CMX:ltä on tulossa pitkästä aikaa uutta materiaalia – edellisestä studioalbumista on ehtinyt kulua jo ennätykselliset kolme vuotta. Spotifyssä on jo kuultavissa kaksi 29.9. julkaistavan Iäti-levyn kappaletta, Sateenkaaren pää ja Linnunrata. Näiden kahden kappaleen perusteella tulossa entistäkin pahempaa iskelmää! Yhtyehän on jo reilun kymmenen vuoden ajan tehnyt ennalta-arvattavasti vuorotellen haasteellisia ja helppoja levyjä, ehkä niitä voisi kutsua myös pää- ja välitöiksi. Yrjänä on sanonut haastattelussakin, että Talvikuninkaan koukeroisuuden jälkeen Iäti etsii yksinkertaista ilmaisua.

Aina Rautakanteleen (1995) jälkeen joka toinen CMX:n levy on ollut melko kunnianhimoinen kokeilevampi teos, joka toinen suoraviivaista radiorockia. Discopolis (1996) flirttaili avomielisesti koneiden kanssa, Dinosaurus Stereophonicus (2000) oli massiivinen progeretrotupla, Aion (2003) hienosti pahuutta käsittelevä yhtenäinen konseptilevy ja Talvikuningas (2007) oli yhtyeen uran saumattomin temaattinen kokonaisuus, Suomen olosuhteissa harvinaislaatuinen scifiproge-eepos. Näiden kunnianhimoisten levyjen välissä on sitten tullut kevyempiä levyjä, joista jokainen on ollut edellistä popimpi ja ehkä jopa iskelmällisempi. Näitä CMX:n uran vastinpareja voisi kutsua vaikka myös sanapareilla progressiivinen/konventionaalinen tai tekotaiteellinen paska/kaupallinen paska.

Iätin digitaalisten sinkkujen perusteella tämä saattaisi olla ehkä jopa ensimmäinen CMX-levy joka on kokonaan iskelmää. Aiemmilla ”välitöillä” näitä kappaleita on ollut lähinnä yksittäisiä, kuten Kain, Silmien takana, Kauneus pettää tai se kaikkein kamalin, Kuolemaantuomitut. Kyse voi aivan hyvin olla siitä että CMX todellakin haluaa olla sekä progea että iskelmää, mutta ilkeä mieleni esittää kuitenkin kyynisemmän teorian: joka toisen CMX-levyn pitää olla radiosoittoon pääsevää tyhjänpäiväistä poppia jotta heillä on resursseja tehdä seuraavasta levystä taiteellisesti tinkimätön. Tällä kertaahan uuden levyn kappaleet taitavat soida jo Radio Novassakin. Ehkä tämä on välttämätöntä näinä levyteollisuuden kriisin aikoina.

CMX:n popimman puolen tiivistää hämmentävän hyvin parin vuoden takainen Kaikki hedelmät -kokoelma, jonka nyt kirjastosta lainattuani sain kuunneltua kokonaisuutena – yksittäiset kappaleethan olivat jo aiemmilta levyiltä tai Spotifystä tuttuja. Levyn kuuntelu oli siksi hämmentävä kokemus, että osasin kaikki kappaleiden sanat ulkoa. Siis myös niiden joita olen inhonnut ja kuunnellut elämässäni ehkä kaksi kertaa, kuten Kuolemaantuomitut, Uusi ihmiskunta tai Kivinen kirja. Hittikokoelmana tupla on siis todella onnistunut, koska siihen on niin hyvin saatu tiivistettyä päähän jumiin jäävät ”klassikot”. En pidä kyllä yhtäkään niistä millään tapaa CMX:n parhaimpiin tai kestävimpiin kuuluvina kappaleina, mutta eihän niiden esille tuominen olekaan hittikokoelmien tarkoitus.

Toinen jännä havaintoni oli se, kuinka selkäytimessä noiden kappaleiden paikka alkuperäisillä albumeilla tai jopa bändin ensimmäisellä Cloaca Maxima -kokoelmalla minulla on. Kun biisi päättyy, oma mieli jo laittaa siihen perään sen alunperin tutuksi tulleessa kontekstissa seuraavaksi tulevan biisin, ja kokoelmalevyn ”väärä” biisijärjestys tuntuu aivan luonnottomalta. Syntyy siis hämmentävä yhdistelmä tuttuutta (lähestulkoon alitajuisesti muistista ulos soljuvat sanoitukset) ja vierautta (väärä biisijärjestys).

Cloaca Maximasta on myös mainittava sen verran että se taitaa olla minulle kuitenkin se kaikkein tärkein ja rakkain CMX-levy vaikka se ei olekaan se paras, eikä edes studioalbumi. Kokoelmaan kuitenkin tutustuin ratkaisevassa vaiheessa, lukiossa, kun olin vasta aloittelemassa CMX:n kuuntelua. Kyseisen triplakokoelman jokainen levy toimii harvinaisen hyvin myös omana kokonaisuutenaan ja varsinkin kakkos- ja kolmoslevy soivat minulla vuosituhannen taitteessa todella runsaasti.

Palatakseni siihen kuinka CMX levy toisensa jälkeen ”myy itsensä” uudestaan entistä pahemmin kaupallisuuden alttarilla: toki on heidän oikeutensa tehdä millaista musiikkia haluavat ja sinänsä esimerkiksi Linnunrata-kappaleen julkaisua voi pitää paljon kapinallisempana liikkeenä kuin vaikkapa tuon Kivisen kirjan, joka on varsinainen CMX-kliseeautomaatti. Minua se ei vain kiinnosta, koska saan koko ajan vähemmän irti perinteisestä popmusiikista, vaikka on silläkin paikkansa sydämessäni. Voisin varmaan siis suosiolla jättää joka toisen CMX-levyn ostamatta, koska ne ovat olleet jo niin pitkään täysin unohdettavia. Sen kyllä myönnän, että noista iskelmällisemmistä kappaleista Rautalankaa uppoaa minuun ihan täysin.