Spotify (Titles)
Spotify (Chariots of Fire)
YouTube (elokuvan alkutekstit)
Pidin Vangeliksesta ensimmäisen esitelmäni jo joskus lukiossa. En tiedä oliko kyseessä silloinkaan mikään varsinainen suosikkiartisti, mutta tästä kreikkalaisesta synavelhosta on jostain syystä aina ollut helppo kirjoittaa ja puhua. Miehellä on selvästikin ollut inspiroiva ura, jota en tosin ole 2000-luvulla enää ollenkaan seurannut.
Tämän bloggauksen punainen lanka on oikeastaan siinä, että Blade Runner on ihan yliarvostettu. Hyvä elokuva se toki on, mutta kyseinen score ei mielestäni edusta Vangelista parhaimmillaan, ei edes hänen elokuvasävellyksiään. BR on yleensä se yksi elokuva/levy jota Vangelikselta suositellaan, mutta minä en ole sitä koskaan ymmärtänyt. Kapinoin tätä konsensusta vastaan hieman omituisella tavalla, eli valitsemalla vieläkin kaupallisemman soundtrackin ja Vangeliksen melodisimman sävellyksen.
Tulivaunut (1981) toi Vangelikselle Oscarin, joka oli toinen parhaan alkuperäismusiikin Oscar pääosin elektroniselle scorelle (Midnight Express oli ensimmäinen kolme vuotta aiemmin). Elokuvan pääteema nousi myös singlelistojen kärkisijoille. Vangelis oli rohkea veto historiallisen elokuvan säveltäjäksi. Siihen asti kun elektroninen musiikki oli ollut aikalailla scifin yksityisomaisuutta. Se että tämä elokuva sai vielä Oscarin parhaasta musiikista, oli eräänlainen elektronisen elokuvamusiikin siirtymäriitti: tämä on ihan hyväksyttävää musiikkia ilmaisemaan muutakin kuin pelottavia tulevaisuudenvisioita.
Chariots of Fire -albumi on yksi historian menestyneimmistä elektronisista soundtrackeista minkä lisäksi se myös mielestäni tiivistää Vangeliksen pitkän ja monipuolisen uran kaikkein parhaiten. Siinä on vielä samoja haasteellisia proge-sävyjä jotka luonnehtivat hänen 1970-luvun tuotantoaan, mutta myös niitä melodisempia new age -vivahteita, jotka ovat olleet tyypillisiä varsinkin hänen 1990-luvun tuotannolle. Itse kolmiminuuttisessa pääteemassa ei tosin ole hirveästi niitä kokeilevampia puolia.
1970-lukulaista on myös se, että soundtrack-albumilla kakkospuolen täyttäää kokonaan yksi Chariots of Fire -niminen kappale – yleensä ”Chariots of Fire” -nimellä kulkeva teemabiisi on levyn alussa nimellä Titles. Tämä nimikkokappale on oikeasti sarja erinäisiä irtonaisia kappaleita, jotka kuitenkin vaihtuvat saumattomasti ja sisältävät sen verran samoja teemoja että tuntee todella kuuntelevansa elokuvamusiikiksi sävellettyä teosta. Elokuvan pääteema toistuu näiden 20 minuutin aikana useampaan otteeseen minimalistisemmin pianolla soitettuna.
Tämä pitkä ja polveileva, pääteemaan varsinkin alussa ja lopussa nojaava teos toimiikin paremmin kuin se lyhyt versio, jossa korostuu kappaleen melodian kliseisyys. Ensimmäiset assosiaatiot eivät enää edes liity alkuperäiseen elokuvaan vaan kaikkiin niihin loputtomiin parodioihin joissa ihmiset juoksevat hidastettuna kun Chariots of Fire soi taustalla. Yli 20 minuutin mitassa pääsevät oikeuksiinsa niin pääteeman kaunis melodia kuin pitkät kokeellisemmat maalailutkin.
1960-luvun suosituimmasta kreikkalaisesta rock-bändistä, Formynxistä, Ranskaan ja progebändi Aphrodite’s Childiin siirtynyt Vangelis meinasi liittyä myös Yesiin kun Rick Wakeman sai tarpeekseensa yhtyeestä, mutta päätyi kuitenkin lopulta korkean profiilin elokuvasäveltäjäksi ja sooloartistiksi. Ensimmäisen varsinainen studiolevy, jos soundtrackeja ei lasketa, oli Earth (1973), jota seurasi merkittävä varhaisteos Heaven and Hell (1975) kun säveltäjä oli jatkanut siirtolaisuuttaan Lontooseen. Tällä teemalevyllä käytettiin syntetisaattoreita ja elektronisia efektejä luomaan vuoron perään kuvia taivaallisesta harmoniasta ja helvetin tuskista. Samalla tiivistyivät jo Vangeliksen musiikin tulevat, osin ristiriitaisetkin juonteet: atonaalinen kokeilu ja melodinen kuulijan hyväily.
1970-luvun klassikkolevyjen Albedo 0.39 (1976) ja Spiral (1977) jälkeen Vangelis jatkoi vielä epämusikaalisimpia kokeilujaan kokonaisessa albumimitassa levyillä Beaubourg (1978) ja Invisible Connections (1985), mutta huonolla menestyksellä. Hänen soundtrackinsa, Chariots of Firesta ja Blade Runnerista Conquest of Paradiseen (1992), toivat suurimman tunnustuksen, mutta hän julkaisi myös paljon new age -musiikkiin vaikuttaneita studioalbumeita pitkin 1980-lukua. Ne kuitenkin olivat vielä hyviä levyjä, toisin kuin esimerkiksi vuoden 1997 liplattelulevy Oceanic. Vuosien saatossa Vangeliksesta mutoutui varmasti monen elokuva- ja new age -säveltäjän (ja Tuomas Holopaisen) esikuva.
Chariots of Fire viittaa sekä Vangeliksen menneisyyteen että ennakoi tulevaa tavalla johon Blade Runner ei pysty. Paitsi että Tulivaunut oli elokuva jota kukaan ei juurikaan muista muusta kuin sen musiikista, ja oli Vangeliksen suurin valtavirtamenestys, se on myös mielestäni edustavin levytys hänen koko urallaan. Ainakin jos jättää ne atonaaliset kokeilut sikseen.
Lue lisää: Prendergast (2000): s. 312-313.
Kuuntele myös: Blade Runner on kaikesta huolimatta ollut luultavasti eniten elektronisen musiikin kehittymiseen vaikuttanut elokuva, toki vain jos Kellopeliappelsiini (1972) jätetään pois laskuista. Tämän elokuvan vaikutus tosin saattaa olla elokuvamusiikin sijaan suurempi samplauksen kautta. Musiikkiakin useammin samplauksen kohteeksi on päätynyt elokuvan dialogi. Unohtumattomimpana tietysti Rutger Hauerin ”tears in rain” -monologi elokuvan lopulla, ja siitä nimenomaan lause ”time to die”.
Erityisen suosittuja samplelähteitä elokuvan musiikki ja dialogi ovat olleet EBM:ssä (esim. Covenant, lähes tunnistamattomana kohdassa 2:49) ja drum and bassissa (esim. Dillinja, T. Power ja London Elektricity). Trip hopin piirissä sitä ovat samplanneet ainakin Tricky (Aftermath, kohdassa 3:22) ja UNKLE (UNKLE Main Title Theme, kohdassa 2:28). Suurin leffaa samplaava hitti taitaa kuitenkin olla Sigue Sigue Sputnikin Love Missile F1-11, josta tosin on ihan liian monta eri versiota joista jokaisessa taidetaan käyttää hieman eri sampleja. Blade Runneria kuullaan ainakin tässä albumiversiossa, joka lainailee myös sitä Kellopeliappelsiinia.
