Eri genrejen syntyä ja historiaa on aina hauska kartoittaa. Harvemmin kuitenkaan uskallan niistä ihan julkisesti kirjoittaa koska aina löytyy joku joka on perehtynyt asioihin minua paremmin. Rhythmic noise, tuttavallisesti rytminoise, taitaa kuitenkin olla sen verran marginaalinen genre ettei siitä voi koskaan kirjoittaa liikaa. Sinänsä ”rytminen melu” on aika ristiriitainen termi, mutta niin on monen muunkin genren nimi. Se nyt kuitenkin on vakiintunut powernoisen ohella toiseksi tätä genreä kuvaavaksi sanaksi.

Ihan vain selkeyttäkseni itselleni genren historiaa, sen suhdetta muihin genreihin sekä sen sisäistä rakennetta, kirjoitan tähän jonkinlaisen tiivistelmän omasta tietämyksestäni. Olen myös pohtinut paljon termien rhythmic noise ja powernoise mahdollisia eroja, joita koitan tässä myös käsitellä. Kirjoitan powernoisen yhteen, toisin kuin yleisesti on tapana, jotta nämä kaksi termiä erottuisivat selvemmin toisistaan. Kenties jatkoa seuraa joskus muista genreistä, jos siis uskallan. Olen täysin epäuskottavasti unohtanut kaikki lähteeni; Wikipediasta on tietysti osa tiedoista, muualta netistä sitten loput.

Rhythmic noisea luonnehtii ennenkaikkea säröinen konebiitti, joka tulee pääosin 4/4 tahdissa esimerkiksi Roland TR-909 -rumpukoneesta. Musiikki on siis yleensä tanssittavaa, mutta välillä rytmikuviot ovat siihen turhan nopeita tai epäsäännöllisiä. Myös dark ambient -henkisiä tai muuten abstraktimpia kappaleita löytyy usein nopeampien kappaleiden seasta. Monet bändit ovat myös julkaisseet kokonaisia levyllisiäkin rauhallisempaa materiaalia. BPM:ssä on siis paljon vaihtelua hitaasta maalailusta melkein 200:a biittiä minuutissa lähentelevään paahtoon, mutta tunnelma on yleensä samalla tavalla synkkä ja painostava.

Laulettuja rhythmic noise -kappaleita on erittäin vähän ja silloin kun ihmisääntä kuullaan, se on yleensä puhetta, todennäköisesti jostain obskuurista tieteis- tai kauhuleffasta samplattuna. Joskus kuullaan myös voimakkaasti särötettyä huutopuhetta. Nimestään huolimatta genren yhteys varsinaiseen noise-musiikkiin on siis vähäisempi: painavampi sana on todellakin se rytmi. Toki noisen ja rhythmic noisen välillä on yhteyksiäkin; esimerkiksi j-noisen legendan Merzbow’n tuotannosta osa on hyvinkin rytmistä. Lähigenrejä ovat ennemminkin drum ’n’ bass, IDM, hardcore techno ja breakcore.

Rhythmic noise genrenä syntyi oikeastaan 1990-luvun puolivälin tienoilla Saksassa, mutta sillä on juurensa 1980-luvun (post-)industrialissa. Keskeinen esikuva genrelle on espanjalainen Esplendor Geométrico, joka on tehnyt säröistä ja rytmistä industrialia jo 80-luvun alusta alkaen. Myös esimerkiksi Art of Noisen kokeellisimmassa materiaalissa on huomattavissa selkeästi samoja elementtejä kuin rytminoisessa. Jotkut maininitsevat Mark Stewartin As the Veneer of Democracy Starts to Fade (1985) -albumin yhtenä merkittävän lähdeteoksena, mutta itse en kyllä ymmärrä tätä yhteyttä. EBM-pioneereistä Absolute Body Control ja Klinik tutun belgialaisen Dirk Ivensin Dive-sivuprojekti myös liikkui rytminoisen ja EBM:n rajoilla 90-luvun alussa. Sittemmin Ivens on keskittynyt tähän genreen enemmän Sonar-projektinsa kanssa.

Aluksi rytminoise ei ollutkaan electro-industrialista ja EBM:stä olennaisesti erottuva suuntaus. Esimerkiksi 1990-luvun alussa :wumpscut:in varhaistuotannon säröisyys oli hyvin läheistä sukua saman aikakauden Aschen tai P·A·L:in kanssa. EBM- ja rytminoisebändit esiintyivät myös täysin sekaisin samoilla kokoelmilla ja levy-yhtiöillä. Näistä tärkeimmät olivat alusta lähtien, ja edelleen, vuonna 1994 Saksassa perustetut Ant-Zen ja Hands Productions. Jälkimmäinen on genren pioneereihin lukeutuvan Winterkälten Udo Wiessmannin perustama yhtiö, joka pyörittää myös omaa Forms of Hands -festivaaliaan.

1990-luvun puolivälissä genre alkoi toden teolla erottautua muusta EBM:stä ja industrialista kun levytysuransa aloittivat edellä mainittujen yhtyeiden lisäksi mm. Synapscape ja Imminent Starvation. Monimuotoisemman alun jälkeen nämä yhtiöt alkoivat pian erikoistua enemmän tähän yhteen genreen, joskin 2000-luvulle tultaessa alkoivat julkaista enemmän myös lähigenrejä. Muita merkittäviä eurooppalaisia levy-yhtiöitä ovat olleet mm. Pflichtkauf, Ad Noiseam ja Ant-Zenin tytärmerkki Hymen.

Pohjois-Amerikkaan musiikki rantautui muutamaa vuotta myöhemmin ja paikallisessa skenessä alkoi 90-luvun lopulla vaikuttaa erityisen vahvasti yhdysvaltalainen Converter sekä kanadalaiset Orphx, Iszoloscope ja Antigen Shift. Samoihin aikoihin alkoi ilmaantua myös rytminoisea muihin genreihin aiempaa rohkeammin yhdisteleviä bändejä ympäri Eurooppaa. Feindflug alkoi yhdistellä EBM:ää ja miltaristista estetiikkaa instrumentaaliin rytminoiseen ja belgialainen This Morn’ Omina löysi oman tribaali-industrialin, goa trancen ja rytminoisen sekoituksena syntyneen soundinsa. Erityisen yleinen rytminoiseen sekoittuva genre on breakcore ja tuolle tyylille ominaisia break beateja käyttääkin esimerkiksi ruotsalainen Tarmvred, joka hyödyntää musiikissaan rohkeasti myös chiptune-soundeja.

Samoihin aikoihin myös termi powernoise ilmestyi käyttöön rhythmic noisen synonyyminä, ja näiden kahden termin eroa onkin vaikea määrittää. Powernoise-termi on alunperin kotoisin Noisexin vuoden 1997 kappaleesta United (Power Noise Movement) ja minulle on syntynyt sellainen käsitys, että rhythmic noise olisi enemmän eurooppalainen nimitys. Noisex oli ensimmäinen Yhdysvalloissa julkaistu bändi Saksan skenestä ja ilmeisesti power noise onkin enemmän lanseerattu amerikkalaisille markkinoille – sitä käytetään hieman enemmän Yhdysvalloissa ja amerikkalaisista artisteista; näitä ovat esimerkiksi W.A.S.T.E., Alter der Ruine ja Caustic. Pohjois-Amerikan merkittävin levy-yhtiö on luultavasti vuonna 2003 perustettu Hive Records, jolle ovat levyttäneet mm. Pneumatic Detach, Manufactura ja ESA.

Nykyään alkaa kuitenkin tuntua, että on luontevaa käyttää näitä kahta termiä hieman erilaisesta musiikista. Itse miellän rytminoisen viittaavan enemmän musiikkiin joka nousee industrialin kokeellisesta ja painostavasta perinnöstä ja on lähinnä ottanut vaikutteita dark ambientista, IDM:stä ja breakcoresta. Se on siis yleisesti ottaen vaikeammin tanssittavaa.

Powernoise taas sopisi mielestäni kuvaamaan paremmin erityisen tanssittavaa, tasarytmistä ja monotonista säröisen rytmimusiikin haaraa jolla on enemmän yhteyksiä hardcoreen, EBM:ään ja aggrotechiin. Tämä teknovaikutteisempi amerikkalainen suuntaus on toiminut myös takaisin Saksan suuntaan: menestyksekkäimpiä esimerkkejä ovat mm. xotox, FabrikC ja Soman. Toisaalta yhä useampi aggrotech-bändi yhdistelee instrumentaalimusiikkiinsa hardcore technon ja rytminoisen elementtejä; tällaisesta musiikista ilmeisesti käytetään hieman keskimääräistä useammin nimeä powernoise.

Suomeen rytminoise saapui helsinkiläisen Radium-klubin myötä 2000-luvun alussa. Klubi toi useita genren keskeisimpiä bändejä Helsinkiin kunnes lopetti toimintansa, tai meni tauolle, vuonna 2007. Klubilla oli myös omaa tarjontaa gootti- ja industrialmusiikkiin erikoistuneessa Radio Ubikissa vuosina 2005-2006. Sittemmin genre, varsinkin kasvavien aggrotech- ja hardcore-vaikutteiden myötä, on muuttunut osaksi EBM-klubien musiikkitarjontaa. Live-esiintymisiä alan bändeiltä ei kuitenkaan ole Radiumin jälkeen pahemmin nähty Suomessa. Keski-Euroopassa skene kuitenkin voi erinomaisesti lukuisten bändien, levy-yhtiöiden ja alaan erikoistuneiden festivaalien muodossa.

Osaan edellä mainituista esimerkkibändeistä pääsee perehtymään tarkoitusta varten tekemälläni Spotify-soittolistalla, vaikka näin marginaalisen genren tarjonta onkin siellä onnettoman rajoittunut. Koska pari hyvinkin keskeistä bändiä puuttuu kokonaan Spotifystä, lopuksi vielä pilkahdus Winterkälten livemeiningeistä ja yksi keskeisimmistä rytminoisebiiseistä, P·A·L:in Das Gelöbnis, vuodelta 1995.