltäjä John Dunstapleen (n. 1390-1453), joka todennäköisesti vietti suurimman osan urastaan Ranskassa Bedfordin herttuan palveluksessa.

Englannin liittolaisena oli sodan lopulla myös Burgundi, Ranskan vasalli joka sijaitsi nykyisen Pohjois-Ranskan, Luxemburgin, Belgian ja Alankomaiden alueilla. Taiteet kukoistivat burgundilaisten herttuoiden hoveissa ja sieltä olivat kotoisin myös 1400-luvun alun merkittävimmät säveltäjät, Dunstaplen oppilas Gilles Binchois (n. 1400-1460) ja Guillaume Dufay (tai Du Fay, n. 1400-1474).

Lue loppuun →