1001 klassista levytystä: Instrumentaalimusiikin synty

1001 klassista levytystä -projektini töksähti omaan perfektionismiini. Ajattelin, etten voi siirtyä laulumusiikista instrumentaalimusiikin pariin ennen kuin teen jonkun laajemman kirjoituksen siitä miten laulusta itsenäinen soitinmusiikki syntyi. Keskiaika oli 1001:ssä levytyksessä varsin huonosti edustettuna, minkä vuoksi kirjoitin siitä paljon tänne ja Facebookiin. Renessanssi sen sijaan on varsin hyvin mukana, joskin painottuen laulumusiikiin; soitinmusiikkia tuntuu olevan mukana lähinnä satunnaisena otantana.

Tämän vuoksi koin velvollisuudekseni perehtyä aiheeseen tarkemmin. Olen ehkä asettanut itselleni turhan kunnianhimoisen tavoitteen: pyrin samanaikaisesti sekä laatuun (perehtynyt kuuntelu) että määrään (1001 levytystä). Tosin onhan se nyt selvää että ensin mainitun tulee olla kaikissa hölmöimmissäkin projekteissa se pääasia. Kyllä minulle on tärkeämpää nauttia kuulemastani ja oppia lisää musiikista, kuin saavuttaa joku mielivaltaisesti asetettu kvantitatiivinen tavoite. Jatkan siis tällä määrän ja laadun linjalla, eli projekteihini tulee kuukausien taukoja jos on tullakseen.

Mutta eiköhän tämä selittely jo riitä, mennään asiaan. Tässä bloggauksessa esittelen soitinmusiikin kehitystä renessanssin aikana ja nostan erityisesti esille neljä levytystä jotka kuuluvat 1001 Classical Recordings -projektiin. Hypin siis laulumusiikin yli ja palaan niihin levytyksiin myöhemmin.

Tässä ensin muistutuksena tähän mennessä käsitellyt levytykset:

1. Carmina Burana (anonyymi, 1100-luku)
Clemencic Consort (1975)

2. Hildegard von Bingen: Antifonit (1100-luku)
Sequentia: Canticles of Ecstacy (1994)

3. Guillaume de Machaut: Balladet (1300-luku)
Early Music Consort of London: The Art of Courtly Love (1973)

4. Francesco Landini: Ballatat (1300-luku)
Anonymous 4: The Second Circle – Love Songs of Francesco Landini (2000)

5. Guillaume Dufay: Isorytmiset motetit (1420-1442)
Huelgas-Ensemble: O gemma lux (2000)

6. Antoine Busnois: Motetit (1400-luku)
The Binchois Consort: Missa L’homme arme (2002)

7. Johannes Ockeghem: Alma redemptoris mater (1400-luku)
The Clerks’ Group: Missa Mi-mi (1994)

8. John Browne: Stabat mater (1490-luku)
The Tallis Scholars: Music from the Eton Choirbook (2005)

9. Josquin des Prez: Missa Pange lingua (1514)
The Tallis Scholars: Missa Pange lingua (1986)

10. John Taverner: Western Wynd Mass (1530-luku)
The Tallis Scholars: Western Wind Masses (1993)

11. Nicolas Gombert: Motetit (1530-1550)
Henry’s Eight: Eight-Part Credo (1996)

12.  Cristóbal de Morales: Motetit (1545-1547)
Ensemble Plus Ultra: Morales en Toledo (2005)

Lue loppuun

1001 klassista levytystä: Alankomaiset koulukunnat

Kun keskiaika saatiin hoidettua pois alta, on aika siirtyä renessanssimusiikin pariin. On tietenkin täysin tulkinnanvaraista, mihin keskiajan ja renessanssin rajaviiva asetetaan. Renessanssi ei ollut kuitenkaan nimensä mukainen tyhjyydestä noussut uudelleensyntymä (re + naissance = uusi- + syntymä), vaan osa samaa kulttuurista jatkumoa kuin keskiaika.

Nykytutkimuksen vallitseva käsitys on kuitenkin se, että vuosien 1400-1600 (tai 1450-1600) musiikki eroaa siinä määrin vanhemmasta (keskiaika) ja uudemmasta (barokki), että se on luontevaa määritellä omaksi aikakaudekseen. Toki edelleen on myös teoreetikkoja, joiden mielestä keskiajan ja barokin välissä ei ollut mitään merkittävää erillistä tyylikautta, tai niitä joiden mielestä jo 1300-luvun ars nova oli renessanssimusiikkia.

Keskiaikaa luonnehtivat melko selkeästi maantieteellisesti rajatut alueelliset tyylit, mutta renessanssi oli kansainvälisen eurooppalaisen sävellystyylin aikaa. Vanhojen ranskalaisten, saksalaisten ja italialaisten musiikin keskusten lisäksi innovaatioita syntyi niin Englannissa kuin nykyisten Benelux-maidenkin alueella. Säveltäjät matkustivat paljon ja toimivat elämänsä aikana lukuisissa hoveissa ja kirkoissa ympäri maanosaa.

Silti vielä 1400-luvun musiikkityyliä kuvataan useimmin maantieteellisillä määreillä ranskalaisflaamilainen tai alankomainen koulukunta. Näitä koulukuntia/sukupolvia oli laskutavasta riippuen 3-5, joista jokainen omalla tavallaan dominoi aikansa eurooppalaista musiikkielämää. 1001 Classical Recordings -kirjassa näitä koulukuntia edustavat levytykset 5, 6, 7, 9, 11 ja 15. Jokaisella sukupolvella on siis oma edustajansa, toisella sukupolvella kaksi.

Ensimmäisestä sukupolvesta käytetään usein tarkentavaa termiä burgundilainen koulukunta. Tämän uuden musiikillisen keskuksen, Burgundin herttuakunnan, taustat olivat Englannin ja Ranskan välisessä satavuotisessa sodassa (1337-1453), jonka myöhäisvaiheissa (vuodesta 1415 lähtien) Englanti miehitti suurta osaa nykyaikaisesta Ranskasta. Ajan tunnetuin poliittinen ja uskonnollinen henkilö on Jean d’Arc (n. 1412-1431), joka taisteli ranskalaisten itsenäisyyden puolesta.

Väkivallan lisäksi Englannista tuotiin manner-Eurooppaan kuitenkin myös musiikillisia vaikutteita, jotka henkilöityvät parhaiten säveltäjä John Dunstapleen (n. 1390-1453), joka todennäköisesti vietti suurimman osan urastaan Ranskassa Bedfordin herttuan palveluksessa.

Englannin liittolaisena oli sodan lopulla myös Burgundi, Ranskan vasalli joka sijaitsi nykyisen Pohjois-Ranskan, Luxemburgin, Belgian ja Alankomaiden alueilla. Taiteet kukoistivat burgundilaisten herttuoiden hoveissa ja sieltä olivat kotoisin myös 1400-luvun alun merkittävimmät säveltäjät, Dunstaplen oppilas Gilles Binchois (n. 1400-1460) ja Guillaume Dufay (tai Du Fay, n. 1400-1474).

Lue loppuun