Avainsana-arkisto: motetit

1001 klassista levytystä: Tomás Luis de Victoria

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

18. klassinen levytysVictoria Voices & Viols, Andrew Hope: Motets; leyvyn kansikuva

Tomás Luis de Victoria:
O magnum mysterium (1572)

Victoria Voices and Viols
Andrew Hope, johtaja

Motets (2003)
Gaudeamus CD GAU 338 (Presto CD)

Kuuntele/osta:
The Sixteenin levytys (+ nuottikuva)
Presto Classical

Uskonpuhdistuksen pyörteissä Espanja oli yksi katolisuuden järkähtämättömistä linnakkeista ja synnytti mm. inkvisition ja jesuiittaliikkeen reaktioina protestanttiseen liikehdintään. Myös musiikissa yhteys Roomaan oli erityisen vahva, ja siellä Tomás Luis de Victoria (1548-1611) vaikutti kaksi vuosikymmentä, minkä aikana hän todennäköisesti opiskeli Palestrinan johdolla. Ainakin Victorian tyyli on selvästi johdettu häneltä.

Moralesin jälkeisen sukupolven tärkein espanjalaissäveltäjä Victoria sävelsi ainoastaan hengellistä musiikkia: tunnetuin näistä on neliääninen motetti O magnum mysterium, joka sävellettiin Kristuksen ympärileikkauksen juhlaa (1. tammikuuta) varten. Renessanssin yleisen käytännön mukaisesti Victoria sävelsi motettinsa pohjalta myös messun. Teoksen teksti on vanha gregoriaaninen joulunajan responsorio, jonka teksti (”oi suuri salaisuus”’) pohjautuu Luukaksen testamentin kertomukseen Kristus-lapsesta seimessä. Kyseessä on yksi renessanssin suosituimmista teksteistä, johon oman sävellyksensä tekivät myös mm. Palestrina, Gombert, Gabrieli ja Byrd.

Jälleen kerran totean, että myöhäisrenessanssin motetit eivät lukeudu suosikkiteoksiini, Spem in aliumin muodostaessa lähinnä poikkeuksen. Palestrinan polyfoniaa selkeyttävästä vaikutuksesta huolimatta O magnum mysterium kuulostaa minusta sekavalta ja homogeeniseltä. Tasaiselta äänimatolta, josta on vaikea löytää kiinnostavia yksityiskohtia. Partituurin lukeminen musiikkia kuunnellessa auttaa tälläkin kertaa huomattavasti, niin että teoksen rakenne ja lauluäänien päällekkäisyys ei tunnu pelkältä kaaokselta.

Vaikka teos onkin selvästi teknisesti hyvin rakennettu, se ei liikuta minua tavoilla, joilla polyfoninen kuoromusiikki parhaimmillaan tekee. Sen sijaan motetin pohjalta tehty messu (Westminsterin katedraalin kuoron esittämänä) miellyttää minua paljon enemmän, kuten yleensä: teoksen suurimuotoisuus tekee siitä jotenkin juhlavamman ja eloisamman, ja tekstin tuttuus tekee eri äänien erottamisesta helpompaa. Äänikuvaa selkeyttää myös soitinsäestyksen puute.

Victoria Voices and Violsin levytystä Victorian moteteista ei näytä löytyvän mistään streaming-palvelusta, ja CD:näkin sen voi ostaa ainoastaan ”Presto CD:nä”. Nämä ovat levyjä, joiden lisäkappaleiden polttamiseen CD-R:ille levykauppa Presto Classsicalilla on virallinen lisenssi. Äänenlaadussa tätä ”puolivirallisuutta” ei huomaa, koska lähteenä ovat tehdastasoiset DDP-tiedostot. Levyn etiketin ja tekstiliitteen painojälki on sen sijaan ruman ja halvan näköinen. Harmi ettei näitä levyjä voi vain ostaa FLAC-tiedostona, koska fyysinen pakkaus tuo niin vähän lisäarvoa. Vaikka tämä on ilmeisesti ainoa laillinen tapa saada tämä levytys kuultavakseen, levyn omistamisesta tulee yhtä likainen olo kuin Mustamäen torin Best of Metallica -tuotteista.

Koska tämä levytys on niin harvinainen, olen valinnut YouTube-linkiksi The Sixteenin version, koska siinä tulevat nuotit mukana.

1001 klassista levytystä: Thomas Tallis

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Thomas Tallis (n. 1505-1585) on varhaisin säveltäjä, jolta löytyy enemmän kuin yksi teos 1001 Classical Recordings -kirjasta. En nyt tiedä mikä juuri hänestä tekee niin erityisen. Ainakin hän teki aktiiviuransa Englannissa sen suurimpien uskonnollisten ja samalla myös musiikillisten mullistusten keskellä.

Henrik VIII (vallassa 1509-1547) erotti Englannin paavin vallasta, mutta maa pysyi silti käytännössä katolisena. Edvard VI:n kaudella (1547-1553) Englannista tehtiin käytännönkin tasolla protestanttinen maa, eikä silloin saanut edes säveltää latinankielisiä tekstejä. Kirkkomusiikki piti laulaa englanniksi: messujen, vespereiden ja motettien tilalle tulivat servicet ja anthemit. Maria I (1553-1558) teki Englannista jälleen katolisen, ja jonkinlainen vakaus löytyi Elisabet I:n kaudella (1558-1603), jolloin katolisuutta ja protestanttisuutta yhdistelevä kompromissi, nykyaikainen anglikaanisuus syntyi.

Samalla päädyttiin musiikissakin monimuotoiseen kompromissiin: vaikka kirkonmenot tuli pitää joitakin paikallisia poikkeuksia lukuunottamatta englanniksi, myös latinankielistä hengellistä musiikkia, messujakin, sai edelleen säveltää. Ainakin jos oli Thomas Tallis tai hänen oppilaansa William Byrd, jotka nauttivat Elisabetin henkilökohtaisesta suojeluksesta: kuningatar jopa myönsi heille yksinoikeuden nuottien painamiseen Englannissa.

Tallis: Lamentations of Jeremiah; levynkansi 14. klassinen levytys

Thomas Tallis:
Lamentations of Jeremiah (1565)

The Hilliard Ensemble
Paul Hillier, johtaja

Lamentations of Jeremiah (1986)
ECM 833 308-2

Kuuntele/osta:
Spotify
Presto Classical

Lamentations of Jeremiah on yksi englantilaisen renessanssin ahkerimmin sävelletyistä teksteistä. Se perustuu Raamatun Valitusvirsiin, joita yleisesti pidetään profeetta Jeremiaan kirjoittamina. Kirjaa käytetään länsimaisen kirkon liturgiassa erityisesti kiirastorstain tenebrae-palveluksessa.

Tekstiä sävellettiin aikaisemmin jo manner-Euroopassa, mutta 1500-luvun puolivälissä siitä tuli erityisen suosittu Englannissa. Tätä on selitetty mm. sillä, että Valitusvirsien teksti Jerusalemin tuhosta saattoi olla metafora katolilaisuuden hävittämiselle Englannista. Lamentations oli muodissa nimenomaan Elisabet I:n kauden alussa 1560-luvulla.

Kuuluisimmat sävellykset tekstiin ovat Tallisin kaksi versiota, joissa on eri musiikin lisäksi myös hyvin erilaiset tekstit: kyse on tenebrae-palveluksen ensimmäisestä ja toisesta saarnasta.

Tallis: Spem in alium; levynkansi17. klassinen levytys

Thomas Tallis:
Spem in alium (1569)

Winchester Cathedral Choir
David Hill, johtaja

Spem in alium (1989)
Hyperion CDA 66400

Kuuntele/osta:
YouTube (vaihtoehtoinen levytys)
Hyperion Records

Pelkistetyn ja helposti ymmärrettävän polyfonian (esim. Palestrina) ohella 1500-luvun lopulla sävellettiin myös ennenkuulumattoman monimutkaista moniäänisyyttä hyödyntäviä teoksia. Tähän mennessä projektissa on tainnut tulla vastaan korkeintaan 8-äänistä musiikkia, mutta moniäänisyys venyi lopulta peräti 40-äänisiin sävellyksiin, joista tunnetuin on Thomas Tallisin motetti Spem in alium. Teoksen teksti on mukailtu Raamatusta, Juditin kirjasta. 2010-luvun ihminen on todennäköisimmin törmännyt teokseen Fifty Shades of Greyn sivuilla.

Spem in alium ei ole ainoa 40-ääninen teos, sillä sen inspiraationa oli Alessando Striggion motetti Ecce beatam lucem, tai mahdollisesti saman säveltäjän messu Missa sopra Ecco sì beato giorno, joka on moniäänisin tunnettu renssanssisävellys (Agnus Dei -osassa on 60 ääntä). Nämä teokset on sävelletty 1567-1568, eli hieman ennen Tallisia.

Mielenkiinnosta latasin Spem in aliumin kuoropartituurin IMSLP:stä, mutta sitä on ihan mahdotonta seurata: kaikki äänet eivät edes mahdu kerralla näytölle niin että nuoteista saisi selvää. Siitä huolimatta teos ei ole sieltä vaikeaselkoisimmasta päästä, vaan on yllättävän helppoa kuunneltavaa.

Tarkasti ottaen kyseessä on 8×5-ääninen teos: itsenäisiä ääniä 40, mutta ne on jaettu kahdeksaan viiden laulajan ryhmään, niin että jokaisessa ryhmässä on yksi laulaja kustakin äänialasta (sopraano, altto, tenori, baritoni, basso). Aikalaisesityksissä lauluryhmät oli todennäköisesti sijoitettu eri puolille kirkkoa.

Ensivaikutelmani teokseen liittyy sen dynamiikkaan, joka on poikkeuksellisen suurta jopa klassisen musiikin mittapuulla. Ymmärtäähän sen, kun teoksen alussa äänessä on 2 laulajaa, lopussa 40. En ole pystynyt kuuntelemaan tätä kertaakaan ilman että olen välillä joutunut nostamaan tai laskemaan volyymiä.

Koska Tallisin ura tuli käsiteltyä yllä, keskityn tässä saman teoksen eri levytysten vertailuun. 1001 Classical Recordings -kirjassa Spem in aliumilla ei ole omaa ”Other Recommended Recordings” -laatikkoaan, mutta vaihtoehtoinen levytys (Tallis Scholars) löytyy epäintuitiivisesti Lamentations of Jeremiah’n yhteydestä. Lisäksi kokoelmiini on tämän projektin ulkopuolella päätynyt teoksesta myös Huelgas Ensemblen ja Oxford Cameratan levytykset, sekä Kronos Quartetin instrumentaalisovitus jousille.

Ymmärrän miksi kirjaan on valittu juuri Winchesterin katedraalin kuoron levytys, sillä se on näistä kaikkein kirkkain ja korostaa dynamiikkaa eniten. Tallis Scholarsin levytyksen soundi ei ole yhtä eriytynyt, vaan lauluäänet sulautuvat enemmän yhdeksi massaksi, ja muistuttaa paikoitellen jopa György Ligetin nykysävellysten kenttämäisyyttä. Siis soundillisesti, ei sävellyksellisesti: Ligetin ”mikropolyfonia” on kuitenkin hyvin erilaista kuin renessanssipolyfonia.

Tallis Scholarsin levytys myös hieman Wichester Cathedral Choiria hidastempoisempi: suurin osa levytyksistä kestää noin 10 minuuttia, tämä 11. Oxford Cameratan levytys on pisin, hieman yli 12 minuuttia. Ehkä se johtuu temposta, tai jostain muusta syystä (julkaisija on halpisyhtiö Naxos, joka kyllä osaa tehdä myös upeita vanhan musiikin levytyksiä), mutta tämä on kuulemistani levytyksistä lattein. Äänekkäimpiin kohtiin ei vaan tule samanlaista kylmiä väreitä aiheuttavaa voimaa kuin paremmissa levytyksissä. Ehkä tämä on liian kompressoitu tai jotain – voin hyvin kuvitella että tämä teoksen äänittäminen, miksaaminen ja masterointi ovat erittäin haasteellisia tehtäviä. Huelgas Ensemble on sitten jostain sieltä väliltä: teknisesti toimiva levytys, joka ei kuitenkaan säväytä yhtä paljon kuin jotkut. Varsinkin loppuhuipennuksesta puuttuu potkua.

Nykymusiikkiin erikoistuneen Kronos-kvartetin sovitus on mielenkiintoinen erikoisuus. Jännittävällä tavalla neljällä jousisoittimella on luotu samankaltaista suuruuden tuntua kuin kuoroversioissakin, vaikka eihän tämä nyt aivan samaan mahtipontisuuteen ylläkään. Jousikvartetin äänenvärin ansiosta tunnelma on ennemminkin melankolinen kuin juhlava.

YouTubesta löytyy ainakin Tallis Scholarsin versio (linkki yllä), mutta jos haluaa ottaa kaiken hyödyn YouTuben teknologiasta, niin kannattaa tsekata 4K:na tallennettu 360 asteen taltiointi Breda Sacramentskoorin esityksestä, jossa on aivan erilainen tilan tuntu kuin näissä muissa.

1001 klassista levytystä: Cristóbal de Morales

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Morales en Toledo; levynkansi12. klassinen levytys

Cristóbal de Morales:
Motetit (1545-1547)

Ensemble Plus Ultra
Michael Noone, johtaja

Morales en Toledo  (2005)
Glossa GCD 922001

Kuuntele/osta
Asperges me (YouTube)
Presto Classical

Espanja tuntuu olleen aina vähän matalamman profiilin eurooppalainen musiikin suurvalta. Ei sentään mikään takapajula, sillä onhan siellä on sävelletty merkittäviä teoksia 1200-luvun Cantigas de Santa Maria -koodeksista 1900-luvun kansallisromantiikkaan. Englannissa, Alankomaissa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa on kaikissa kuitenkin ymmärtääkseni tehty suurempia musiikillisia innovaatioita kuin Espanjassa tai Portugalissa – sillä poikkeuksella, että suuri osa klassisesta kitararepertuaarista on kotoisin Iberian niemimaalta.

Tämä ei silti tarkoita sitä, että espanjalainen taidemusiikki olisi huonompaa. Kyse on vain muita maita enemmän tainnut olla siitä, että uusien muotojen kehittämisen sijaan viilataan vallitsevia muotoja. Ja koska Espanja oli renessanssin ja barokin aikaan ennen kaikkea johtava siirtomaavalta, he myös veivät klassisen musiikin Euroopan ulkopuolelle – eli olivat ensimmäisiä kulttuuri-imperialisteja.

Espanjalainen 1500-luvun musiikki otti vaikutteita etenkin alankomaalaisesta tyylistä, koska maiden välillä oli myös kuninkaallisia perhesiteitä. Kuuluisin tämän alankomaalaistyylisen espanjalaisen polyfonian säveltäjä oli Cristóbal de Morales (n. 1500-1553), jonka esikuvia olivat etenkin Josquin ja Gombert.

1001 Classical Recordings -kirja ei ole aina kauhean informatiivinen siitä, mitä teoksia se varsinaisesti suosittelee. YouTubessa, Spotifyssa – tai Moralesin tapauksessa Presto Classicalista ostamassani FLAC-paketissa – ei lue mitään genretietoja, joten en tiennyt mitkä Morales en Toledo -levyn kappaleista ovat niitä motetteja. Ongelma ei koske pelkästään tätä levyä. Läheskään aina lukijalle ei ole itsestäänselvää, mitä itseasiassa olisi tarkoitus kuunnella. Esimerkiksi Busnoisn’n motetteja suositellaan levyltä, jonka nimi on Missa L’hommé arme, joka sisältää myös messun ja muita sävellyksiä. Kansilehtisetkään eivät aina auta tässä asiassa, Morales-tiedostojen mukana ei tullut edes niitä.

All Music Guide onneksi kertoo, että kaikki tämän levyn teoksista ovat motetteja, mutta itse kirja ei kerro tätä eksplisiittisesti. Siinä ei esimerkiksi vaivauduta kertomaan näiden motettien nimiä. Tässä tapauksessa ratkaisu toimii, koska levyllä ei ole muita sävellyksiä. Minä tietysti pidän tällaisesta ylimääräisestä salapoliisityöstä ja selvitän levytysten taustat joka tapauksessa.

Niihin taustoihin perehtyessäni olen alkanut suhtautua skeptisesti tämän kirjan pakkomieteelle moteteista. Ne tuntuvat olevan yliedustettuna renessanssilevytyksissä: vuosina 1450-1550 sävellettyjä teoksia on kirjassa mukana 8, joista puolet ovat ”motetteja” (eivät siis yksittäisiä motetteja vaan epämääräisiä motettien joukkoja). Tämä oli eittämättä motetin kulta-aikaa, mutta silti painotus tuntuu väärältä: messuja on vai 2/8, vaikka monet asiantuntijat (ja minä) pitävät sitä aikakauden tärkeimpänä genrenä.

Ainakin nautin motettien kuuntelemisesta selvästi vähemmän kuin muiden teosten. Tähän vaikuttaa varmaan ainakin se, että aikana jolloin lauletuista sanoista ei useinkaan saa selvää, messuissa on kuitenkin aina liturgisesti vakioitu teksti jonka tunnen hyvin. Mutta kyllä siinä musiikissakin on jotain. Esimerkiksi sekä Moralesilla että Gombertilla on teoksia, joista pidän valtavasti, mutta yksikään motetti ei lukeudu niihin. Morales-suosikkini on Officium Defunctorum Jordi Savallin johtaman La Capella Reial de Catalunyan esittämänä.

1001 klassista levytystä: Alankomaiset koulukunnat

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

Kun keskiaika saatiin hoidettua pois alta, on aika siirtyä renessanssimusiikin pariin. On tietenkin täysin tulkinnanvaraista, mihin keskiajan ja renessanssin rajaviiva asetetaan. Renessanssi ei ollut kuitenkaan nimensä mukainen tyhjyydestä noussut uudelleensyntymä (re + naissance = uusi- + syntymä), vaan osa samaa kulttuurista jatkumoa kuin keskiaika.

Nykytutkimuksen vallitseva käsitys on kuitenkin se, että vuosien 1400-1600 (tai 1450-1600) musiikki eroaa siinä määrin vanhemmasta (keskiaika) ja uudemmasta (barokki), että se on luontevaa määritellä omaksi aikakaudekseen. Toki edelleen on myös teoreetikkoja, joiden mielestä keskiajan ja barokin välissä ei ollut mitään merkittävää erillistä tyylikautta, tai niitä joiden mielestä jo 1300-luvun ars nova oli renessanssimusiikkia.

Keskiaikaa luonnehtivat melko selkeästi maantieteellisesti rajatut alueelliset tyylit, mutta renessanssi oli kansainvälisen eurooppalaisen sävellystyylin aikaa. Vanhojen ranskalaisten, saksalaisten ja italialaisten musiikin keskusten lisäksi innovaatioita syntyi niin Englannissa kuin nykyisten Benelux-maidenkin alueella. Säveltäjät matkustivat paljon ja toimivat elämänsä aikana lukuisissa hoveissa ja kirkoissa ympäri maanosaa.

Silti vielä 1400-luvun musiikkityyliä kuvataan useimmin maantieteellisillä määreillä ranskalaisflaamilainen tai alankomainen koulukunta. Näitä koulukuntia/sukupolvia oli laskutavasta riippuen 3-5, joista jokainen omalla tavallaan dominoi aikansa eurooppalaista musiikkielämää. 1001 Classical Recordings -kirjassa näitä koulukuntia edustavat levytykset 5, 6, 7, 9, 11 ja 15. Jokaisella sukupolvella on siis oma edustajansa, toisella sukupolvella kaksi.

Ensimmäisestä sukupolvesta käytetään usein tarkentavaa termiä burgundilainen koulukunta. Tämän uuden musiikillisen keskuksen, Burgundin herttuakunnan, taustat olivat Englannin ja Ranskan välisessä satavuotisessa sodassa (1337-1453), jonka myöhäisvaiheissa (vuodesta 1415 lähtien) Englanti miehitti suurta osaa nykyaikaisesta Ranskasta. Ajan tunnetuin poliittinen ja uskonnollinen henkilö on Jean d’Arc (n. 1412-1431), joka taisteli ranskalaisten itsenäisyyden puolesta.

Väkivallan lisäksi Englannista tuotiin manner-Eurooppaan kuitenkin myös musiikillisia vaikutteita, jotka henkilöityvät parhaiten säveltäjä John Dunstapleen (n. 1390-1453), joka todennäköisesti vietti suurimman osan urastaan Ranskassa Bedfordin herttuan palveluksessa.

Englannin liittolaisena oli sodan lopulla myös Burgundi, Ranskan vasalli joka sijaitsi nykyisen Pohjois-Ranskan, Luxemburgin, Belgian ja Alankomaiden alueilla. Taiteet kukoistivat burgundilaisten herttuoiden hoveissa ja sieltä olivat kotoisin myös 1400-luvun alun merkittävimmät säveltäjät, Dunstaplen oppilas Gilles Binchois (n. 1400-1460) ja Guillaume Dufay (tai Du Fay, n. 1400-1474).

Lue loppuun →

11 keskiaikalevytystä jotka sinun pitää kuulla ennen kuolemaasi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die -kuunteluprojektissa on aika pistää keskiaika pussiin ja viimeistellä tämä blogin puolelle kirjoittamani neliosainen johdantosarja. Tämän jälkeen projekti siirtyy pääasiallisesti lyhytsanaisemmassa muodossa Facebookiin. Olen toki käsitellyt projektia tähänkin mennessä siellä, ja tästä listasta löytyy linkkejä asiaankuuluviin statuspäivityksiin.

Kuten olen jo varmaan useaan otteeseen todennut, keskiaika on todella huonosti edustettuna 1001 Classical Recordings -kirjassa (4 levytystä); renessanssista (vuodesta 1400) lähtien levytyksiä on jo varsin kattavasti, eikä kokonaisvaltainen musiikin historiaan perehtyminen edellytä enää niin suurta määrää listan ulkopuolisten levyjen kuuntelua.

Tarjoankin tässä oman vaihtoehtoisen, laajemman diskografiani keskiajan musiikista, jota minun piti kuulla ennen kuolemaani. Lista perustuu suurelta osin Classical Netin medieval repertoire -osioon, joka onkin erinomainen aloituspaikka. Olen lähinnä jalostanut noista suosituksista tähän 11 henkilökohtaista suositusta – kuitenkin niin, että keskiajan aikakaudet ja tyylisuuntaukset tulevat mukaan mahdollisimman kattavasti. Olen myös tarkistanut, että listaamani levyt ovat saatavilla Presto Classicalilta tai levy-yhtiöiden omista verkkokaupoista.

Joku voi kyseenalaistaa, miten tällainen lista on nykyään relevantti, kun Spotify-soittolista ajaisi asian paljon helposti lähestyttävämmässä muodossa. Sieltä näyttää löytyvänkin vaikka mitä hakusanalla ”medieval music”. Soittolistat kuitenkin häviävät diskografioille selkeästi vielä ainakin yhdessä asiassa: soittolistalle ei voi antaa kontekstia, sen voi vain otsikoida.

Täällä minä voin kuitenkin lyhyesti perustella jokaista valintaa ja eritellä tarkemmin, mihin se sijoittuu yläotsikon alla. Tämän lisäksi suurin osa valitsemistani levyistä sisältää perusteellisen tekstiliitteen, joka syventää historiallista näkökulmaa entisestään, joten fyysisen levyn hankkimista kannattaa ihan oikeasti harkita. Olen toki linkannut jokaisen levyn Spotifyhin, jos se vain sieltä löytyy, mutta vanhan musiikin kohdalla sieltä nyt vain yksinkertaisesti puuttuu liian moni olennaisimmista ja laadukkaimmista levytyksistä.

Ennen varsinaista listaa pari levyvinkkiä niille jotka haluavat päästä helpolla: Harmonia Mundin 6:n CD:n boksi Les Tres Riches Heures du Moyen Age, tai antiikkia ja renessanssiakin käsittelevä Early Music, tarjoavat erinomaisen yleiskatsauksen Bysantista ars subtilioriin. Ainakin jälkimmäisessä tulee mukana ytimekkäät ja havainnolliset tekstiliitteet.

Lue loppuun →