Loppusuoralla ollaan! Ennen kuin päästään 10 kaikkein ikonisimpaan videoon, vedän projektia hieman yhteen. Olen luonut YouTubeen soittolistan näistä 100 ikonisimmasta videosta. Järjestys on countdown-tyyliin sijalta 100 sijalle 1, eli ihan heti ei kymmenen kärkeä spoilaa itseltään.
Olen oikeastaan edelleen varsin tyytyväinen videovalintoihini, mutta niiden keskinäiset sijoitukset muuttuisivat aika paljon, jos saisin päättää nyt (ainakin This Is America olisi paljon korkeammalla). Ylläolevalle soittolistalle olen kuitenkin tehnyt yhden muutoksen blogissa esitettyyn listaan verrattuna: sijalla 69 ei olekaan RammsteininPussy vaan Deutschland. Ensin mainitusta on YouTubessa vain epävirallisia huonolaatuisia sensuroituja versioita eli oikeastaan se ei alkujaankaan ollut järkevä valinta. Miten se voisi olla YouTube-ajan ikoninen video, jos sitä ei ole koskaan edes ollut siellä? Deutschland julkaistiin tämän listan aloittamisen jälkeen, mutta on mielestäni Rammsteinin uran paras musiikkivideo. Toki Rammsteinin (ja Die Antwoordin) ottaminen mukaan listalle tuntuu epäilyttävältä bändejä vuoden 2018 jälkeen kohdanneiden kohujen valossa.
Valtaosa listalle päässeistä videoista julkaistiin varsin lyhyen ajan sisällä. Vaikka listan koko aikahaarukka kattoi lopulta vuodet 2006-2021, melkein puolet videoista julkaistiin vuosina 2013-2015.
Ikonisten musiikkivideoiden jakautuminen julkaisuvuoden mukaan.
Parhaiten menestynyt artisti listalla on Lady Gaga neljällä videolla. Myös Justin Bieber ylsi samaan, mikäli lasketaan myös videot joissa hän oli vieraileva artisti. Kolme videota listalle saivat Haloo Helsinki, Kanye West, Taylor Swift ja Jenni Vartiainen. Tässä voisin ehkä kuitenkin haluta tehdä sellaisen korjausliikkeen, että Westin tilalla ansaitsisi olla ennemminkin Beyoncé, joka sai lopulta vain kaksi videota mukaan. Pelkät pääesittäjät mukaan laskien naisoletettujen videoita oli mukana 48 ja miesoletettujen 34. Yhtyeiksi laskettavia esittäjiä oli 18 ja niistäkin vain noin 5 perinteisiä rock-bändejä.
Kameran takana eniten edustetut ohjaajat olivat Melina Matsoukas ja Dave Meyers kolmella videolla kumpikin. Artistit itse olivat ohjaamassa 13 musiikkivideota. Suomalaisedustus jäi kovasta yrittämisestäni huolimatta varsin vaisuksi, 21 videoon. Kotimaisten ja ulkomaisten musiikkivideoiden tuotantoarvot ovat sen verran eri tasoilla, että tasapuolinen vertailu ei oikein ole mahdollista.
Huomaan näitä viiden settejä kirjoittaessani paljon selvemmin kuinka iso osa videoista on oikeasti hyvin lyhyen ajan sisältä. Lähes puolet listan videoista on julkaistu vuosina 2013-2015, mitkä kai omasta mielestäni sitten olivat YouTube-ajan huippuvuodet. Seuraavilla sijoilla (25-21) suurin osa videoista onkin vuodelta 2013.
Kirjoittaessani näistä viidestä videosta mietin lähinnä sitä, mikä pointti listoissa on. Näennäisen ”paremmuusjärjestyksen”, jalustalle nostamisen ja mainitsematta jättämisen sijaan taideteoksista pitäisi kirjoittaa kriittisesti ja analyyttisesti, ei arvottavasti. Mutta kun listauspeliin on lähdetty, niin katkeraan loppuun asti jatketaan.
Ohjaus: Kanye West & Eli Linnetz
Ladattu YouTubeen: 1.7.2016
Näyttökertoja: 33 064 110 (8.7.2018)
Kun sanoin, ettei tälle listalle pääse pelkän some-kohun avulla, niin en suinkaan tarkoittanut sillä että nämä videot eivät saisi olla lainkaan kontroversiaaleja ja ongelmallisia. Eettisiä kysymyksiä herättää esimerkiksi Kanye WestinFamous-musiikkivideo, jossa kuvataan kuuluisuuksien näköisiä silikoninukkeja alasti sängyssä oikean Westin kanssa. Poptähtien lisäksi joukossa ovat mm. George W. Bush, Donald Trump ja Bill Cosby, eli hyvin kanyewestmäisellä provolinjalla liikutaan. Taiteellisena inspiraationa videolle toimi Vincent Desiderion maalaus Sleep. Eettisesti kestävässä ja laillisessa taiteen tekemisessä kenenkään näköisyyttä ei kuitenkaan käytetä ilman lupaa, mutta tässä tapauksessa niin on tehty.
West oli aluksi tarkoituksellisesti hiljaa siitä, ketkä videossa ovat nukkeja ja ketkä eivät, koska osa teoksen pointtia oli kyseenalaistaa sitä missä määrin mediassa esitetyt julkkikset ylipäänsä kuvataan aitoina ihmisinä. Osa teoksen voimasta tulee siitä kuinka epämukavalta sen katselu tuntui silloin kun ei vielä tiennyt ketkä videolla ovat todella niitä ihmisiä joilta he vaikuttavat. Nuket nimittäin näyttävät todella eläviltä, mitä korostetaan liikuttamalla niiden rintakehiä ”hengityksen” tahdissa ja soittamalla nukkumisääniä kuten kuorsausta ja tuhinaa. Video haastaa siis myös katsojan moraalikäsitykset.
Suurin kohu ei kuitenkaan syntynyt videosta vaan kappaleen lyriikoista, joissa West laulaa siitä miten hän ”teki Taylor Swiftistä kuuluisan” (jos et muista: ”Imma let you finish”) ja siitä, onko hänellä vielä joskus mahdollisuus harrastaa seksiä Swiftin kanssa: ”I feel like me and Taylor might still have sex / why? I made that bitch famous”. Kammottavasta sanoituksesta ja kyseenalaisesta toteutuksesta huolimatta Famous on varsin toimiva kommentaari YouTube-ajan kuuluisuuskulttuurista. Eikä tämä biisinä oliskaan millekään listalle päässyt, arvioin tässä pääasiallisesti visuaaleja.
Jonkun Werner Herzogin – tai minun – on tietysti ihan liian helppo hehkuttaa tätä mestariteokseksi koska olemme kulttuurisesti etuoikeutetuimmassa asemassa. Sitten jää esimerkiksi Lena Dunhamin tehtäväksi huomauttaa, että videossa ei ole feministisestä näkökulmasta kauheasti kehuttavaa. Naisoletetut julkkikset on nimittäin kuvattu tässä selvästi paljastavammin, rinnat näkyvästi esillä. Sekin voisi tietenkin olla osa toimivaa statementia, jos sen takana ei olisi pelkkiä julkisuutta mansplainaavia setiä. Stephanie Smith-Strickland on ehkä löytänyt kritiikissään tasapainoisimman näkemyksen videon eri tulkintojen väliltä.
Ajallemme ominaista on myös videon VHS-henkinen retrotyyli. Se sopiikin hyvin muiden Westin ja Eli Linnetzin ohjaamien The Life of Pablo -levyn videoiden sekaan, sillä myös Fade rakentuu samanlaisen kasarihenkisen retroilun pohjalle. Famous on kuitenkin se joukon rupuisin esimerkki ja vaikuttaa jonkun stalkkerin salaa julkkisorgioiden jälkeen kuvaamalta, kuin joltain pienen budjetin found footage -kauhuelokuvalta. Toisaalta video alkaa ja loppuu taivaassa, väreilevästä kuvasta pilvien yläpuolelta, aivan kuin jostain viime vuosituhannen new age -mainosvideosta. Ehkä videon tarkkailija onkin taivaasta laskeutuva julkisuuden suojelusenkeli? Molemmat tulkinnat ovat toki allegorioita, sillä sekä stalkkeri että enkeli ovat tässä (sosiaalisen) median vertauskuvia.
Famous on tämän listan pisin video, 10 minuuttia ja 36 sekuntia. Se on ainoa poikkeus mielivaltaiseen sääntööni, jonka mukaan videoiden tulee kestää alle kymmenen minuuttia. Olen tehnyt tämän linjauksen, koska tarkoituksenani on listata nimenomaan lyhytmuotoisia musiikkivideoita, koska pidän juuri niitä YouTube-ajalle leimallisina. Pitkiä, yleensä monta kappaletta sisältäviä videoita, on tehty MTV:n kulta-ajoista lähtien, eivätkä ne varsinaisesti sovi listan teemaan. Eivät ne edes olisi kunnolla vertailukelpoisia lyhyempien, yhteen popkappaleeseen perustuvien, videoiden kanssa.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa Westin mittakaavaltaan kunnianhimoisin musiikkivideo, Runaway (2010): se on kyllä visuaalisesti upea, mutta se olisi ihan hyvin voitu tehdä vaikka 20 vuotta sitten (siis esteettisestä näkökulmasta, en tarkoita erikoisefektejä). Videon nimikkokappaleesta tehty lyhyempi 4½-minuuttinen promoklippi täyttäisi tietysti listani pituuskriteerit, mutta se ei olisi silloin kokonaisteos.
Myös Famousin varsinainen biisiosuus on lyhyt, alle kolme minuuttia. Sen jälkeen kamera liikkuu karmivassa hiljaisuudessa julkkisten ympärillä kunnes saadaan hyvinkin kauhuelokuvamaiset ”lopputekstit”, joissa kiitetään videolla esiintyvien nukkejen esikuvia siitä että ovat kuuluisia. Sen jälkeen kuullaan lyhyt coda, jossa koko nukkeinstallaatio näytetään ilman VHS-filtteriä. Lopuksi West itse herää nukkejen keskeltä ja kamera tarkastelee pilvien ylle syttynyttä taivaallista valoa.
